MINÄ TERRORISTI II

ASEVELVOLLINEN

JOSSI oli suorittanut koulunsa loppuun, ja nyt oli hänen elämässään alkamassa uusi vaihe, joka veisi hänet ennen tuntemattomiin olosuhteisiin, kaukana kodin turvallisesta ilmapiiristä.
Jossi viivytteli lähtöään järjestellen tavaroitaan huoneessaan vielä kerran miettien samalla, mitä kannattaisi ottaa mukaan. Hänellä oli muutamia valokuvia ihailemistaan miehistä sekä pörröinen nalle-karhu, jota hän oli lapsena kuljettanut mukanaan ja josta hän oli etsinyt turvaa mennessään nukkumaan. Se nyt ainakin saa jäädä kotiin, Jossi päätteli pienen epävarmuuden tunteen nakertaessa sydänalaa.
JOSSIN ÄITI pisti päänsä ovenraosta vilkaisten poikaansa huolestuneena hoputtaen häntä: ”Pidähän kiirettä Jossi, että ehdit autoon. Onhan sinulla nyt varmasti kaikki tarvittava pakattu?” Äiti huolehti, että myös rukousliina ja raamatunlausekotelot ovat mukana.
”On äiti, katselin tässä vain vanhoja esineitä ennen lähtöä”.
JOSSI maleksi monien muitten nuorten mukana armeijan kutsuntatoimistoon, jossa heidät rekisteröitäisiin ja heille osoitettaisiin joukko-osasto, jonne heidän tuli mennä.
Jossilta kyseltiin samalla kaikenlaista kuten myös, mihin aselajiin hän haluaisi.
Jossi oli miettinyt asian valmiiksi, sitä ei tarvinnut enää harkita.
”Minä haluan Israelin puolustusvoimien IDF:n erikoisjoukkoihin, Sayeret Matkaliin.”
Virkailija vilkaisi Jossiin kiinnostuneena kysäisten sitten:
”Miten sinä sinne? Tiedät kai, ettei se ole helpoin joukko-osasto?”
”Tiedän minä, minun isäni palveli siellä”, vastasi Jossi.
Virkailija merkitsi asian rekisteripaperiin kommentoimatta asiaa enempää.
”Kun menet joukko-osastoosi, siellä opastetaan sinua lisää”, hän sitten totesi.

ISRAELIN PUOLUSTUSVOIMIEN erikoisjoukot, Sayeret Matkal, perustettiin vuonna 1958. Joukko-osaston perustajat katsoivat tarpeelliseksi kehittää erityinen joukko-osasto, joka toimisi sekä tiedustelujoukkona kaukana vihollisen linjojen takana sekä rauhan että sodan aikana, ja joka voitaisiin lähettää erikoistehtäviin, kuten kidnappaamaan haluttuja terroristeja tai vapauttamaan terroristien kaappaamia sotilaita ja siviilejä, tai muihin erityistaitoja vaativiin tehtäviin. Useimmat sen tehtävistä eivät koskaan ylittäneet uutiskynnystä.
Sayeret Matkal toimii yhteistyössä sekä ulkoministeriön että armeijan suunnitteluosaston kanssa. Sen erityisoperaatiot vahvistetaan usein hallitustasolla.
Joukko-osasto oli perustamisestaan lähtien huippusalainen. Sen joukoissa palvelevien nimiä ei paljastettu eivätkä he saaneet julkisuudessa esiintyä joukko-osastonsa tunnusmerkein varustettuina. Tällä haluttiin suojella heidän koskemattomuuttaan kotona sekä varsinkin siksi, ettei heitä pystyttäisi tunnistamaan erikoistehtäväänsä suorittaessaan.
Sayeret Matkalin jäsenet valittiin joukko-osaston johtajien toimesta eikä sinne voinut hakea. Heidät valittiin heidän suorituskykynsä tai erikoislahjojensa perusteella eri joukoista. Myöhemmin tätä sääntöä on muutettu siten, että alokkaat voivat esittää toivomuksensa päästä sen erikoiskoulutukseen. Tämän perusteella Jossin toivomus rekisteröitiin.
Matkalin erikoisjoukot joutuvat käymään rääkkäävät koulutusajat, jossa heidän kestävyytensä ja suorituskykynsä saatetaan sietokyvyn äärirajoille. Vahinkojen estämiseksi lääkärit tarkkailevat kaiken aikaa heidän kestävyyttään ja psykologit mittaavat heidän henkistä varustustaan ja sietokykyään.
ENSIMMÄISET neljä kuukautta he palvelevat normaaleissa maajoukoissa, joissa he oppivat sotilaan perusasiat, ja seuraavat kaksi kuukautta toisen vaiheen maajoukoissa.
Tätä peruskoulutusta seuraa kolmen viikon laskuvarjojääkärikoulutus IAF:n tiloissa.
Viisi viikkoa he opettelevat IDF:n kursseilla terrorinvastaista sodankäyntiä.
Loppu meneekin erilaisissa harjoituksissa kaukopartiotoimintaan ja muihin erityistehtäviin.
Koulutukseen kuuluu navigointia ja orientoitumista oudoissa olosuhteissa, mitä pidetään erityisen tärkeänä, koska he voivat joutua tehtävissään pois varsinaiselta toiminta-alueeltaan.
Vaikka monet tehtävät ovat luonteeltaan yhden henkilön suoritettavia, käytäntö on opettanut, että on turvallisempaa toimia pareittain. Kaksi silmäparia näkee enemmän kuin yksi.
KOSKA toiminta tapahtuu usein arabiyhteisöissä, Matkalin oppilaat saivat havainto-opetusta aidoilta beduiineilta, miten arabit toimivat eri tilanteissa. Koska monet juutalaiset ovat muuttaneet Israeliin arabimaista, he eivät ulkoasultaan useinkaan poikkea arabeista.

