Meksikonlahden öljykatastrofi
Meksikonlahden Öljykatastrofi
1. Ongelmia British Petroleum-yhtiön (BP) omistaman öljynporauslautan Deepwater Horizon rakentamalla porauskuilulla todettiin ensimmäisen kerran helmikuussa tänä vuonna. Ne olivat halkeamia, joitten korjaamisen uskottiin onnistuvan ilman vaikeuksia. Merenpohja on sillä kohtaa kuitenkin toista kilometriä pinnasta lukien, mikä aiheuttaa valtavan vedenpaineen pohjassa. Vaurioita voidaan tutkia ja korjata vain mekaanisten laitteiden kuten robottien ja miehittämättömien piensukellusveneitten avulla, mikä hankaloittaa tilannetta huomattavasti.
Halkeamien tukkimiseen käytettiin savea ja lietettä, mutta sen epäonnistuttua sementtiä, jonka periaatteessa olisi pitänyt tukkia viat muutaman tunnin kovettumisajan jälkeen. Näin uskottiin tapahtuvan, vaikka merkkejä vuodon jatkumisesta oli kaiken aikaa.
Yhtiön vastuullinen johto väittää, ettei sitä informoitu ongelmista tässä vaiheessa.
2. Maaliskuun 10. päivänä BP:n johtaja Sherie Douglas kertoi, että tilanne on muuttumassa öljylähteen normaaliksi hallintamenettelyksi, eli tilanne on hallinnassa.
Huhtikuun 20. päivänä lautalla tapahtui räjähdys, joka sytytti sen tuleen surmaten 11 lautalla ollutta työntekijää ja upottaen koko porauslautan.
Siitä päivästä lähtien, joka sattui tänä vuonna olemaan myös Israelin itsenäisyyspäivä, öljyä on virrannut mereen kiihtyvällä vauhdilla, tämän hetken tietojen mukaan 1.47 – 2.52 miljoonaa gallonaa päivässä. Jokaisen öljytynnyrin mukana reiästä virtaa 2 900 kuutiojalkaa methane-kaasua (metaania). Normaalitilanteessa öljyputkesta nouseva kaasu poltetaan, mutta tässä hallitsemattomassa tilanteessa se virtaa mereen.
BP-yhtiö aloitti vuodon tukkimisponnistelut välittömästi, mutta kokemukset näin syvällä meren pohjassa olevan kohteen hallitsemiseksi olivat olemattomat. Venäläiset sanovat käyttäneensä ydinräjäytystä vuodon tukkimiseksi, mutta epäilyksiä sen toimimisesta tässä tapauksessa oli useita. BP-yhtiö yritti sijoittaa teräskuvun vuotokohdan yli, jolla öljysuihkua olisi pystytty ohjaamaan ja osa siitä korjaamaan talteen. Ponnistelut kuitenkin epäonnistuivat. Lisäksi on todettu, että vuotokohtia merenalaisesta öljylähteestä on useita, mikä tarkoittanee sitä, että meren pohjalaatta on sillä kohtaa haurastunut ja että vuotokohdat laajenevat.
Öljylöytö, josta BP aloitti öljyn poraamisen, on luultavasti valtavan laaja ulottuen Venezuelaan saakka, sanovat asiantuntijat. Asiantuntijat esittivät myös varoituksia poraustöitten aloittamiseksi näin tuntemattomin perustein ja myös siksi, että vyöhyke kuuluu ekologisesti tasapainottomaan alueeseen, jolla maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat yleisiä mannerlaattojen liikkumisten vuoksi.
3. TÄMÄN hetken arvioiden mukaan huhtikuun räjähdyksestä lähtien 4.5 miljardia kuutiojalkaa luonnonkaasua on virrannut mereen – mutta luku voi olla kaksinkertainen. Methane-kaasu on väritön, hajuton ja syttyvä luonnontuote, joka muodostaa pääosan kotien liesissä, jääkaapeissa ja lämmityslaitteissa käytetyssä kaasussa.
Yhtiö sanoo polttavansa pinta-aluksessa päivittäin 20 miljoonaa kuutiojalkaa kaasua, eli yhteensä 450 miljoonaa kuutiojalkaa vuodon alkamisesta, ja keräävänsä osan mereen valuneesta öljystä. Asiantuntijoitten mukaan merenalaisen maanpohjan alle on muodostunut 15-20 mailia pitkä kaasukupla, jossa on valtavan kova paine.
