Meksikonlahden öljykatastrofi II
Meksikonlahden öljykatastrofi II
Lähtiessämme tutkimaan Raamatun ilmoitusten sopivuutta oman aikamme tapahtumiin kohtaamme useita ongelmia.
ENSIMMÄINEN ja suurin ongelma sisältyy Pietarin sanaan:
”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä, sillä koskaan ei mitään profetiaa ole tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.” (2.Pt.1:20-21)
TOINEN ongelma on siinä, että tuhansia vuosia sitten eläneet ihmiset – usein puutteellisilla muodollisilla tai tieteellis-teknisillä tiedoilla – ovat kertoneet oman aikansa terminologiaa käyttäen tapahtumia, joita heille näytettiin, kuten Johannekselle Patmoksella, tai Mosekselle Sinain vuorella. Uskollisesti he ovat kuitenkin kuvailleet näkemäänsä pyrkien symbolien avulla selventämään tapahtumia ilman modernia teknistä tai tieteellistä tietoa, mitä sanamukainen kuvaileminen olisi edellyttänyt. Joskus sanojen juurisanojen tutkiminen voi antaa vihjeitä, mitä tarkoitettiin, sillä alkuperäisen tekstin kääntäjätkin olivat oman aikansa tietomäärän vankeja.
KOLMAS ongelma on ihmisen taipumus pyrkiä sovittamaan Raamatun ilmoituksia oman näkemyksensä mukaisiksi eikä siten, että annetaan Sanan selvittää aikamme tapahtumia.
NELJÄS ongelma on siinä, ettei ilmoituksia ole tarkoitettu tyydyttämään omaa inhimillistä uteliaisuuttamme, vaan niiden tarkoituksena saada ihminen ymmärtämään omaa aikaansa ja omaa tilaansa. Emme edes tiedä, onko tapahtumat kerrottu aikajärjestyksessä vai limittäin.
JEESUS KRISTUS vastasi fariseuksille, jotka vaativat Häneltä merkkiä taivaasta, näin: ”Kun ilta tulee, sanotte te: Tulee selkeä ilma sillä taivas ruskottaa, ja aamulla: Tänään tulee rajuilma sillä taivas ruskottaa ja on synkkä. Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa.” Luukas esittää sen muodossa: ”Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta kuinka ette arvioi tätä aikaa?” (Lk.12:56)
Ajan merkkien tarkkaileminen on tärkeää vaikeuksista huolimatta.
APOSTOLI Johannes oli tavallinen kalastaja, joka toisten kalastajien tapaan joutui joskus ponnistelemaan läpi yön saaliin hankkimiseksi saamatta mitään. Emme tiedä, oliko hän saanut koulutusta normaalin alkeiskoulutuksen lisäksi. Siksi emme voi osoittaa sormella, jos hänen kuvauksensa Patmoksella näkemistään tulevista tapahtumista ovat vaikeaselkoisia.
Lähdetään kuitenkin yhdessä tutkimaan Meksikonlahden äskeisiä tapahtumia Johanneksen Ilmestyksen antamien viitteiden mukaan. Johannes rohkaisee meitä tähän tapaan: ”Autuas ja onnellinen se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen (ilmoituksen) sanoista vaarin”. (Ilm.22:7)
KUTEN lyhyen tutkimuksemme ensimmäisessä osassa todettiin, Meksikonlahdella BP:n öljynporauslautalla Deepwater Horizon 20.04.2010 tapahtunut räjähdys ja sen seurauksena alkanut hallitsematon öljyvuoto toista kilometriä merenpinnan alla olevasta porausreiästä ja mahdollisesta laajemmasta merenpohjan repeämästä on jatkunut yli kaksi kuukautta, eikä ole näköpiirissä, että vuoto saataisiin hallintaan lähi aikoina, tai koskaan, kuten BP:n edustaja varoitti. Eräs artikkeli kutsui tapahtumaa pahimmaksi sitten vedenpaisumuksen.
APOSTOLI Johannes kertoo Ilmestyskirjansa 8. luvussa, miten Karitsa avasi seitsemännen sinetin, jonka seurauksena taivaassa oli puolen tunnin äänettömyys. Kreikan kielessä siitä käytetään sanaa sige (strong 4002), joka tarkoittaa tahdonalaista puhumattomuutta, kuin aavistellen tai kauhistellen jotain tulevaa. Seitsemännen sinetin tapahtumat tuovat suuria kärsimyksiä maan päällä asuville ihmisille; ehkä hiljaisuus taivaassa johtui osanotosta.
Tämän jälkeen Johannes näki, miten seitsemälle enkelille annettiin pasuuna kullekin. Ennen heidän toimintansa alkamista eräs muu enkeli seisoessaan alttarin edessä kultainen suitsutusastia kädessään sai runsaasti suitsuketta, joita hän uhrasi alttarilla kaikkien pyhien rukousten kanssa. Tuoksu siitä nousi Jumalan istuimelle asti.
Enkeli otti suitsutusastiaansa tulta alttarilta heittäen sen sitten maan päälle, mikä sai aikaan ääniä, ukkosta, salamointia ja maanjäristyksen.
