Kaksi Profeettaa, 1. osa

”Mutta Israelissa ei enää noussut yhtään sellaista profeettaa kuin Moses, jonka kanssa Herra seurusteli kasvoista kasvoihin, ei ketään, joka olisi sellaisia tunnustekoja ja ihmeitä, kuin hän Herran lähettämänä teki Egyptin maassa faraolle ja kaikille hänen palvelijoilleen, koko hänen maallensa, ei ketään, jolla olisi ollut niin väkevä käsi ja joka olisi tehnyt niin suuria, pelättäviä tekoja, joita hän teki koko Israelin silmien edessä.” (5.Ms.34:10-12)

MOSES syntyi Egyptissä aikana, jolloin faraon, ”joka ei tiennyt mitään Josefista”, käskystä kaikki poikalapset oli heitettävä Niilin virtaan, tyttölapset voitiin säästää.

Kuka tämä farao oli, on epäselvää Egyptin historiatiedoissa tapahtuneitten sekaannusten vuoksi kuten myös siksi, että faraoilla oli useita nimiä, joilla heitä kutsuttiin.

Eliezer Shulmanin laatiman aikataulun mukaan Moses syntyi 1392 eKr., eli 2368 vuotta ihmisen luomisesta, ehkä farao Seti I aikana. Tämän laskelman mukaan hän kuoli 1272 eKr.

Shulman perustaa laskelmansa rabbi Rashin tietoihin, jonka mukaan Israelin kansa asui Egyptissä 210 vuotta. Patriarkka Jacob muutti 75 hengen mukana Egyptiin 2238 vuotta luomisen jälkeen, eli 1522 eKr.

Pako Egyptistä tapahtui Shulmanin mukaan 2448 vuotta luomisen jälkeen, eli 1312 eKr.

TOISEN laskelman mukaan Israelin kansan pako Egyptistä tapahtui 1440 eKr. paikkeilla, lähtien siitä, että Salomon Temppeli valmistui 960 tienoilla eKr., 480 vuotta exoduksesta.

TÄMÄN tutkielman tarkoituksena ei kuitenkaan ole puuttua historiallisten tosiasioitten pohdintaan, vaan keskittyä profeetta Mosekseen ja hänen henkilöönsä. Tietolähteenä toimivat pääasiassa Raamatun kertomukset, mutta myös jotkut sen ulkopuoliset lähteet.

Moseksen isä oli Levin sukuun kuuluva Amram, äidin nimi oli Jochebed. Vanhin lapsista oli Mirjam, toisena Aron, joka oli kolme vuotta vanhempi kuin Moses.

Moseksen äiti otti suuren riskin säästäessään poikansa hengen, koska ”hän oli ihana”.

Koska poika oli juutalainen, hänelle suoritettiin ympärileikkaus 8 vuorokauden ikäisenä.

Kolmen kuukauden jälkeen Jochebed katsoi, ettei hän pysty enää salaamaan Moseksen syntymää. Hän otti ruokokorin, jonka hän tiivisti maapihkalla ja piellä, ja asetti poikansa siihen. Korin hän laittoi Niilin virtaan, jossa sen hidas virtaus kuljetti sitä eteenpäin.

Faraon tytär Merris havaitsi korin tullessaan peseytymään virran rannalle, ja kehotti palvelijoitaan tuomaan sen hänelle. Avattuaan sen hän näki siinä pienen itkevän poikalapsen arvaten sen olevan juutalaisten lapsia. Hän ihastui pieneen poikaan ja päätti pitää sen.

Pojan sisko Mirjam seurasi tilannetta sivusta ja pyysi hakea imettäjän pojalle, hakien pojan äidin paikalle, jolle Faraon tytär antoi tehtäväksi kasvattaa poikaa hänelle maksua vastaan.

Täten hiekalla eläjän, egyptiläisten halveksiman paimentolaisen pojasta tuli Egyptin faraon tyttären ottopoika, ja koska faraolla ei ollut omaa poikaa, myös potentiaalinen kruununperijä.

Faraon hovissa hän sai kaikki kuninkaallisille kuuluneen opetuksen pappien johdolla, ja varmasti oppi myös kirjoitustaidon, kuten Moseksen kirjat toistuvasti toteavat.

RAAMATUN ulkopuoliset lähteet, kuten Josefus kirjassaan ”Juutalaiset sodat”, kertoo Moseksen elämästä ennen hänen pakoaan Egyptistä. Sen mukaan Moses syntyi ja eli Egyptissä Hyksojen vallan loputtua (1448-1540 eKr.).

Artabanusot Aleksandriasta kertoo, että farao Cherepheres kadehti Moseksen suosiota hovissa ja lähetti hänet huonosti koulutettujen joukkojen kanssa sotaretkelle Etiopiaan. Moses valitsi kiertotien erämaan kautta, ja koska siellä oli runsaasti käärmeitä, hän otti mukaansa häkeissä ibis-lintuja, jotka ovat käärmeitten verivihollisia syöden niitä. Hän pääsi yllättämään etiopialaiset ja voitti heidät. Tämän kertomuksen mukaan Moses nai siellä Etiopian kuninkaan tyttären Tharbisin. Tästä liitosta kerrotaan syntyneen Etiopian tulevan hallitsijan.

Moseksen palattua sotaretkeltä hänet otettiin sankarina vastaan kansan palvoessa häntä, mikä ei ollut omiaan lisäämään hänen suosiotaan faraon silmissä.

Moses näyttää olleen tietoinen juutalaisuudestaan, sillä nähdessään egyptiläisen työnjohtajan lyövän aiheetta juutalaista työläistä hän meni väliin ja uskoen asian pysyvän salaisena surmasi egyptiläisen haudaten hänet hiekkaan. Mutta mennessään seuraavana päivänä taas katsomaan rakennustyömaata hän huomasi salaisuutensa tulleen julkiseksi.

Moses pakeni kiireesti maasta käyttäen erämaareittejä, joita ei vartioitu.

Moses pakeni midianilaisten luo, joiden uskotaan olleen nabatealaisia, ja jotka valvoivat Egyptistä Mesopotamiaan johtavaa Kuninkaantietä sekä Arabiaan johtavaa Maustetietä. Siellä Moses pääsi lammaspaimeneksi midianilaisen papin Jetron talouteen, joka antoi tyttärensä Sipporan hänelle vaimoksi.

Moses oli silloin 40-vuotias, ei mikään poikanen. Se oli varmaan kova koettelemus miehelle, joka oli tottunut hovin hienouksiin ja etuoikeutettuun asemaan. Mutta siellä erämaan hiljaisuudessa, jossa ainoat keskustelukumppanit olivat lampaat ja vuohet, hänestä karisi pois Egyptin saastaisuus ja sen epäjumalanpalvelus. Voisimme kuvitella, että kovin yksipuolinen keskustelu erämaassa kangisti hänen kielensä ja muutti hänen puheensa epävarmaksi.