HARJOITUSTEN ALKUVAIHEISSA Jossin mieleen hiipi usein ajatus, mihin hän oikeastaan oli sitoutunut. Mutta hän karkotti ajatuksen mielestään päättävästi heti sen tullessa tajuntaan.
Hän oli lujasti päättänyt onnistua siinä, missä moni muukin oli onnistunut.
Lisäksi häntä kannustivat kouluttajien kertomukset järjestön suorittamista uroteoista, joista monet eivät olleet koskaan päässeet julkisuuteen niiden arkaluoteisuuden vuoksi.
Lisäksi kysymys oli nuoren kansan kyvystä säilyä hengissä vihamielisessä ympäristössä. Tässä taistelussa jokaisen kyvyt ja alttius ovat elintärkeitä.
Jokaisen yksilön tuli antaa parhaimpansa juutalaisen kansan hyväksi.
JULKISUUDESSA ehkä eniten mainetta maailmalla saanut operaatio Entebbe Ugandaan 1979 terroristien kaappaamien juutalaismatkustajien vapauttamiseksi oli eniten mieltä kiihottava. Tämä kauko-operaatio oli lähes täydellinen onnistuminen, vain kolme kaapattua juutalaista menehtyi. Suurin menetys oli joukon johtajan eversti Joni Netanyahun menetys. Hänet ampui ugandalainen sotilas juuri ennen kuin hänen vartiotorninsa tuhottiin.
Mutta se oli vain yksi Matkalin operaatio monien muitten joukossa.
MATKALIN OPERAATIOT suuntautuivat usein Egyptiin ennen rauhansopimusta. Siellä käytiin tuhoamassa siltoja, voimajohtolinjoja ja –asemia, vallattiin pari linnoitettua saarta Punaisella Merellä ja haettiin kokonainen tutka-asema Egyptistä yhdessä IAF:n helikopterien kanssa. Operaatiot jatkuivat –67 ja –73 sotien aikana Egyptin linjojen takana.
TERRORISTIEN aloitettua lentokoneitten kaappauksen pelastusoperaatioita tehtiin sekä Tel Avivin lentokentällä että muualla. Beirutin lentokentällä tuhottiin 14 liikennelentokonetta.
PALESTIINALAISTEN terroristien aloitettua kommandotyyppisiä iskuja Israeliin Matkal komennettiin useaan pelastusoperaatioon, joissa kaapattujen hengen säästäminen oli visaisimpia tehtäviä koulutettujen terroristien eliminoimisen ohella. Jos olikin muutama epäonnistuminen, useimmat operaatiot suoritettiin loistavasti, joskin ilman fanfaareja.
Ehkä ne kaikki ovat osoituksena juutalaisten ennakkoluulottomasta asenteesta ja luovasta mielikuvituksesta. Juutalaisillahan ei ollut vuosisatoihin omaa armeijaa eivätkä he useimmissa maissa eläessään saaneet osallistua asepalveluun, heitä pidettiin epäluotettavina.
VAIN VENÄJÄLLÄ he kelpasivat tykinruuaksi. Siellä heidän otettiin armeijaan 12-15 vuoden iässä eikä useimmista kuultu mitään sen jälkeen; palvelusaika oli 25 vuotta.
Upseereiksi heitä ei kelpuutettu sielläkään. Vain toisen kätensä Venäjän-Japanin sodassa menettänyt Josef Trumpeldor palkittiin upseerin arvolla urhoollisuutensa vuoksi. Hän muutti myöhemmin Israeliin ja toimi tehokkaasti Israelin kodinturvajoukkojen perustamiseksi ja kouluttamiseksi. Hän sai surmansa pienessä eristetyssä siirtokunnassa Israelin pohjoisosassa ylivoimaisten arabijoukkojen hyökkäyksessä.
Koska juutalaisilla ei ollut perinteiden painolastia, he usein suunnittelivat operaatioita, joita perinteisesti ajattelevat ja toimivat pitivät mahdottomina.
MATKALIN oppilaat miettivät näitä asioita sisällään ja keskustelivat niistä palattuaan rättiväsyneinä harjoituksista ja usean päivän rääkistä jossain Negevin ja aiemmin Siinain erämaassa, joka oli Israelin hallussa 1967 sodasta rauhansopimukseen saakka 1970-luvun lopulla, jolloin koko alue luovutettiin Egyptille.

