Aikain merkkejä II
AIKAIN MERKKEJÄ II
1. Englannin puolustusministeriön erikoisosasto, M15, arvioi, että maassa on 200 terrorisolua, jotka ovat tehneet 30 terrorihyökkäystä. Niiden jäsenet ovat pääosassa englantilaisia ja ovat 18 – 30-vuoden ikäisiä. M15 laatiman raportin mukaan Englanti tulee olemaan terrori-hyökkäysten kohteena, joita tekevät al-Qaidan kanssa yhteyksissä olevat kansainväliset terrorijärjestöt. Niitä tekevät Englannin kansalaiset, niiden mukana muslimikäännynnäiset, Englannissa asuvat ulkomaalaiset sekä ulkomailla asuvat. M15 kanssa yhteistyössä toimiva terrorismin analyysitoimisto arvioi, että Englannissa on tuhansia paikallisia ja ulkomaalaisia,
jotka ovat antautuneet kannattamaan terrorismia joko Englannissa tai ulkomailla.
M15 pääsihteeri Jonathan Evans arvioi, että maassa on 2000 ihmistä, jotka ovat vaaraksi yleiselle turvallisuudelle. Vuodesta 2001 lähtien Englannissa on pidätetty 1200 terrorismista epäiltyä, joista 140 on syytetty ja 45 on tuomittu terroritoimista.
Hän myös arvioi, että maassa on 200 terroriverkostoa, jotka ovat osallistuneet ainakin 30:en salaliittoon.
Englannissa asuu 1.5 miljoonaa muslimia, heistä miljoona asuu Lontoossa, Birminghamissa 150 000 ja 27 000 Lutonissa. Lisäksi arvioidaan, että maassa on 10 000 afrikkalais-karibialaista sekä valkoisia käännynnäisiä.
Jotkut terroristeista olivat mukana suunnitelmissa tuhota matkustajakone käyttäen nestepommia, joka valmistettiin Lontoossa löydetystä laboratoriosta.
Birminghamissa ryhmä suunnitteli englantilaisen sotilaan sieppaamista, jonka kaulan katkaisemisen he suunnittelivat julkistavansa videon avulla internetissä.
Lutonin kasvavan muslimiväestön keskuudessa elää aktiivinen terrorismi. Siellä valmistettiin pommit, jotka räjäytettiin Lontoossa 7/7 pommi-iskuissa.
Raportissa kerrotaan, että jotkut terroristeista on koulutettu ulkomailla, jossa heille on opetettu kotitekoisten pommien valmistusta.
Raportissa kerrotaan, että al-Qaida solut suunnittelevat iskuja Lontoon ns. turvallisuus-vyöhykkeellä, johon kuuluvat parlamentti, Whitehall, Buckingham ja St Jamesin palatsit.
M15 sanoo olevansa tietoinen, että terroritoiminta saa tukea yliopistojen ja vankiloitten parista kaikkialla maassa. Hetkittäinen rauhanaika ei saisi tuudittaa ihmisiä kuolon uneen. Osoite:
http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/politics/defence/3406107/Report-identifies-UK-terrorist-enclaves.html
2. Teknologia edistyy sellaista vauhtia, ettei normaalilla keskitason kansalaisella ole mitään mahdollisuutta tietää, mitä hänen varalleen suunnitellaan. Tässä raportissa on tarkoitus tarkastella muutamia viimeisimpiä teknologian saavutuksia. Oppaana toimii web-sivu, nimeltään countdown, joka otsikoi artikkelinsa komealla nimellä ”Mark of the Beast”.
http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/politics/defence/3406107/Report-identifies-UK-terrorist-enclaves.html . Esittelen muutamia sen artikkeleista.
TUTKIJAT ovat leikanneet osan akvaarioissa käytetystä kalasta ”lamprey”, ja yhdistäneet sen osaksi robottia. He kutsuvat luomustaan nimellä ”keinotekoinen eläin”. Tri Sandro Mussa-Ivaldi Northwestern Yliopiston lääketieteellisestä koulusta, joka toimii yhteistyössä USA:n ja Italian tutkijoitten kanssa, kertoo, yhdistämällä kaksipyöräisen robotin kalan aivosoluihin, he ovat pystyneet luomaan olion, joka elektrodin paikasta riippuen liikuttaa robottia eteen tai taaksepäin valoa kohti sekä pyörimään paikallaan. Mussa Idaldi vakuuttaa, ettei tarkoituksena ole vain luoda ”keinotekoista elämää” vaan tutkia, miten aivot toimivat. Tämä voi hyödyttää myös ihmiskuntaa, hän vakuuttaa.