NELJÄKYMMENTÄ vuotta Moses samoili Midianin erämaassa laumojensa kanssa, kun hänen elämäänsä tuli jyrkkä muutos. Hän oli silloin jo 80-vuotias, parta ehkä jo harmaantunut. Egyptissä ollessaan hän oli kuvitellut voivansa toimia veljiensä pelastajana, nyt hän joutui uudelleen tuon kysymyksen eteen aivan toisenlaisissa oloissa, Horebin erämaan hehkuvassa kuumuudessa. Seuratessaan paimennettaviensa ruokailemista hän yllättäen havaitsi erään erämaan pensaan palavan, vaikka se ei kulunut eikä savua näkynyt. Tietenkin tuota ihmettä täytyi mennä katsomaan. Silloin hän kuuli kutsun: ”Moses, Moses” ”Tässä olen”, vastasi Moses. Seuraava repliikki oli yllättävä: ”Älä tule lähemmäksi. Riisu kengät jaloistasi, sillä paikka, jossa seisot on pyhä maa.” Tämän jälkeen puhuja ilmaisee itsensä: ”Minä olen sinun isiesi Jumala, Abrahamin Jumala, Isakin Jumala ja Jakobin Jumala.” Moses peitti kiireesti kasvonsa, sillä Jumalan kasvoihin katsominen tiesi kuolemaa. Alkukielessä puhujasta käytetään nimeä ”malach”, joka tarkoittaa lähettiläs, enkeli. Apostoli Paavali, entinen fariseus, paljastaa, ettei kysymyksessä ollut mikä tahansa lähetti, vaan Kristus. (1.Kor.10:1-4)

RAAMATTUMME ei kerro, millaista Moseksen usko isiensä Jumalaan oli niiden 40 vuoden aikana, joina hän vaelteli erämaassa. Emme myöskään tiedä, millainen Jetron (Reguelin) usko jumalaansa oli tai mitä jumalaa hän palvoi. Emme myöskään tiedä, missä Moseksen kohtaaminen Jumalansa kanssa tapahtui, vaikka termistä ”pyhä maa” voisimme päätellä, että Moses oli silloin maassa, jonka Jumala oli luvannut hänen esi-isilleen. Toisaalta voisimme uskoa, että Herran läsnäolo pyhitti tuon paikan. Koska Siinai kuului Egyptin valvomiin alueisiin, voisimme kuvitella, että Moses pakeni Punaisenmeren toiselle puolelle Arabiaan.

MOSES sai nyt pitkien suostuttelujen ja vakuutusten jälkeen tehtäväksi palata Egyptiin pelastamaan veljensä Egyptin raskaasta työorjuudesta. Hän sai pari merkkiä, joilla hän saisi kansansa vakuuttumaan Jumalan antamasta tehtävästään: paimensauva muuttui maahan heitettynä käärmeeksi ja taas sauvaksi. Käsi poveen pantuna ja sieltä otettuna muuttui spitaliseksi, palautuen taas entiselleen tehdessään saman uudelleen. Moseksen pyynnöstä Lähetti sanoi nimekseen ”Minä Olen”, Ehyee Asher Ehyee, Olen Se Mikä Olen.

Suomalainen Raamattu käyttää Hänestä nimeä Herra (hepreassa Elohim ja Jahve), jota voitaneen käyttää tässä tutkielmassakin. Jeesuksen nimi on hepreaksi Jahshuah.

Moses muistutti vielä hitaasta puheestaan, mikä sai Lähetin vihastumaan häneen.

Herra myös vakuutti Mosekselle, että häntä vainonneet egyptiläiset olivat kuolleet.

Moseksen vastaväitteet loppuivat, eikä hänellä lopulta ollut mahdollisuutta kieltäytyä.

INHIMILISESTI katsoen Mosekselle annettu tehtävä oli ylivoimainen. Hän joutui taistelemaan koko silloisen maailman johtavan maan hallitsijaa ja yksinvaltiasta vastaan, joka julisti olevansa jumala ja jota sellaisena Egyptissä palvottiin. Toiseksi hän joutui taistelemaan Egyptin mahtavaa papistoa ja epäjumalanpalveluselämää vastaan kaikkine siihen liittyvine henkivaltoineen, joitten voimme olettaa olleen aktiivisia. Hovissa kasvaneena Moses oli tietoinen tästä ainakin määrättyyn rajaan saakka, tuntien sen etiketin mutta myös juonittelut.

MOSES sai luvan appi-isältään lähteä matkaan, jonne hän sälytti aasinsa selkään myös vaimonsa Sipporan ja poikansa. Moses oli kuitenkin unohtanut yhden peruselementin: Hän ei ollut ympärileikannut poikiaan, minkä johdosta pojat (tai hän itse) joutuivat kuolemanvaaraan. Hänen vaimonsa hoiteli asian kiviveitsellään leikaten poikansa esinahan. Ympärileikkaus on juutalaiselle merkkinä hänen ja Jumalan välisestä yhteydestä. Kun tämä oli tehty, Moses voi jatkaa matkaansa, mutta vaimonsa ja poikansa Gershomin (olen muukalainen vieraalla maalla) ja Eliezerin (Jumala on auttajani) hän lähetti takaisin Midianin maahan.

MOSEKSEN veli Aron oli saanut Herralta kehotuksen mennä veljeään vastaan erämaahan, jossa he pitivät ensimmäisen strategianeuvottelun. Aron oli sujuvapuheinen ja, kuten myöhemmin ilmeni, myös kovin helposti suostuteltavissa. Häneltä puuttui Moseksen luonteen karskius ja ehdottomuus sopien hyvin välimieheksi mutta ei kansan johtajaksi. Herra oli jo evästellyt Mosesta: ”Ole sinä veljellesi jumalana ja hän olkoon sinulle profeettana”. Tämä sama resepti sopi myös keskusteluissa Faraon kanssa Moseksen toimiessa hänelle jumalana ja Aron hänen profeettanaan, kuten Herra Mosesta evästi.

Moses näytti kansansa johtajille Herralta saamansa ihmeteot kertoen saamastaan tehtävästä kansansa pelastamiseksi Egyptin työorjuudesta. Vaikka epäilyksiä lieneekin ollut, enemmistö kuitenkin uskoi Moseksen sanomaan ja suostui yhteistoimintaan. Hän kertoi heille Herralta saamansa lupauksen, jonka mukaan ”Herra johtaa kansan Egyptin kurjuudesta kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, hivviläisten ja jebusilaisten maahan, siihen maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä” (hunajaa).