Tämän jälkeen ne seitsemän enkeliä valmistautuivat puhaltamaan pasuunoihinsa.
1. ENSIMMÄINEN enkeli puhalsi pasuunaansa, mikä sai aikaan rakeita ja tulta, joihin oli sekoittunut verta. Ne heitettiin maan päälle, mikä poltti kolmanneksen puista ja kaiken vihannan ruohon. (jae7) Kreikaksi sana ”heittää” on ”ballo” (str.906), mikä tarkoittaa enemmän tai vähemmän voimakasta tai rajua heittoa, nousta, heittää roskaa, asettaa, asettua, vuodattaa, panna ulos, lähettää, iskeä, heittää alas, sysätä. Sanan johdannainen viittaa jatkuvaan toimintaan. Johanneksen tarkoitus näyttää olleen sanoa, että ”veren ja tulen sekaiset rakeet” sysättiin, heitettiin rajusti maan päälle.
Asiantuntijain lausuntojen perusteella voisimme kuvitella, että jossain vaiheessa joko räjähdyksen tai hurrikaanin seurauksena osa mereen valuneesta verenpunaisesta öljystä, johon on sekoittunut BP:n mereen levittämää Corexit 9500 myrkkyä, ja osa metaani-kaasusta nousee myrskytuulten mukana pilviin, josta ne vesihöyryn tiivistyessä rakeiksi satavat maan päälle. Metaanikaasu voi syttyä esim. salaman iskusta. Tämä palava sekoite polttaa kolmanneksen puista ja kaiken vihannan ruohon maasta.
Oliko Johanneksen näkemä ”veri” tuota ”verenpunaista öljyä”, joka kulki veden mukana?
MIKE ADAMS, NaturalNews.com, kertoo että hurrikaani voi temmata veden mukana öljyä yläilmoihin, josta se aikanaan sataa maan päälle rakeitten ja Corexit 9500 myrkyn kanssa. Hän todistelee, että maahan sataessaan öljy levittäytyy maan ja kaikkien rakenteitten, jopa kokonaisten kaupunkien, päälle, jossa sen kevyemmät ainesosat haihtuvat ilmaan, mutta asvaltintapainen raskasosa jää pintaan, jossa se kuivuu muodostaen erittäin tulenaran kerroksen. Sytyttyään tuleen tämä palaa kuumalla liekillä polttaen kaiken sen mukana, rakenteet ja ”vihreän ruohon”. http://www.naturalnews.com/029082_Gulf_Coast_oil_spill.html
Adams selittää, että tuo katastrofi tulisi polttamaan kaikki tietoliikenne- ja sähkökaapelit, tukkimaan vedenpuhdistuslaitteet ja sulkemaan ydinvoimalat, eli pysäyttäisi kaiken elämän saastuneilla ja palaneilla alueilla epämääräiseksi ajaksi.
2. TOINEN ENKELI puhalsi pasuunaansa, minkä seurauksena Johannes näki kuin suuren palavan vuoren, joka heitettiin mereen, minkä johdosta kolmannes merestä muuttui vereksi, kolmannes meressä elävistä eläimistä kuoli, sekä kolmannes laivoista tuhoutui. (jakeet 8-9)
RBN-network kertoo artikkelissaan, että merenpohjan alla on valtavan suuri metaani-kaasu keräytymä 100 000 psi-paineen alaisena. (psi=pounds pers quare inch) Eräässä artikkelissa kaasukuplan määrää verrattiin Everestin vuoren massaan. Jos tuo metaanikaasukupla räjähtää, kuten artikkelissa arvioidaan, se tulee nostamaan meren läpi usean mailin korkuisen vesi- öljy- ja kaasupatsaan, jossa olisi mukana merenpohjasta irronnutta mutaa ja sedimenttikiviä. Metaani-kaasu tulisi levittäytymään laajalle ympäristöön, erään arvion mukaan 200-300 mailin säteellä, tuhoten kaiken, mihin se koskettaa.
Oliko Johanneksen näkemä ”tulena palava vuori” tällainen valtavan massan muodostama muotoaan muuttava ilmiö, jonka verenpunainen öljy värjäsi verenpunaiseksi?
Johannes kertoo, että tämän seurauksena kolmannes meressä elävistä eläimistä kuoli ja kolmas osa laivoista tuhoutui.
Eräässä artikkelissa mainitaan, että metaanikaasu aiheuttaa vedessä muutoksen, jonka seurauksena sen kantokyky pienenee. Täten valtavien metaanikaasumassojen jouduttua meriveteen kaikki sen vaikuttamilla alueilla kulkevat alukset vain uppoavat mereen, kuten Johannes toteaa: ”Kolmas osa laivoista hukkui” (tuhoutui).