Aikaisin kesäkuussa Vedenalaisen tutkimus- ja teknologian keskus Georgian yliopistossa ilmoitti havainneensa 15 mailia pitkän vedenalaisen öljylautan liikkuvan luoteeseen porauspaikalta. Sen methane-kaasun pitoisuus on 10 000 kertaa suurempi kuin normaalisti. Happivajaus alueella oli 40 % tai enemmän. Samanlaisia öljylauttoja on havaittu muuallakin.
4. Saadakseen mereen virranneen raakaöljyn hajoamaan BP-yhtiö on levittänyt mereen öljyn hajottamiseen tarkoitettua Corexit-9500 tuotetta, joka on joissain Euroopan maissa kiellettyjen listalla, koska sen ominaisuuksiin kuuluu hajottamiskyvyn lisäksi myös pitkäikäisyys. Yhtiön arvioidaan levittäneen Corexit-9500 myrkkyä mereen 2.9 miljoonaa gallonaa päivässä. Sen toinen ominaisuus on se, että kuumennettaessa yli 100 F asteen se kaasuuntuu ja nousee pilviin, josta se putoaa sateitten mukana maan pinnalle.
Corexit 9500 valmistaa Nalco Energy Servicies. Se on neljä kertaa myrkyllisempää kuin raakaöljy. Sitä pidetään erittäin vaarallisena ihmisille, se aiheuttaa hengitysvaikeuksia ja huimausta, vaikuttaa hermostotoimintoihin sekä aiheuttaa munuais- ja maksahäiriöitä.
Eräs artikkeli selittää, että geologit varoittivat valtavasta maanalaisesta kaasu-kerääntymästä meren alaisen pohjan alle, jossa paine on 100 000 psi. Normaalit laitteet kestävät korkeintaan 1000 psi kaasunpaineen. (pounds per neliötuuma) Robottien ottamissa kuvissa voidaan havaita repeämiä merenalaisessa maaperässä. Ekologien mukaan sille aiheutetut vauriot voivat olla korjaamattomat, koska niitä havaitaan laajalla alueella. Pahimmassa tapauksessa kaasu voi aiheuttaa valtavan räjähdyksen, joka nostaisi meren läpi ilmaan valtavat määrät meren pohjaan kasaantunutta mutaa ja sedimenttikiveä öljyn ja kaasun mukana. http://republicbroadcasting.org/?p=9175
http://www.petroleumworld.com/sf10062001.htm
5. Eräs ongelma, mikä voi vielä kehittyä on siinä, että merenpohjan alle muodostunut tyhjiö öljyn ja kaasun virrattua pois voi imeä merivettä täyttäen ontelot, joissa vesi kuumenee ja höyrystyy ja voi laajetessaan aiheuttaa räjähdysmäisen purkauksen.
Asiantuntijat ovat pyrkineet ennakoimaan, mitä vaikutuksia trooppisella myrskyllä tai hurrikaanilla voi olla öljyn leviämiseen. Yksi vaihtoehto on se, että valtavat hyökyaallot, joita voi muodostua myös kaasu- tai vesihöyryräjähdyksen tai merenpohjan romahtamisen seurauksena, kuljettavat öljyä pitkälle sisämaahan peittäen laajat alueet paitsi öljyllä myös siihen levitetyllä Corexit 9500 myrkyllä.
Mikrobien tiedetään reagoivan raakaöljyn kanssa, mutta ne tarvitsevat tähän operaatioon happea, jota ne saavat merivedestä. Sen happipitoisuuden on todettu pienentyneen kymmeniä prosentteja, jopa 40 % normaalista tai yli.
Asiantuntijat varoittavat, että öljyn hajottamiseen tarkoitettu Corexit 9500 voi noustuaan pilviin liikkua tuhansien mailien päähän leviten sateitten mukana maan pinnalle.