Moses kertoo kirjoissaan yksityiskohtaisesti kaikista tunnusteoista ja ihmeistä, joita hän Herran opastamana teki Faraon ja hänen hoviväkensä edessä. Farao piti kiinni siitä, että hän oli jumala eikä hänen tarvinnut tunnustaa ketään toista. Siksi hän itsepäisesti kieltäytyi uskomasta Mosesta ja suostumasta hänen pyyntöönsä mennä kansansa kanssa erämaahan palvomaan Jumalaansa ja uhraamaan Hänelle säädetyt uhrit. Ei auttanut sekään Moseksen selitys, että juutalaisten Jumala voi vaatia uhrattaviksi eläimiä, joita egyptiläiset pitivät pyhinä, ja voisivat siksi kivittää heitä. Moses esitti faraon edessä ihmeitä, joita Jumala oli kehottanut häntä näyttämään, mutta Egyptin papit ja maagikot tekivät samoin silmänkääntötempuillaan, kunnes he eivät enää pystyneet tekemään samoin. Silloin he varoittivat faraota, että tämä varoisi asettumasta Jumalaa vastaan. Seurauksena olivat Egyptin 10 vitsausta.

Faraon sydän oli kuitenkin niin paatunut, lopulta Jumalan kovettamana, ettei hän suostunut Moseksen vaatimuksiin, ennen kuin Jumala kosketti hänen omaan perheeseensä. Tämä viimeinen oli kaikkien esikoisten kuolema Egyptissä, alkaen alhaisimmasta orjasta päättyen faraoon, myös kaikkien kotieläinten esikoiset kuolivat.

Vain ne perheet säästyivät, joiden asunnon ovipielet oli sivelty karitsan verellä. Tämä oli alkuna juutalaisten pessahin vietolle, jota tulee viettää määräaikana kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa. Toinen käytäntö oli juutalaisten esikoisten lunastaminen, joka tuli suorittaa määräsummalla papille Temppelirahastoon liitettäväksi, sillä Jumala oli pyhittänyt kaikki esikoispojat itselleen.

LOPULTA egyptiläiset ja farao itsekin olivat niin pelästyneitä, että he suoraan työnsivät juutalaiset pois keskuudestaan, ”koska muuten me kaikki kuolemme”, kuten he sanoivat. He myös antoivat juutalaisille vaatteita ja koruja, kaikkea mitä he pyysivät, vain päästäkseen eroon heistä mahdollisimman pian.

AIKAMME tutkijat ovat julkistaneet arvioitaan, että nämä Moseksen nimeen liitetyt ihmeet olivat luonnollisiin ilmiöihin perustuvia. Alkusyynä pidetään maanjäristystä tai tulivuoren purkausta Kreikan saaristossa, mikä paitsi että se suitsutti ilmakehään valtavat määrät savua,

pölyä ja nokea sekä myrkyllisiä kaasuja, jotka saivat aikaan ketjureaktioina epäjärjestystä luonnollisessa hyönteisten ja matelijoitten lisääntymisessä ja tuhoutumisessa, myös pimensi luonnon valon aiheuttaen pimeyden, jota Raamatun mukaan kesti 3 päivää, egyptiläisten lähteitten mukaan useampia päiviä, ja joka oli niin sakea, ettei mikään valo läpäissyt sitä. Ihmiset vain makasivat aloillaan kuin jähmettyneinä ja liikkumatta, kertovat lähteet.

Luonnollisen ilmiön selitys ei kuitenkaan pysty selittämään, miksi vitsaukset eivät koskeneet juutalaisiin, jotka asuivat Gosenissa Niilin delta-alueella?

Toiseksi, vaikka Jumala näin olisikin käyttänyt luonnollisia ilmiöitä tarkoituksensa saavuttamiseksi, paljon suurempi ihme on juutalaisen kansan kohtalon sovittaminen juuri niihin aikoihin ja parimiljoonaisen kansan pakoon Egyptistä samaan aikaan.

EGYPTIN farao, kuka hän sitten lienee ollutkaan, pelästyi myös siinä määrin viimeistä vitsausta kymmenestä, että hän keskellä yötä antoi luvan juutalaisille mennä kolmen päivämatkan päähän erämaahan palvoakseen siellä Jumalaansa, kuten he pyysivät.

Lennart Möller kertoo kirjassaan ”the EXODUS case”, että faraona oli silloin Amenhotep III, jonka esikoispoika Tutankhamun kuoli vitsauksessa. Tämä olisi ollut tarpeeksi painava syy päästää juutalaiset orjat lähtemään. Tutankhamun hauta on löydetty, ja se oli täynnä harvinaisia kalleuksia, koska sitä ei oltu ryöstetty, kuten useimmat muut. Möller kertoo myös, että farao Ahmosen tytär, joka adoptoi hänet, oli nimeltään Hatshepsut. Hänen suojassaan Moses kasvoi hovissa ja häntä koulutettiin faraoksi. Hän sai 18-vuotiaana kruunuperillisen arvon, jota hän piti 33-vuotiaaksi, jolloin hänet ylennettiin apulaisfaraoksi. Hän menetti arvonsa joutuessaan pakenemaan peläten faraon kostotoimia, kertoo Möller. Egyptiläisissä lähteissä mainitaan tämän apulaisfaraon nimeksi Senmut ja myös Ramoses, koska ”hänen isänsä oli jumala”. Ra oli Egyptin jumalhahmo. Senmutille rakennettiin hautakammio, joka pysyi tyhjänä. Kaikki hänestä kertovat tekstit ja kuvat raaputettiin pois ja kuvapatsaat tuhottiin.

JUUTALAISET lähtivät Egyptistä keskellä yötä niin kiireesti, ettei leipätaikina ehtinyt happamoitua, minkä muistoksi juutalaiset syövät pessahin aikana happamatonta matzaa.

Mooses kertoo kirjassaan, että Herra kulki heidän mukanaan yöllä tulenpatsaana ja päivällä pilvenpatsaana opastaen, mitä tietä tuli kulkea ja missä pysähtyä. Pakomatka Egyptistä ensimmäiseen varsinaiseen pysähdyspaikkaan Kaislameren rannalla oli kuitenkin tehtävä kiirehtien kaiken aikaa sekä yöllä että päivällä, sillä farao tulisi ilman muuta ajamaan heitä takaa havaittuaan heidän paenneen, kuten vakoilijat hänelle kertoivat.

LENNART Möller kertoo, että tuo Kaislameri oli Punainenmeri, jonka länsirannalla on Nuweiban tasanko, n. 12 neliökilometrin laajuinen, jonne kansa mahtui leiriytymään. Sitä ympäröi kolmelta suunnalta korkeita vuoria ja idässä laaja meri, Agaban lahti.

FARAOLLE kerrottiin, että juutalaiset ovat jossain Siinailla, jonka johdosta hän oletti heidän eksyneen erämaahan. Hän varusti kiireesti mahtavan sotakoneistonsa, 600 sotavaunua, ratsumiehiä ja runsaasti muuta miehistöä. Hän saavutti heidät Kaislameren rannalla leiriytyen heidän läheisyyteensä. Farao ei pitänyt kiirettä valmistellessaan massamurhaa.

On selvää, että juutalaiset olivat kauhuissaan. Heillä ei ollut aseita eivätkä he olleet tottuneet sodankäyntiin, kun faraon joukot olivat hyvin koulutettuja ja varustettuja. Juutalaispakolaisten loppu näytti olevan väistämätön. Mutta Israelin Jumala oli tarkoituksellisesti johtanut kansan tähän paikkaan, jossa meren ylittäminen oli ainoa pakotie.