INTENSIIVISEEN koulutukseen kuuluivat erämaaoperaatioiden ja laskuvarjokoulutuksen lisäksi koulutus sammakkovarusteissa. Tätä pidettiin välttämättömänä, koska useat operaatiot vaativat lähestymistä kohdetta suunnalta, jota vähiten odotettiin. Harjoituksia pidettiin aluksi Israelin joissa, mutta ennen pitkää ne todettiin niin saastuneiksi, että koulutus siirrettiin meren rannikolle. Tämä asetti omat ongelmansa, koska useimmat rannat ovat turistien ja paikallisten asukkaitten käytössä suosittuina ajantappoalueina.
JOSSI SINNITTELI harjoitusten läpi lopulta – ainakin jälkeenpäin arvioiden – suhteellisen helposti. Hän tunsi, miten hänen elimistönsä sopeutui uusiin jatkuvaa kuntoutusta ja vireyttä vaativiin olosuhteisiin. Hän jopa nautti seuratessaan, miten helpolta alussa lähes ylivoimaisilta vaikuttavat tehtävät nyt tuntuivat.
JOSSI PANI rukousliinansa harteilleen aamulla ennen harjoitusten alkamista tai operaation väliajalla, jos siihen oli tilaisuutta, sekä iltaisin ennen nukkumaan menoa. Se rauhoitti kiihtyneen mielen. Raamatunlausekoteloita, fylaktereita, hän sijaan ei halunnut ottaa mukaan operaatioihin jo siksikin, että ne voivat vahingoittua rajuissa olosuhteissa.