http://www.examiner.com/x-33986-Political-Spin-Examiner~y2010m6d17-North-America-facing-years-of-toxic-rain-from-poisonous-BP-oil-spill-dispersants
http://www.helium.com/items/1864136-how-the-ultimate-bp-gulf-disaster-could-kill-millions?page=3
6. Stewe Quayle varoittaa ihmisiä web-sivullaan ja kehottaa muuttamaan ajoissa pois USA:n Meksikonlahden puoleisilta ranta-alueilta. USA:n hallitus suunnittelee jopa 20 miljoonan ihmisen siirtämistä pois vaara-alueilta. Sellaisen ihmismäärän kuljettaminen edellyttäisi kollektiivisia toimenpiteitä, yhteiskuljetuksia busseilla tai junilla, mutta yksityisautojen käyttö kiellettäisiin. USA:ssa on jo rakennettu ns. Fema-leirejä, joihin oli tarkoitus siirtää ihmiset, jotka nousevat hallitustaan vastaan. Ne on varustettu kaikin keskistysleirien tarvitsemin varustein; turva-aitoja ja -muureja sekä aseistettuja vartijoita myöten. Kukaan ei pystyisi vartioimaan tyhjiksi jääneitä koteja ja liikkeitä varkailta, jos niistä jääkään mitään pelastettavaa hyökyaaltojen sekä myrkyllisten ja öljyisten sateitten jälkeen.
BP-yhtiö on joutunut tunnustamaan, ettei se tiedä, onnistuuko se koskaan saamaan avaamaansa Deepwater Horizon öljylähdettä hallintaansa, kuten se aiemmin lupasi tehdä ennen elokuuta tänä vuonna. Toiseksi se varoittaa, että koko lähde voi räjähtää.
http://www.washingtonsblog.com/2010/06/bp-admits-that-if-it-tries-to-cap-leak.html
7. Meksikonlahden öljykatastrofin vaikutukset alueen eläin- ja kasviskunnalle ovat katastrofaaliset. Corexit 9500 hajottama öljy muodostuu pieniksi pisaroiksi, jotka leviävät joka suuntaan, ja jota kaikki merivettä hengittävät saavat kiduksiinsa ja hengityselimiinsä kuten myös esim. valaat, jotka keräävät planktonia vedestä uiden suu ammollaan. Kuolleita tai öljyn saastuttamia lintuja ja merikilpikonnia ja muita merieläimiä löytyy pitkin rannikkoa.
Toiseksi koska meriveden happipitoisuus mikrobitoiminnan vuoksi laskee oleellisesti, eläimet eivät pysty toimimaan normaalisti hengityksen vaikeutuessa. Rannikon koralliesiintymien epäillään kuolevan kokonaan alueilta, joihin öljy levittäytyy.
On myös esitetty mahdollisuus, että öljy voi meren virtausten mukana siirtyä Atlantille, ja Golf-virran ajamana kulkea pitkien matkojen päähän aina Skandinaviaan saakka. Ehkä pahimmat iskut kohdistuisivat Skotlantiin, Irlantiin, Englantiin ja Norjaan. Myrkkyjen saastuttamat pilvet sen sijaan voivat levitä nopeasti tuhansien kilometrien päähän.
Tiedemiehet ovat hämmästelleet, mistä öljylauttojen verenpunainen väri on tullut. Ehkäpä siinäkin on yksi merkki, jolla tapahtuma halutaan naulata kiinni johonkin aikatauluun.
Ron Christian Ryter kutsuu artikkelissaan Meksikonlahden öljykatastrofia ”Obaman öljykatastrofiksi”. Hän todistelee, että Obama puuttui asiaan puheessaan vasta 15. toukokuuta. Hän kieltäytyi ulkomaisesta avusta, jota hänelle tarjottiin. Hänen pari käyntiään öljyisellä hiekkarannalla tuskin auttavat ongelman selvittämisessä. Tuleeko tästä Obamalle sama kuin hurrikaani Katriinasta George Bushille ellei pahempi?
Toinen artikkeli kutsuu sitä suurimmaksi katastrofiksi vedenpaisumuksen jälkeen. http://www.marketoracle.co.uk/Article20530.html
http://newswithviews.com/Ryter/jon320.htm
Jotkut websivut esittelevät salaliittoteorioita, kuten aina tällaisten yhteydessä. Eräs kirjoittaja kyselee merkitsevästi, etteikö kaikessa olekin havaittavissa Iivanan sormenjäljet? Tarkoittaen kai, että elektromagnetismi on voinut olla kuvioissa mukana.
Artikkelin toisessa osassa pyrin selvittämään, voisiko tämä katastrofi liittyä Raamatun eskatologisiin ilmoituksiin.
Kastel 29.06.2010



Odotan innolla artikkelin toista osaa!