MOLLER kertoo edelleen, että Punaisenmeren pohja nousee juuri tältä kohdalta muuta pohjaa ylemmäs kuin muodostaen luonnollisen kulkutien Jumalan siirtäessä veden sen yltä Moseksen antamasta käskystä. Tämä vedenalainen harjanne on parin kilometrin levyinen ja sen pohja on kivimurskaa ja kivilaattojen kappaleita, joten se kelpasi hyvin jalankulkutieksi, eikä siinä ole korallikasvillisuutta, koska siltä puuttuu alusta, johon kiinnittyä. Vedenkorkeus on tämän harjanteen kohdalla suurimmillaan alle 100 metriä, kun Akabanlahden syvimmät kohdat ovat yli 1900 metriä.

Harjanteen sivuilta merenpohjassa on löydetty runsaasti erilaisia korallin peittämiä jäänteitä, joissa joissain voi selvästi havaita vaunun renkaitten muodot, joskin puuosat ovat hävinneet; jopa hevosten ja ihmisten luurangon osia on löydetty sieltä.

MOOSES kertoo kirjoissaan, että kaksi-miljoonainen kansa mukana seuraavine eläimineen menivät merenlahden poikki kuivin jaloin. Herra siirsi tulipatsaansa Egyptin armeijan leirin lähelle aiheuttaen synkän pilven ja pimeyden juutalaisten kulkiessa tulenloisteessa. Herra saattoi egyptiläisten leirin sekasortoon, ilmeisesti hevosten pelätessä salamointia ja pimeyttä, sotavaunujen pyörät irtosivat ja sotamiehet olivat kauhuissaan. Kuriin tottunut armeija meni juutalaisten perässä mereen avattuun aukkoon veden ollessa muurina molemmin puolin.

Mutta juutalaisten ehdittyä pois merestä Herra palautti vedet entiselleen hukuttaen kaikki sinne ehtineet sotilaat hevosineen ja varusteineen. Juutalaisen perimätiedon mukaan siinä hukkui myös juutalaisia, jotka eivät ehtineet ajoissa pois. Pieni lätäkkö ei olisi riittänyt tähän.

Josefus kertoo, että juutalaiset keräsivät rannalle ajautuneita aseita suuret määrät. Ne olivatkin tarpeen, sillä amalekilaiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa vähän myöhemmin.

LENNART MÖLLER käsittelee kirjassaan juutalaisten pakoreittiä Egyptistä. Hän on koonnut hyvin runsaan todistusaineiston, jonka perusteella hän esittää kansan paenneen Moseksen johdolla Punaisenmeren yli nykyisen Saudi Arabian alueelle. Tutkimuksia siellä vaikeuttaa saudien asettamat rajoitukset, mutta siellä on runsaasti kohteita, jotka on aidattu ja merkitty arkeologisiksi tutkimuskohteiksi ja jonne pääsy on kielletty. Möller pystyy esittelemään useita Raamatussa esitettyjä kohteita, kuten Horebin vuori, josta käytetään myös nimityksiä Jumalan vuori ja Siinain vuori. Arabiassa sen nimi on Jabal Al-Jawz (mantelivuori). Paavali mainitsee kirjeessään galatalaisille ”Hagarista, Siinain vuoresta, joka on Arabiassa”. (Gal.4:25)

Niin kiinnostavaa kuin olisikin jatkaa Möllerin tutkimusten esittelyä, tämän teoksen tarkoituksena on seurata Moseksen elämää ja hänen toimintaansa.

KANSANJOHTAJANA Moses joutui jatkuviin kahnauksiin kansansa kanssa, jonka ailahteluihin varmaan vaikuttivat mukana tulleet sekakansat, joilla ei ollut juutalaista näkyä Jumalasta ja uskoa Häneen. Tilannetta helpotti hänen appensa antama neuvo nimittää 70 johtajaa, jotka hoitaisivat yksinkertaisimmat asiat ja toisivat hänelle vain vaikeimmat. Herra otti Herran Henkeä, joka Moseksessa oli, ja antoi sitä johtajille, jotka alkoivat profetoida.

Jokapäiväisen tungeskelun lisäksi Moseksen vastaanotolle hän joutui ratkomaan suuret perusasiat: Mistä löytää vettä ja ruokaa kahdelle miljoonalle ihmiselle ja lisäksi kotieläimille?

ilman Jumalan aktiivista hoitoa kansa olisi tuhoutunut erämaahan. Hän antoi vettä kalliosta, ja muutti karvaan veden makeaksi ihmeen kautta. Hän antoi heille ruokaa taivaasta, ”enkelien ruokaa”, kuten psalmista sanoo. Herra antoi heille mannaa, jota kansan tuli kerätä joka aamu päivän tarpeisiin, mutta ei yli yön, koska siihen tuli toukkia, paitsi sapatiksi, jolloin sitä ei saanut kerätä. On hyvin luultavaa, että manna kelpasi myös mukana kulkevan karjan tarpeisiin, koska vihantaa ruohoa erämaassa oli vähän tai ei ollenkaan. Mutta kansa napisi sitäkin vastaan, he halusivat lihaa, mutta kun Herra lähetti leirin täyteen viiriäisiä, lihanhimossaan ihmiset söivät sitä niin, että sairastuivat ja monet kuolivat.

MOSEKSEN toiminnassa kansanjohtajana kiintyy huomio siihen, että hän aina ongelman syntyessä heittäytyi kasvoilleen Jumalan eteen pyytäen Hänen ohjettaan. Eikä Herra koskaan pettänyt; Hän auttoi aina, mutta ei siten kuin perinteisesti voisimme kuvitella. Hän vastasi tavalla, jossa Hänen voimansa tuli näkyviin Jumalan kunniaksi.

Toiseksi huomio kiintyy siihen, että vain kolme kertaa hän pyysi jotain itselleen, eikä Herra täyttänyt yhtään niistä, kansan puolesta esitetyt rukoukset Hän täytti aina.

MOOSEKSEN toiminnan ehdottomasti suurin hetki oli se, kun Jumala pyysi häntä nousemaan Horebin vuorelle, jossa Jumala tulisi kohtaamaan Moseksen kasvoista kasvoihin. Kaksi kertaa hän oli siellä yksikseen 40 vuorokautta syömättä ja juomatta, kuten hän kertoo. Se jo sinänsä ylittää inhimilliset selviytymiskyvyt, ja todistaa Jumalan ihmeestä. Hän sai nähdä Jumalan kirkkauden, mutta vain takaa päin, ja 70 kansajohtajan, Aronin ja hänen kahden poikansa kanssa, hän sai nousta vuorelle nauttien juhla-aterian Jumalan kanssa.

YLHÄÄLLÄ vuoren yksinäisyydessä Moses sai Jumalalta kymmenen käskyä, jotka Hän kirjoitti kahteen kivitauluun. Lisäksi Hän antoi Mosekselle runsaasti muuta opetusta, josta osa oli tarkoitettu juutalaiselle kansalle, osa ihmiskunnalle, sekä rituaalilait ja jumalanpalvelus-muodot. Juutalaisen perimätiedon mukaan Jumala antoi Mosekselle kirjoitetun Toran lisäksi suullisen Toran, joka on kulkenut salaisena perintönä sukupolvelta toiselle.