Mutta kaasuräjähdys saisi myös aikaan tsunamin, josta Terrence Ayim käyttää nimitystä ”supersonic tsunami”, joka tulisi levittäytymään ympäristöön 400 – 600 mailin tuntivauhdilla. Hän kertoo asiantuntijoihin viitaten, että merkkejä mahdollisesta kaasu-räjähdyksestä on havaittavissa merenpohjan rakoillessa laajalla alueella. Räjähdyksen sattuessa vuotokohta laajenisi mailin kokoiseksi. (maili =1,6 km)
http://republicbroadcasting.org/?p=9175
http://standeyo.com/NEWS/10_Earth_Changes/100628.truth-consequences.pdf
Tsunami tulisi tunkeutumaan syvälle USA:n mantereelle, koska esim. Floridan keskikorkeus merenpinnasta on muutamia kymmeniä senttejä. Muita USA:n maakuntia olisivat Texas, Mississippi ja Alabama, mutta myös Meksikon ja Kuuban rannikot kärsisivät menetyksiä.
3. KOLMAS ENKELI puhalsi pasuunaan, jonka seurauksena taivaasta putosi maahan suuri tähti, palava kuin tulisoihtu. Se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä ja vesilähteisiin. Tähden nimi oli ”koiruoho” (hepr laanah, myrkkykasvi), myrkyttäen kolmannen osan niistä. Tämän seurauksena paljon ihmisiä kuoli. (jae 10-11)
Liittyykö tämä edellisiin vitsauksiin, jotka myös toivat myrkyllisiä aineksia sateitten mukana maan pinnalle, emme osaa sanoa. Emme myöskään tiedä, oliko tämä tähti ihmisten aiheuttama vai luonnonilmiö. Teksti kuitenkin vihjaa, että se putosi, ei heitetty.
4. NELJÄS ENKELI puhalsi pasuunaansa, jonka seurauksena kolmas osa auringosta,
kuusta ja tähdistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, kuten myös yö.
Raamatun teksti vihjaa, että tässä vaiheessa ilmoituksen sävy muuttuu. Dakes Raamatunkäännös vihjaa, että seuraavat vitsaukset keskittyivät ihmisten moraalikäsityksiin.
TÄMÄN jälkeen taivaan keskellä lentävä enkeli antoi kolme voi-huutoa seuraavien vitsausten vuoksi, jotka maata kohtaavat. Ne toteutuvat kolmen viimeisen pasuunansoiton aikaan.
Voimme vain aavistella, liittyikö VIIDENNEN enkelin avaama syvyyksien kaivo Meksikonlahden katastrofiin, kuten voisi kuvitella. Sieltä nouseva savu pimitti auringon ja ilman, ja savusta tuli ”heinäsirkkoja”, jotka vaivasivat ihmisiä viisi kuukautta. Ne eivät kuitenkaan saaneet koskea niihin, joilla oli Jumalan sinetti otsassaan (144 000 Jumalan valittua). Nämä heinäsirkat, kuten Johannes niitä kutsuu, tulivat sieltä tulipätsistä, joten ”oikeita” heinäsirkkoja ne eivät olleet. Niillä oli johtaja, ne käyttäytyivät kurinalaisesti ja ne muistuttivat sotaan varustautuneita ratsuja ja ratsastajia, mutta ne eivät saanet koskea luontoon, vain ihmisiin, joita ne vaivasivat kuuden kuukauden ajan. Sinä aikana ihmiset etsivät kuolemaa, mikä pakenee heitä. Näiden olioiden johtaja oli pohjattomasta kuilusta vapautettu langennut enkeli, Abaddon tai Apollyon.
KUUDENNEN enkelin pasuunan soiton jälkeen vapautettiin neljä enkeliä, jotka olivat sidottuina suurella Eufratvirralla. Ne olivat valmistautuneet tunnilleen, päivälleen, kuukaudelleen ja vuodelleen surmaamaan kolmannen osan ihmiskunnasta. Niiden johtamassa armeijassa on 200 miljoonaa sotilasta. Huolimatta tästä jäljelle jääneet ihmiset eivät luopuneet epäjumalan palvelemisestaan, murhistaan eikä noituudesta tai haureudestaan tai varkauksistaan.
TÄMÄN jälkeen Johannes kertoo voimakkaasta enkelistä, joka pientä kirjaa kädessään pitäen vannoo Hänen kauttaan, joka elää aina ja joka loi kaiken olevaisen, sanoen leijonan karjuntaa muistuttavalla äänellä, että ”seitsemännen enkelin äänen aikoihin Jumalan mysteeri tulee toteutumaan, kuten Hän on kertonut profeetoilleen”. (Ilm.10; 11:1-14)
Johannes kuuli seitsemän ukkosenjyrinää sanovan jotain, mutta hänen täytyi sinetöidä ne. Näiden tapahtumien jälkeen Johannes saa ilmoituksen kolmannesta voi-huudosta ja seitsemännen enkelin pasuunansoiton tapahtumista. (Ilm.11:15)
On muistettava, että edellä esitetyt vaihtoehdot ovat kuviteltuja; kehitys voi suuntautua toisin.
Tämä lyhyt tutkimus Meksikonlahden tapahtumista Johanneksen näkyihin liittyen täytyy lopettaa tällä kertaa tähän, mutta palataan asiaan tarpeen mukaan.