JOSSIN MIELI liikuskeli yhä useammin viehättävän, nauravasilmäisen tyttölapsen ympärillä, jonka hän oli tavannut nuorisoleirillä rannikolla. Kuva hänestä oli toisinaan melkein tuskallisen todellinen. Ei heillä ollut paljon ollut yhteistä aikaa tiiviistä ohjelmasta johtuen, mutta tarpeeksi kuitenkin, että he ehtivät vaihtaa alkeelliset tiedot: Mistä on tullut, mikä on nimi, mitä odottaa leiriltä ja muuta kevyttä tiedustelua, jonka tarkoituksena oli vain luodata toisen mielenkiintoa. Eikä nuorten ihmisten tarvitse vakuutella kiintymystään toista kohtaan, se ilmenee nopeina silmänliikkeinä, pieninä hymynväreinä tai vain selittämättömänä yhteisenä kemiana, joka liittää toiset yhteen mutta ei pelaa jonkun toisen kanssa. Ei edes kuvaa Jossi ehtinyt pyytää Elizevalta, jonka tyttö ilmoitti nimekseen, mutta osoitteen hän oli saanut pienelle paperin-palaselle kirjoitettuna tytön siistillä ja juoksevalla käsialalla.
PALATTUAAN eräältä kolmen päivän operaatiolta joukko-osastonsa kanssa Jossi kaivoi huolellisesti tallentamansa paperinpalan esiin tutkien sitä yrittäen palauttaa mieleensä Elizevan kuvan, mikä ei ollut vaikeaa ollenkaan.
Niinpä sitten Jossi kirjoitti ensimmäisen hellän ja syvästi tunteitaan liikuttelevan kirjeensä. Ei hän osannut juurikaan kertoa tunteistaan, mainitsi vain jääneensä kaipaamaan tytön ihanaa hymyä ja nauravia silmiä sekä kullan- ja ruskean-vivahteisia luonnonkiharoita, jotka paloivat kuin tulessa auringonvalon sattuessa niihin. Minkä väriset hänen silmänsä olivat? Jossi yritti muistella, mutta hänen täytyi lopulta tunnustaa, ettei hän tiennyt. Ainoa mitä hän niistä muisti, oli niiden tunnepitoisen hyväksyvä jopa säteilevä ilme, joka hämmensi hänet sydänjuuria myöten. Niinpä Jossi ei voinut viitata tytön silmiin sen enempää.
Eikä Jossi uskaltanut kirjoittaa otsikoksi muuta kuin ”Elizeva”; hän ei tiennyt, miten tyttö siihen suhtautuisi. Lopulta hän taittoi kirjeen kuoreensa, kirjoitti Elizevan nimen ja osoitteen ja jätti loput joukko-osastonsa postinhoitajan huoleksi.
JOSSI osallistui kirjeensä kirjoittamisen jälkeen ryhmänsä kanssa tiiviiseen harjoitteluun, jota kesti useita päiviä. Tämä myöskin haihdutti hänen mielestään kokonaan Elizevan ja hänelle kirjoittamansa kirjeen. Harjoitusten väliajoilla kaikki olivat niin uupuneita, että ainoa toivo suihkun ja ruokailun jälkeen oli päästä nukkumaan.

* * * * *

ABU INHA alias Ahmet Ralsut suoritti onnistuneesti koulutuskurssinsa loppuun.
Kurssin johtajat onnittelivat kutakin kurssilaista kätellen ja syleillen.
Paikalle oli tullut korkeita johtajia, jotka loppuseremonian jälkeen pitivät erikoistilaisuuden, jossa he ottivat kunkin heistä erikseen. Siinä sovittiin – tai paremminkin heille ilmoitettiin – mitä tämän jälkeen tapahtuisi ja missä heidän toimintansa tulisi tapahtumaan.
ABU INHA tapasi ensimmäistä kertaa yhden järjestönsä Islamic Jihadin korkeasta johdosta.
Tämä antoi tunnustusta Abu Inhan antaumuksellisesta panoksesta kurssin aikana ja kertoi, että hänet oli valittu aloittamaan ja johtamaan omaa ryhmäänsä Palestiinan alueella.
Hänet sijoitettaisiin Jeniniin, jossa hänen edustamansa järjestö, Islamic Jihad oli vahva ja jossa se oli toiminut jo kauan aikaa.
Abu Inhalle osoitettaisiin valvoja, joka tulisi toimimaan Jordaniassa, josta hän tulisi antamaan
hänelle ohjeet ja varoja ryhmän toimintaa varten.
Tämän jälkeen kurssi hajotettiin, ja kurssilaisille annettiin viikon tai parin loma Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa, jossa he tulisivat saamaan lisäkoulutusta lähinnä psykologisen motivaation ja työhön orientoitumisen muodossa.
AHMET OLI innoissaan päästessään suureen ja kunnianarvoiseen kaupunkiin, jonka historia oli täynnä merkittäviä tapahtumia ja henkilöitä.
KURSSILAISET sijoitettiin keskitason hotelliin, jossa he sulautuivat hotellivieraitten joukkoon kuin lomanviettäjät ainakin. Heillä oli omaa aikaa aamuisin ja iltaisin, mutta muu osa päivästä meni keskusteluihin ja havainto-opetukseen järjestön veteraaniohjaajien ja johtajien kanssa.
AHMET meni uskollisesti aamu- ja iltarukouksiin joka päivä. Hän valitsi kaupungin kahdesta kuuluisasta moskeijasta Umayyad moskeijan, joka sijaitsee Hamidieh kauppakeskusalueen itäpäässä. Moskeija viehätti häntä paitsi kauneudellaan myös sen historiallaan.