Juutalaisen tradition mukaan Jumala antoi Mosekselle tarkat ohjeet ja piirustukset Temppelin rakentamiseksi, joitten mukaan kuningas David kokosi rakennusmateriaaleja ja osti rakennuspaikan. Nämä hän sitten antoi pojalleen Salomolle, joka rakensi Temppelin. Lähi ajan rakennustehtävä oli telttatemppelin, sen aitausten rakentaminen ja siihen kuuluvien jumalanpalvelus-menoissa tarvittavien lukuisten astioiden ja välineitten valmistaminen, joista hän sai tarkat ohjeet, ja jotka on tallennettu hänen kirjoihinsa. Myös pappien ja ylipapin sekä avustajien asusteiden valmistamiseksi hän sai ohjeet valmiiksi Herralta.

Ensimmäisen käynnin aikana kansa oli tehnyt kultaisen vasikan Egyptin mallin mukaan palvoen sitä ja ollen valmis palaamaan Egyptiin. Moses sai tiedon siitä ollessaan ylhäällä vuorella. Tullessaan alas hän kiivastui siinä määrin, että hän murskasi kivitaulut vuoren juurella. Hän murskasi kultaisen vasikan, jauhatti sen jauhoksi ja juotti se ihmisillä. Horebin vuoren juurella on suuri kivikasa, joihin on piirretty egyptiläisten palvoman Apis-härän kuvia. Voisiko peräti kuvitella, että tämä on se perusta, jonka päälle kultainen vasikka nostettiin?

TOISELLA kertaa Jumalan vuorelta palattuaan hänen kasvonsa säteilivät siten, että kansa pelkäsi häntä. (2.Ms.34:29-35) Hän piti verhoa aina ollessaan ihmisten kanssa, mutta otti sen pois mennessään rukoilemaan ilmestysmajaansa, kuten apostoli myös Paavali mainitsee kirjeessään korinttolaisille. (1.Kor.3:7-13) Mutta tällä kertaa kivitaulut kirjoituksineen säilyivät ehjinä, ja ne tallennettiin kullalla päällystettyyn liitonarkkiin.

Haluaisin kiinnittää huomion siihen, miten Herra käski Mosesta veistämään itselleen uudet kaksi kivitaulua entisten tilalle, ja kirjoittamaan niihin Herran antamat sanat, sillä ”niiden mukaisesti Herra oli tehnyt liiton Moseksen ja Israelin kanssa”. Moseksen kirjoissa toistuu moneen kertaan tuo, miten hän kirjoitti saamansa lait, ohjeet ja opetukset Herran sanan mukaan ja miten hän käski juutalaisia kirjoittamaan niistä kopiot itselleen. Kuitenkin tutkijat ovat kautta aikojen väittäneet, että kirjoitustaito tuli Israeliin vasta aikaisintaan 1000-luvulla eKr. tai kuningasten ajan jälkeen. Moseksen kirjoituksia ei tunnusteta todistusaineistoksi.

Moses oli ilmeisen lahjakas kaikin tavoin, joten tuntuu aivan luonnolliselta, että hänelle kruununperillisenä opetettiin kaikki Egyptin tiedot ja viisaudet, myös kirjoitustaito.

MOSES joutui kansansa johtajana taistelemaan toistuvia kapinayrityksiä vastaan. Varmaan yksi pahiten hänen sieluaan repinyt on ollut hänen sisarensa Mirjamin syytös, johon Aron yhtyi, että Moses oli nainut etiopialaisen naisen. Tämä tarkoittanee etiopialaista prinsessaa, Tharbisia, jonka hän nai sotaretkellään, mutta josta Raamattu ei puhu mitään.

Toiseksi Mirjam syytti, että Jumala puhuu heidänkin kauttansa, eikä vain Moseksen. On kuvaavaa, että Herra itse puolusti Mosesta kapinallisia vastaan, kuten tässäkin tapauksessa. Herra kutsui kaikki kolme, Moseksen, Aronin ja Mirjamin ilmestysmajalle, jossa Hän piti käräjiä kapinallisia vastaan. Hän selitti Aronille ja Mirjamille, että ”Hän puhuu ihmisille näyssä ja unessa, mutta niin ei ole palvelijani Moseksen suhteen, koska hän on uskollinen koko talossani. Hänen kanssaan Minä puhun suusta suuhun (hepreaksi panim el panim, kasvoista kasvoihin), avoimesti enkä peitetyin sanoin, ja hän saa katsoa Herran muotoa. Miksi ette siis pelänneet puhua Minun palvelijaani Mosesta vastaan?” (vrt. Hebr.3:5-6)

Herra meni pois, ja kun pilvenpatsas oli poistunut majan yltä, Mirjam oli valkoinen spitalista. Moses rukoili sitten armoa sisarelleen. Hän parani, mutta hän joutui eristetyksi 7 päivän ajaksi leirin ulkopuolelle, eikä kansa jatkanut sinä aikana taivallustaan.

TOINEN vaarallinen kapina alkoi leeviläisen Korahin yllyttämänä. Hän sai puolelleen 250 kansan johtajaa, jotka syyttivät Mosesta ja Aronia siitä, että ”he olivat kaapanneet itselleen kaiken vallan, vaikka koko kansa on pyhä”, kuten he selittivät. He halusivat saada pappeuden kuten Aronin pojat. Tämä tapahtui niihin aikoihin, kun Moses oli lähettänyt 12 vakoilijaa tutkimaan Kanaanin maata, millaiselta se näyttää, millaisia ovat siellä asuvat kansat, ja mitä mahdollisuuksia heillä on maan valloittamisessa.

Korah sai puolelleen Datamin ja Abiramin sekä Onin, jotka yhdessä 250 arvokkaan kansanjohtajan kanssa syyttivät Mosesta ja Aronia: ”Jo riittää! Koko seurakunta, he kaikki, ovat pyhät, ja Herra on heidän keskellänsä. Miksi te korotatte itsenne Herran seurakunnan yli?” Moses heittäytyi kasvoilleen maahan ja esitti, että asia ratkaistaan seuraavana aamuna.

Korah kokosi seuraavana aamuna koko kansan ilmestysmajan lähelle. Moses kehotti silloin kapinallisia ottamaan hiilipannunsa esiin, kuten myös Aron. Mutta Herra ilmoitti Mosekselle erottautua kansasta, koska Hän aikoi tuhota koko kansan. Moses pyysi armoa kansalle, mutta Herra kehotti kaikkia erottautumaan kapinallisista, ja maa nieli heidät kaikkinensa, tuhoten ne 250 kansan vanhinta ja kapinan johtajat.

