Operaatio Cast Lead
OPERAATIO CAST LEAD
ISRAEL aloitti pitkällisen tuhraamisen jälkeen todelliset toimet Gazan terroristien jatkuvan rakettitulen lopettamiseksi Israelin siviilikohteita vastaan Gazan lähialueella. Puoli vuotta kestänyt ”tulitauko” Israelin ja Hamasin välillä päättyi viikko sitten. Tulitauko on sitaateissa siksi, että koko sinä aikana terroristit ampuivat lähes joka päivä useita raketteja ja kranaatteja Israeliin. Useimmat putosivat vahingoitta aukeille pelloille, mutta jokunen silloin tällöin tuhosi omakotitalon tai teollisuuslaitoksen sekä haavoitti asukkaita. Terroristeille oli myös outo tapa harjoitella tarkkuus-ammuntaa tähtäillen kiikarikivääreillään Gazan turva-aidan läheisyydessä pelloilla työskenteleviä pahaa-aavistamattomia työntekijöitä, joskus jopa osuen. Vuoden alusta lähtien terroristit ampuivat Gazasta 2 900 rakettia ja kranaattia, eli yli 8 rakettia päivää kohti. Tätä on jatkunut siitä lähtien, kun Israelin poliisi sotilaitten avustamina karkotti kaikki Gazan kaistan ns. Gush Katifin alueen juutalaiset asukkaat ja IDF veti joukkonsa pois Gazasta, myös ns. Philadelphia-käytävältä Gazan kaistan ja Egyptin välillä. Palestiinalaiset salakuljettajat ovat erikoistuneet kaivamaan – tänään arviolta tuhatkunta tunnelia – tuon käytävän ali Egyptin puolelle, josta he ovat Siinailta salakuljettaneet Gazaan aseita, ammuksia, räjähteitä, elintarvikkeita, lampaita, vasikoita, huumeita ja ilotyttöjä. Sitä kautta Hamas ja muut terrorijärjestöt Gazassa, Islamic Jihad, PLC ja al-Aksa ovat aseistaneet joukkonsa pitkänmatkan raketeilla, Katjusha Grad versiolla, ilmatorjunta- sekä panssarintorjunta-ohjuksilla, jotka osoittautuivat tuhoisiksi myös sotilasosastoja vastaan.
IDF teki silloin tällöin rajoitettuja iskuja Gazan puolelle kuitenkin pidättyen suuroperaatiosta. Yksi tällainen operaatio oli tunnelin tuhoaminen, jonka terroristit olivat kaivaneet turva-aidan alitse Israelin puolelle, jonka kautta oli tarkoitus tehdä kommandoisku IDF:n tukikohtaan, samaan tapaan kuin yli 500 päivää sitten Kerem Shalomin tukikohtaan tehty, jolla IDF:n sotilas Gilad Shalit siepattiin panttivangiksi Gazaan.
SOPIMUSNEUVOTTELUJEN katketessa tulitauon loppumisen jälkeen Gazan terroristit kiihdyttivät raketti- ja kranaattitulensa Israeliin moninkertaiseksi. Israelin hallitus harkitsi asiaa useaan kertaan pystymättä tekemään päätöstä vastatoimista. Lopulta hallituksen ”turvallisuuskabinetti”, Olmert, Barak ja Livni, tekivät periaatepäätöksen operaatiosta Gazan kaistalle, mutta jättivät ajankohdan auki kuten myös operaation laadun ja suuruuden.
PÄÄMINISTERI Ehud Olmert, joka on kaikin tavoin pyrkinyt tukemaan PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin asemaa vapauttaen palestiinalaisia turvallisuusvankeja Israelin vankiloista, joilla useilla on ”verta käsissään”, eli ovat murhanneet israelilaisia tai osallistuneet murhien suunnitteluun, esitti perjantaina sydäntä riipaisevan vetoomuksen melkein polvillaan anoen, että Gazan palestiinalaiset estäisivät rakettien ampumisen Israeliin, koska israelilaisten kärsivällisyys on loppunut ja että muuten hänen on pakko määrätä Israelin mahtava armeija puhdistamaan Gazan kaista raketeista, niiden valmistamisverstaista sekä niitä ampuvista miehistöistä. Vastauksena terroristit ampuivat entistä tiiviimmän rakettisateen Israeliin. Puolustusministeri jopa antoi perjantaina luvan 90:lle rekka-autolle viedä ruokaa ja lääkkeitä ja muita tarvikkeita Gazaan sekä puoli miljoonaa litraa raskasta polttoöljyä, rakettien räjähdellessä Israelissa. Mutta ”Rubiconin joki” oli jo ylitetty, operaatio Gazaan oli aloitettava. IDF päätti aloittaa sotilasoperaation Gazan kaistalle, alkoi ns. ”operaatio Cast Lead”.