Lisäisin tähän, että eräässä TV-ohjelmassa näytettiin äskettäin keinotekoista kalaa, joka aitoa kalaa muistuttaen uiskenteli vedessä pyrstöeväänsä liikuttaen.
MIKROSIRUJEN käyttöalue laajenee sitä mukaa kuin niiden tekninen taso paranee.
- Englannissa uusi laki sallii sirun asentamista tuontieläimiin. Siru pystyy havaitsemaan, onko eläin turvallisesti rokotettu ulkomailla, eikä sitä tarvitse eristää.
- Lenkkitossuihin asennettu siru voi muuttaa kengänjouston kävelyyn tai juoksuun sopivaksi, tämän automaattisesti.
- American Express julkisti Blue Card luottokortin, johon on sisällytetty omistajan tiedot paljon suuremmassa määrin kuin normaalikortin magneettinauhalle.
- Virginian tulliteillä tuulilasiin asennettu siru tiedottaa skannereille automaattisesti tiedot laskutusta varten ilman pysähdyksiä.
Seuraava askel onkin sirujen asentaminen ihon alle, kuten professori Kewin Warwick Reading yliopistossa Englannissa. Siru aukaisee ovet, sytyttää valot ja avaa hänen tietokoneensa. Artikkelin kirjoituksen aikoihin 2000 sirut ja niiden paristot olivat vielä isoja ja kömpelöitä.
DIGITAALIENKELEISTÄ kertoo Dadid Kupelian artikkelissaan, joka julkaistiin 02.07.2000 WND:n web-sivulla. Tästä muutamia poimintoja.
Kupelian kertoo aluksi aina ihmetelleensä Ilmestyskirjan kertomusta Pedon Merkistä ja sitä, miten jotkut voisivat hyväksyä sellaisen ihonsa alle. Sitten hän alkaa ymmärtää, miten jo käytössä olevat tekniset laitteet omaavat samoja ominaisuuksia. (Ilmk.13:16-18)
Supersalainen Echelon-urkkimisjärjestelmä antoi viranomaisille mahdollisuuden seurata mitä hyvänsä e-mailia, puhelinsoittoa tai paikantaa ihmisen pelkästään hänen kännykkänsä kautta.
Kupelian kertoo, että pennin kokoisen teknisen laitteen istuttamisella ihon alle pystytään satelliittien avulla seuraamaan ihmisen liikkeitä missä tahansa. Tämä on se ”digitaalienkeli”, jota Kupelian tarkoittaa.
Samasta asiasta kertoo Kurt Kleinen artikkeli huhtikuussa 2000. Hän kertoo, että tuo ”enkeli” sisältää pienen paikantamisjärjestelmän (GPS) vastaanottajan, joka aktivoituu satelliitista annetun signaalin voimasta. GPS mekanismi pystyy pienten äänisignaalien eron perusteella laskemaan olinpaikkansa koordinaatit, jotka se ilmoittaa paikalliselle vastaanottimelle. Tämä siru saa voimansa miniatyyriparistosta, joka latautuu ihmisen liikkeitten tai ruumiin oman sähkövarauksen voimalla. Laite voidaan aktivoida myös tietyllä radiosignaalilla. Tällaiset laitteet ovat turvallisia esim. lapsia tai vanhuksia varten, jotka voivat eksyä eivätkä osaa kertoa, mistä ovat lähteneet, sanoo Kupelian.
SOKEA MIES pystyy kehitetyn laitteen avulla näkemään suurta kirjoitusta ja liikkumaan huoneessa törmäämättä seiniin tai oviin, kertoo AP huhtikuussa 2000. Laitteeseen kuuluu pieni kamera, joka välittää tietoja suoraan henkilön aivoihin. Koehenkilö pystyi näkemään 100 valonkohdetta, jotka tulevat ja menevät, kuten tähdet taivaalla, hänen liikutellessaan päätään. Tämä riittää antamaan hänelle mahdollisuuden ”nähdä” ympäristöään. (AP)
TUTKIJOITA näyttää suuresti kiinnostavan mahdollisuus kytkeä ihmisaivot tietokoneeseen. Tämän avulla he olettavat voivansa päästä käsiksi valtavaan tietomäärään ilman rasittavaa hakemista ja kirjojen plaraamista. Tällaisia kokeita suoritetaan kaiken aikaa.