Mutta kansa napisi edelleen Mosesta ja Aronia vastaan syyttäen, että he olivat tuhonneet Herran kansaa. Herra aikoi tuhota koko kansan, ja vitsaus oli jo alkanut. Moses kehotti Aronia täyttämään hiilipannunsa suitsukkeella ja menemään kuolleitten ja elävien väliin, mikä lopetti vitsauksen leviämisen. 14 000 ihmistä sai surmansa tässä vitsauksessa.

Todistaakseen kansalle kenet Herra oli valinnut, Moses kehotti jokaisen heimon vanhinta tuomaan merkityn sauvansa ilmestysmajalle, kuten myös Aronin. Ne, joitten sauvat versoisivat, olisivat Herran valitsemia.

Sauvat pantiin ilmestysmajaan, Herran eteen. Seuraavana aamuna kukin kävi hakemassa sauvansa. Aronin sauva oli versonut, siinä oli silmuja, kukkia ja kypsiä manteleita osoitukseksi, että Herra oli valinnut hänet. Tämä Aronin versonut sauva tallennettiin muistoksi tuleville sukupolville. Tämän olisi luullut rauhoittavan kansan eripuraisuuden.

MOSEKSEN lähettämät 12 vakoilijaa tutkivat Kanaanin maata alkaen etelän vuoristoista pohjoiseen ”aina sinne, mistä mennään Hamatiin”. Neljänkymmenen päivän kuluttua he palasivat kertoen, että maa todella vuota maitoa ja hunajaa. Todisteeksi he toivat kaikenlaisia hedelmiä ja viinirypäleköynnöksen, jonka he olivat leikanneet Eshcolin laaksossa. Kanaanin maa oli siihen aikaan runsaasti asuttu ja viljelty. Vuoren ja kukkuloitten rinteille terassoituja viljelmiä ja hedelmätarhoja hoidettiin huolella. Negev kasvoi puustoa, mulperipensaita Ein Karemissa, kuten Raamatun teksteistä selviää, Hebronin lähellä oli tammimetsiä ja Refaimin tasangolla balsamipuita. Maa näytti houkuttelevalta ja ystävälliseltä, mikä erämaan karuista olosuhteista tulleille siirtolaisille tuntui lähes paratiisimaiselta.

Mutta sitten tuli tutkimusmatkan kielteinen puoli.

VAKOOJAT kertoivat, että siellä asui voimakkaita kansoja linnoitetuissa kaupungeissa, ja jopa jättiläisiä he näkivät, joitten rinnalla he olivat kuin heinäsirkkoja. Kymmenen miestä kahdestatoista vakuutti, ettei heillä ole mitään mahdollisuutta valloittaa sitä maata. Vain Moseksen adjutantti Josua sekä Kaleb suosittelivat lämpimästi tunkeutumista maahan.

Vakoilijoitten pessimismi levisi nopeasti kansaan, joka alkoi valittaa ja murehtia kohtaloaan. Tilanne kehittyi avoimeksi kapinaksi. Jotkut halusivat kivittää Moses ja Aron, valita uudet johtajat ja palata takaisin Egyptiin.

VOI VAIN kuvitella Moseksen sydämen tuskan katsoessaan kaikkea, mutta sitten Herra itse puuttui tilanteeseen. Hän esitti kaikkein kiivaimman uhkauksensa hävittää koko kansa ja kasvattaa uusi kansa Moseksesta, entistä suurempi ja väkevämpi. Tarvittiin taas Moseksen esirukousta kansan pelastamiseksi, mutta tällä kertaa Herran päätös oli kova: ”Ei yksikään niistä miehistä, jotka olivat nähneet Jumalan kirkkauden ja Hänen tunnustekonsa Egyptissä ja erämaassa ja kuitenkin jo kymmenen kertaa kiusanneet Häntä eivätkä ole kuulleet Hänen ääntään, ole näkevä sitä maata, jonka Hän valalla vannoen oli luvannut heidän isillensä”. Vain Kaleb ja Josua saivat armon, ”heissä oli toinen henki”.

Herra antoi määräyksen kääntyä takaisin eikä mennä laakson kautta, jossa kanaanilaiset ja amalekilaiset asuivat. Juutalaisten tuli mennä takaisin erämaahan, Kaislameren tietä.

HERRA selvitti vielä päätöstään: Kapinalliset tulevat kuolemaan tässä erämaassa, mutta heidän ja heidän lastensa tulee harhailla paimentolaisina siellä 40 vuotta, kukin vakoilupäivä vuodeksi muutettuna, heidän uskottomuutensa tähden.

Osa kansasta halusi kuitenkin yrittää tunkeutua Kanaanin maahan, vaikka Moses kielsi ja sanoi, ettei Herra ole heidän kanssaan. He tunkeutuivat vuoristoon, mutta amalekilaiset ja kanaalilaiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja ajoivat heitä Hornaan saakka.

Juutalainen kansa joutui palaamaan Kaadeksesta takaisin erämaahan, jossa he tulisivat elämään tutkijoitten laskelmien mukaan 38 pitkää vuotta.

Jotkut Raamatun selittäjät katsovat, että juutalaisen kansan aika oli nyt enää pelkkää ajan kuluttamista, mutta se ei ole aivan todellisuuden mukaista.

Moses oli saanut sotilaskoulutusta Egyptissä, ja se puoli tuli hänessä nyt esiin. Hän organisoi kansan. Hän piti tarkasti eri heimot erillään toisistaan, ja leiriytyessä hän määräsi tarkoin, missä kunkin paikka oli oleva. Hän valmistutti hopeatorvia, joilla annettiin merkkejä hajallaan asuvalle kansalle. Hopeatorvien äänen perusteella kukin heimo tiesi, kuka lähtee ensimmäisenä matkaan, ja niillä ilmoitettiin, oliko kansanjohtajien tarkoitus kokoontua ilmestysmajalle, vai oliko kysymys vihollisen hyökkäyksestä.

Myös aseita ja kaikkia tarvekaluja, vaatteita ja kenkiä valmistettiin kansalle.(5.Ms.8:4)

Toiseksi pitkien vuosikymmenien aikana juutalainen kansa pyrittiin vierottamaan lopullisesti egyptiläisten epäjumalista, ja heitä opetettiin elämään Jumalan antamien sääntöjen ja määräysten mukaan. He elivät juutalaisen lain mukaan, josta Paavali sanoo näin: ”Laki saa aikaan synnintunnon, sillä ilman lakia synti on kuollut”. Mutta Paavali ei missään sano, että laki olisi kumottu. Päinvastoin hän selittää, että ”uskon kautta laki vahvistetaan”. Jeesus vahvisti tämän todeten ”ettei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut”. (Mt.5:18)