Egyptin ulkoministeri Ahmed Abul Gheit vakuutti vielä ennen viikonloppua, ettei IDF aloita operaatiota sapatin aikana, joka lisäksi sattuu juutalaisten hanukka-aikaan.
LAUANTAIAAMUNA 11.30 aikoihin Israelin ilmavoimat lähettivät luvan saatuaan yli 50:n koneen laivueen Gazan yli, jotka pommittivat ennalta valmisteltuja kohteita. Ne oli huolella valittu tarkkoihin Shin Betin (yleinen turvallisuuspalvelu) ja sotilastiedustelun keräämiin tietoihin pyrkien mahdollisuuksien mukaan vähentämään siviiliuhreja. Seuraava ilmapommitusaalto täydensi työtä yli 60:n koneen voimalla moukaroiden myös Hamasin tukikohtia, aseverstaita, maanalaisia pesäkkeitä ja rakettisiiloja, joihin Hamas oli piilottanut rakettejaan kuten myös kouluttamiaan sotilaita. Uutisten mukaan 225 ihmistä sai surmansa pommituksissa, ja satoja haavoittui. Uutisten julkistamat tiedot uhreista vaihtelevat suuresti. Ne kertovat myös, että 80 % surmansa saaneista oli Hamasin aktiivijäseniä, loput siviilejä, joukossa myös naisia ja lapsia. Koneet tekivät yli 170 ilmaiskua lauantain kuluessa ja niitä jatkettiin vielä sunnuntaina. Tämän jälkeen IDF haluaa tarkastella tilannetta ja katsoa, miten tästä jatketaan. Puolustusministeri antoi kuitenkin tänään luvan viedä rekkalasteittain ruokaa ja lääkkeitä sekä muita välttämättömyystavaroita Gazaan, mikä osoittaa todeksi Olmertin sanat, ettei Israel taistele Gazan kansaa vaan Hamasia vastaan.
Israel on nyt sotatilanteessa Hamasin kanssa, vaikka se pyrkii välttämään tuon sanan käyttöä. Hamas, PLC, al-Aksa ja Jihad ovat jatkaneet rakettien ampumista koko aamupäivän ampuen myös pitkänmatkan Grad-raketteja jopa 30:n km:n päähän rajalta. Yksi israelilainen sai eilen surmansa Netivotin kaupungissa ja viisi muuta haavoittui. Kymmeniä ihmisiä on jouduttu hoitamaan shokin vuoksi, eikä lapsia voida päästää kouluihin. Kotirintama on lisäksi suunnitellut, että se evakuoi lapset, sairaat ja vanhukset vaara-alueilta, eli n. 30:n km:n syvyisellä alueella Gazan ja Israelin väliseltä turva-aidalta.
IDF on tietoinen, että Hamas on vakavasti otettava vastustaja. Se on kouluttanut arviolta 20 000 sotilaan armeijan, joiden varusteet ovat myös ajan tasalla. Lisäksi Hamasilla on tuhansia turvallisuusmiehiä, poliiseja, jotka myös on koulutettu ja aseistettu. Hamasilla on käytettävissään runsaasti ilmatorjunta- ja panssarintorjuntaohjuksia. Se pystyy tekemään tiukkaa vastarintaa, jota se pystyy jatkamaan maan alle kaivetuista 80 km:n pituisista tunneleista, vaikka IDF miehittäisi koko Gazan kaistan. Israelin armeijan ja poliittinen johto toivoo hartaasti, että uusi tulitauko tekisi operaation ”Cast Lead” jatkon tarpeettomaksi. Kaiken varalta IDF kuitenkin kokoaa maa- ja panssarijoukkojaan turva-aidan varteen.
Kastel 28.12.08
Gavriel