UUSIN SOVELLUS aivojen ja tietokoneen symbiosista tarkoittaa ihmisen mielikuvien ja ajatusten siirtämistä tietokoneelle. Tämän avulla he kuvittelevat voivansa kehittää laitteita, suuria robotteja ja koneita, joita voitaisiin hallita ja ohjailla ajatuksen voimalla. Tarve tulee siitä, että tietokoneet ovat taitavia ongelman ratkaisujen toteuttajina mutta eivät niiden suunnittelijoina. Toisaalta ihmisen ei tarvitsisi itse olla ohjauspyörän ääressä, vaan hän saa koneet ja laitteet toimimaan pelkän ajatuksen voimasta. Tämä yhdistelmä toteutetaan asentamalla aivoihin pieni elektrodi, joka pystyy sieppaamaan ajatusten aiheuttamat impulssit ja viestittämään ne koneen laitteisiin. Järjestelmää on kokeiltu elävään hiireen, joka pystyi liikuttamaan mekaanista kättä saavuttamaan halutun kohteen.
http://www.dailygalaxy.com/my_weblog/2008/06/researchers-dev.html
MIELENHALLINTA tai sen muuttaminen on aina kiinnostanut varsinkin diktatorisesti hallittuja maita. Sitä pyrkivät tekemään natsi-Saksa ja sitä harjoitti Neuvostoliitto. Siitä käytetään nimitystä ”aivopesu”, jota on tehokkaasti käytetty Kauko-Idän maissa ihmisten uudelleen kouluttamiseksi, kuten Kiinassa, Pohjois-Koreassa ja Pohjois-Vietnamissa.
Tiedemiehet ovat pyrkineet ratkomaan tätä ongelmaa uudesta näkökulmasta.
Judy Wall kertoo artikkelissaan www.abovetopsecret.com web-sivulla, eräästä kehitetystä laitteesta, jota kutsutaan koodinimellä SSSS (Silent Sound Spread Spectrum) , tai S-quad. Artikkelissa kerrotaan, että supertietokonetta käyttäen on mahdollista analysoida ihmisen EEG tunnetiloja, tehdä niistä muunnetut versiot, taltioida nämä tunnemerkkiryppäät toiseen tietokoneeseen, josta ne voidaan siirtää takaisin kyseiseen henkilöön hänen tunnetasonsa muuttamiseksi. Tämä tapahtuu TV- tai radio-aaltojen taajuudella. Niitä voidaan myös lähettää ihmisten tietämättä esim. normaalien lähetysten aikana ilman, että lähetyksiä seuraavat henkilöt ovat siitä tietoisia. http://www.abovetopsecret.com/forum/thread59992/pg1
3. TIEDEMIEHET uskovat, että voimistamalla ihmiskehon normaalisti kehittyvien enzyymien määrää on mahdollista estää solujen kuoleminen, mikä lisäisi ihmisen elinikää. Proteiini telomerase auttaa suojaamaan kromosomin päätä kuin kengännauhan päähän tehty puriste, joka estää nauhan purkautumasta. Iän myötä nämä kromosomia suojaavat kannet (caps) ressaantuvat ja lyhenevät siten, että lopulta solu kuolee. Tiedemiehet uskovat, että keinotekoisesti vahvistamalla tätä proteiinin telomerasea voidaan auttaa solujen säilymistä terveinä ja säilymistä hengissä kauemmin. He puhuvat jopa ”kuolemattomasta” solusta, joka olisi mahdollista kehittää tällä menetelmällä. http://www.raidersnewsnetwork.com/
KUTEN TARKKAAVAINEN lukija lienee havainnot, edelliset esimerkit ovat menneiltä vuosilta, ja kehitys on edennyt huimaa vauhtia. Mikrosiru on nyt riisinjyvän kokoinen, ja siihen mahtuu kaikki ihmistä koskevat tiedot, ja sen kautta ihmisen olinpaikka pystytään paikantamaan satelliittilähettimien avulla runsaan sadan metrin tarkkuudella. Sellaisia on asennettu upporikkaille ja muuten tärkeille henkilöille, jotka ovat alttiina sieppauksille. Sellaisen hinta on n. 7 500 USD, ja Mossadilla lienee sormensa pelissä, kuinkas muuten. Pienin japanilaisten kehittämä mikrosiru on kooltaan 0.4 x 0.4 mm,sormella se näyttää roskahiukkaselta.
Lisää apetta ajattelulle englanninkieltä taitaville osoitteesta:
http://www.dailygalaxy.com/my_weblog/2008/11/nanoneural-upgr.html
http://www.countdown.org/end/mark_of_the_beast_04.htm
Kastel 25.11.08
Gavriel