Juutalainen kansa opetteli erämaassa elämään Jumalan lakien mukaan, joka poikkesi täysin siitä, miten kaikki muut kansat elivät. Siksi Herra antoi käskyn tuhota kansat, joitten maat he tulisivat omistamaan, etteivät heidän epäjumaliensa palveleminen vieroittaisi heitä pois Jumalan lain alta. Paavali selittää, että ”ennen uskon tuloa juutalaisia vartioitiin lain alla, suljettuina uskoa varten, joka oli ilmestyvä tulevaisuudessa”. (Gal.3:23) Täten hän selittää, ”laki annettiin, jotta se kasvattaisi kansaa tulevaa Pelastajaa varten”. Samoin Jeesuskin vakuutti fariseuksille ja kirjanoppineille, että heidän kunnioittamansa ”Moseksen laki ja profeetat puhuvat Hänestä”. Hän ei sanonut tulleensa lakia kumoamaan vaan täyttämään sen. Jeesus sanoi, että ”kaikki profeetat ja laki profetoivat Johannekseen asti”. (Mt.11:13) Profeetat ilmoittivat Jumalan Valtakunnan tulosta, jonka Jeesus ilmaisi. (Lk.16:16)

ERÄMAAVAELLUKSEN aikana Moses vakiinnutti Jumalan palvelustoimet juutalaiselle kansalle. Hän toimi ylimmäisenä hengellisenä johtajana, joka asetti virkoihinsa ylipapin ja papit sekä leeviläiset. Hän valvoi, että kaikki sujui Herran hänelle antamien ohjeitten mukaan, myöskin Herran määräämät uhritoimitukset.

Yksi järkyttävimpiä tapauksia oli tilanne, jossa Aronin pojat Nadab ja Abihu täyttivät hiilipannunsa ja menivät suitsuttamaan alttarille vastoin ohjeita.”He veivät vierasta tulta alttarille”, kuten Raamattu kertoo. Molemmat saivat surmansa. Moses kertoo, että Aron kulki silloin hyvin hiljaa. Moses lohdutti häntä Herran sanoilla: ”Niissä, jotka ovat Minua lähellä, Minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni.” (3.Ms.10:3)

EHKÄ Moses oli kuvitellut ja toivonut, että uusi sukupolvi, joka kasvoi erämaassa, olisi ollut kiinteämmin liittynyt Jumalan käskyihin ja elämään sen mukaan.

Pian hän kuitenkin joutui havaitsemaan, että sama uppiniskaisuus ja eripuraisuus eli voimakkaana edelleen kansan keskuudessa. Tämä on sitäkin oudompaa, kun huomioidaan, että Herra kulki jatkuvasti kansan mukana; Hän antoi ohjeet matkan aikana, minne mennään, missä pysähdytään, mikä kansa tuli matkalla kiertää ja mitä vastaan tuli taistella.

Asetettuaan Josuan virkaansa Herran ilmoitettua Mosekselle, että hänen aikansa oli nyt kuolla, Moses sanoi näin: ”Ole luja ja rohkea, sillä sinä viet israelilaiset siihen maahan, jonka Minä valalla vannoen olen heille luvannut, ja Minä olen sinun kanssasi.” Moses kirjoitti laulunsa sanat, ja käski leeviläisiä näin: ”Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan. Sillä minä tunnen sinun tottelemattomuutesi ja uppiniskaisuutesi. Katso minun vielä eläessäni teidän kanssanne te olette niskoitelleet Herraa vastaan, saati sitten minun kuoltuani.”

MATKALLA Moabin arolle, jonne kansa leiriytyi ennen Jordanjoen ylitystä, Moses joutui hautaamaan ensin sisarensa Mirjamin Kaadeksessa ja sitten veljensä, ylipapiksi vihkimänsä Aronin, Horin vuorella Edomin maan rajalla, vain vähän ennen Moabin arolle tuloa. Horin vuorella hän vihki ylipapiksi Aronin pojan Eliezerin pukien hänen ylleen ylipapin vaatteet.

EHKÄ pahin koettelemus Israelin kansalle tapahtui Moabin ja Midianin asukkaitten taholta. Nämä pelkäsivät juutalaista kansaa, koska ”heitä oli niin paljon”. Siksi Moabin kuningas Balak palkkasi Bileamin kiroamaan heitä, mutta siihen hän ei pystynyt. Se oli kuitenkin Bileam, joka sai heidät yrittämään toista keinoa: Särkeä israelilaisten moraalinen selkäranka, eli kuten Moses asian kertoo: ”Niin Israel asettui Sittimiin. Ja kansa rupesi irstailemaan Moabin tyttärien kanssa.” Tämä kehittyi niin pahaksi, että Herra antoi käskyn naulita kansan päämiehet paaluihin Herralle, vasten aurinkoa. Yksi israelilainen toi midianilaisen naisen avoimesti telttaansa Moseksen ja muitten johtajien nähden. Silloin Pinehas otti keihään ja lävisti sillä molemmat. Moses antoi tuomareille käskyn surmata jokainen, joka oli antautunut palvelemaan Baal-Peoria. Tämä sai alkaneen vitsauksen loppumaan.

MOSES osallistui vielä kansan katselmukseen Moabin arolla, vastapäätä Jerikoa. Lukumääräksi saatiin 601 730 miestä. Näille Herra käski jakamaan Kanaanin maan perintösaksi nimien lukumäärän mukaan. Lukuun otettiin kaikki yli 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat, sotakelpoiset miehet. Leviläisiä ei laskettu mukaan, sillä ”heillä ei ole perintäosaa Israelin kansan keskellä, vaan Herra on heidän perintöosansa”.

Moseksen aika kansansa johtajana, hengellisenä ja maallisena isänä, oli lähenemässä loppuaan. Herra antoi Mosekselle tämän käskyn: ”Nouse tälle Abarimin vuorelle ja katsele sitä maata, jonka Minä annan israelilaisille. Ja kun sinä olet sitä katsellut, niin sinutkin otetaan pois heimosi helmaan, kuten veljesi Aron, sen tähden, että te Sinin erämaassa Minun käskyäni vastaan ettekä pitäneet Minua pyhänä heidän silmiensä edessä, silloin kun vettä hankitte.” Tämä tapahtui Kaadeksessa, jossa kansa huusi vettä. Moses sai käskyn Herralta mennä kansan vanhinten kanssa kallion luo ja puhua sille veden saamiseksi. Mutta Moses, jonka henkinen kestävyys ja kärsivällisyys alkoi rakoilla, iski kahdesti sauvallaan kallioon. Vettä tuli tarpeeksi sekä kansan että karjan juotavaksi, mutta Moses oli tehnyt kohtalokkaan erehdyksen, mikä Herran silmissä oli tarpeeksi paha kieltää Mosesta pääsemästä Luvattuun maahan. Hän sai katsella sitä Moabin aron vieressä olevalta Nebon vuoren korkeimmalta Pisgan huipulta. Herra näytti hänelle Gileadin maan Daaniin asti; koko Naftalin, Efraimin ja Manassen maan, koko Juudan maan aina Länsimereen asti, Etelämaan sekä Lakeuden eli Jerikon, Palmukaupungin, laakson ja aina Soariin asti, jonka rajat Herra kertoi jo aiemmin.

”Tämä on se maa, jonka Minä valalla vannoen olen luvannut Abrahamille, Isakille ja Jakobille, sanoen: Sinun jälkeläisillesi Minä sen annan. Minä olen antanut sinun omin silmin nähdä sen, mutta sinne sinä et mene.” Näin Herra sanoi Mosekselle, mutta hän itse ei päässyt sinne.

Viidennessä kirjassaan Mooses luo yhteenvedon 40-vuotisesta kaudestaan kansansa johtajana toistaen ja yksilöiden aiemmissa kirjoissa esitettyjä käskyjä ja kieltoja. Erityisen varoituksen hän antaa rikkomasta niitä ja lähtemästä seuraamaan epäjumalia, koska sen seurauksena Israelin kansa lopulta ajetaan maanpakoon, jossa se tulee pelokkaana ja kodittomana siirtymään maasta toiseen. Hän varoittaa ajattelemasta: ”Minun käy hyvin, vaikka vaellankin sydämeni paatumuksessa”, koska se hukuttaisi kaiken. Hän vaatii sydämen ympärileikkausta, jonka kansa ja sen hengelliset johtajat näyttävät unohtaneen. Herra vakuuttaa, että Hän itse tulee ympärileikkaamaan heidän sydämensä. Moses vakuuttaa, ettei Herra kuitenkaan koskaan hylkää kansaansa, jonka Hän on ottanut Nimiinsä, vaan tulee aikojen lopulla kokoamaan heidät takaisin esi-isille luvattuun maahansa. (5.Ms.30:1-20)

Viiden Moseksen kirja on profeetallinen kaikilta osiltaan.

Moseksen viidennen kirjan lopussa kerrotaan koruttomasti, että Herran palvelija Moses kuoli siellä Moabin maassa, Herran sanan mukaan. Herra hautasi hänet laaksoon Moabin maahan, vastapäätä Beet Peoria, mutta kukaan ei tiedä hänen hautaansa. Moses oli silloin 120 vuoden ikäinen, ”eivätkä hänen silmänsä olleet heikentyneet eikä elinvoimansa kadonneet”.

MOSEKSEN kirjoja lukiessa kiinnittyy huomio siihen, että kuva hänestä itsestään ikään kuin liukenee käsistä. Hän jää henkilönä lähes mystiseksi, joka ei missään vaiheessa pyrkinyt korottamaan itseään. Herran kertoessa palavassa pensaassa hänen valinnastaan juutalaisen kansansa pelastajaksi, Moses kierteli: Miksi minä? Valitse joku toinen, sopivampi.

Tämä ilmenee myös siinä, ettei hän varannut kahdelle pojalleen erikoistehtävää, ei nostanut heitä pappisvirkaan tai kansan johtajiksi, itse asiassa emme tiedä, mitä heistä tuli.

”Mutta Moses oli sangen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä.” (4.Ms.12:3) Nöyrä on hepreaksi ”nadaiv”, joka voidaan kääntää ahdistettu, nöyrä, alhainen, köyhä. Erään tulkinnan mukaan Moses oli ahdistettu paitsi vastuunsa myös vaimonsa vuoksi.

Hän valittaa eräässä tilanteessa näin: ”Miksi olet tehnyt niin pahoin palvelijallesi, ja miksi en ole saanut armoa Sinun silmiesi edessä, koska olet pannut kaiken tämän kansan minun taakakseni?” (4.Ms.11:11-15) Hän jopa pyytää, että Herra mieluummin surmaisi hänet.

MOSEKSEN toiminta Israelin kansan johtajana perustui täysin hänen läheiseen yhteyteensä Herran, Israelin Jumalan kanssa. Ei kenestäkään toisesta profeetasta kerrota samalla tavoin kuin hänestä, miten Herra puhui hänelle kasvoista kasvoihin, ja miten Hän seurasi kansaa pilvenpatsaassa kaiken aikaa, yöllä valaisten heidän tietänsä, ja ohjaten heidän kulkunsa.

Eräässä vaiheessa Moses siirsi majansa, jossa Herra ilmestyi hänelle, leirin ulkopuolelle. Tunsiko hän tarvetta erottautua kansasta keskustellessaan Herran kanssa, vai kokiko hän leirin saastuttavan vaikutuksen, emme tiedä. Herra ilmestyi siellä hänelle pilvenpatsaassa. Moses teroitti kansalle toistamiseen, että Israelin kansa on Herralle erotettu: ”Olkaa siis Minulle pyhät, sillä Minä olen pyhä, ja Minä olen teidät erottanut kaikista muista kansoista olemaan Minun omani.” (3.Ms.20:26) Yksi erikoispiirre laissa oli se, että muukalaista tulee kohdella tasavertaisena muun kansan kanssa, eikä häntä saa sortaa.

Moses oli, paitsi kansanjohtaja ja ehdoton hengellinen auktoriteetti, myös kirjallisesti lahjakas. Hän kirjoitti kaiken muistiin, ehkä pergamenttirulliin, tuskin hän kivitauluja käytti.

Hänen kirjoissaan on runsaasti suoria lainauksia Herran sanomista hänelle, joita lukiessa voi hengessään tuntea pyhän läsnäolon. Uskon, että niillä, jotka kokosivat Moseksen kirjat, on täytynyt olla nämä Moseksen alkuperäiset muistiinpanot, joista he laativat yhtenäisiä kirjoja.

On vaikea kuvitella, että kukaan olisi pystynyt laatimaan tällaisia Jumalan lausumia omasta päästään, kuten kriitikot väittävät, jotka kiistävät senkin, että niiden kirjoittaja on yksi henkilö. Apostoli Paavali, entinen fariseus, antoi Moseksesta tämän todistuksen: ”Joka on uskollinen asettajalleen, niin kuin Moses oli uskollinen koko Hänen huoneessaan.” (Heb.3:2, 4.Ms.12.7)

Moses oli myös profeetta, joka ilmoitti heimojen tulevien olinpaikkojen erikoissuhteista, joitten perusteella öljy-yhtiön ovat etsineet ja löytäneet öljyä ja kaasua Israelista. (5.Ms.33.luku)

MOSEKSEN merkitystä kuvaa sekin, miten Jeesukselle ilmestyivät Moses ja Elia, joitten kanssa Hän keskusteli poismenostaan. (Lk.9:21) Jeesus vetosi usein puhuessaan fariseusten kanssa: Ettekö ole lukeneet? ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä ja ne juuri todistavat Minusta.” (Joh.5:39) ”Älkää luulko, että Minä olen syyttävä teitä Isän tykönä: Teillä on Moses, johon te panette toivonne. Sillä jos te Mosesta uskoisitte, niin te uskoisitte Minua, sillä Minusta hän on kirjoittanut.” (Joh.5:45-46)

Apostoli Johannes kertoo Ilmestyskirjassaan, miten pedon vallasta pelastuneet seisoivat lasisella merellä kanteleet käsissään: ”Ja he veisasivat Moseksen virttä ja Karitsan virttä sanoen: ”Suuret ja ihmeelliset ovat Sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat Sinun tiesi, Sinä kansojen Kuningas.” (Ilm.15:3-4)