UMAYYAD MOSKEIJAA EDELTÄVÄT ensimmäiset rakennelmat olivat kolmen tuhannen vuoden takaa. Paikalla sijaitsi aramealaisen jumaluuden Hadadin, auringon ja ukkosen, pyhättö. Roomalaiset muuttivat sen jumalien jumalan Juppiterin palvontapaikaksi ensimmäisellä vuosisadalla. Rooman imperiumin pääkaupunki muutti Roomasta Konstantinopoliin, ja samalla kristinuskosta tehtiin sen virallinen uskonto 330 jKr. Rooman keisari Theodosius lopetti mahtikäskyllä epäjumalanpalvonnan ja pyhitti rakennukset Johannes Kastajalle.
ARABIEN vallattua Syyrian ja Damaskoksen 636 he eivät tuhonneet rakennusta vaan antoivat kristittyjen jatkaa rituaalejaan kirkossa. Kristittyjen määrän vähentyessä muslimit ottivat rakennukset omaan käyttöönsä laajentaen ja uudistaen niitä Egyptistä, Konstantinopolista, ja Damaskoksesta palkattujen arkkitehtien johdolla.
Umayyad kalifi al-Walid I purki kirkon ja rakennutti sen paikalle moskeijan, joka valmistui 705.
RAKENNUKSET saivat nimensä ”Johannes Kastajan kirkko” tarinasta, jonka mukaan Israelin kuningas Herodes lähetti Johannes Kastajan pään Damaskokseen todisteeksi roomalaisille, että Johannes oli teloitettu. Hänen päänsä on tarinan mukaan haudattu kirkon lattian alle.
Rakennusten keskellä on väljä aukio, jonne on pystytetty kolme kupolia: aikojen kupoli; peseytymisallas kupoleineen ja aarrekupoli. Moskeijan sisätiloissa oli maailman laajimmat kullatut mosaiikkityöt, joiden kuviointi muistuttaa Jerusalemin Kalliomoskeijan vastaavaa. Mosaiikit varioituivat pahoin tulipalossa, mutta niitä on korjailtu sen jälkeen.
Moskeijan yhteydessä on kolme minareettia: Morsiamen minareetti 9:ltä vuosisadalta; Qat Bey minareetti 15:ltä vuosisadalta sekä Jeesus-minareetti 13:lta vuosisadalta.
UMAYYAD MOSKEIJA lienee maailman vanhin säilynyt moskeija. Paavi Johannes Paavali II vieraili moskeijassa 2001, ensimmäisenä Rooman kirkon paavina islamin pyhätössä.

AHMETIA viehätti rakennusten historiallinen leima, joka näkyi rakennusten suunnittelussa ja poltettujen tiiliseinien aikojen ja vuosisatojen jättämässä harmaudessa ja kuluneisuudessa.
Hän maleksi usein avaralla sisäpihalla katsellen asukkaitten ja pyhiinvaeltajien harrasta liikkumista moskeijan alueella. Häntä viehätti ajatus, että kuuluisa sotapäällikkö Saladinin mausoleumi on moskeijan sivustalla. Kerrotaan, että profeetta Muhammad kieltäytyi astumasta sisään moskeijaan, koska hän ei halunnut pilata ensivaikutelmaansa astuessaan paratiisiin ihastelemalla Umayyad moskeijan viehättäviä mosaiikkiseiniä.
MUHAMETTILAISEN uskomuksen mukaan Jeesus tulee ilmestymään valkoisen Jeesus minareetin lähellä maailman aikakauden viimeisten tapahtumien alkaessa.
Muhamettilaiset tunnustavat myös profeetta Johannes Kastajan, jonka pienen moskeijan sisätilaan rakennetun muistokappelin uskotaan omaavan maagisia voimia, joita monet pyhiinvaeltajat sanovat kokevansa siellä.
Johannes Kastajan pää on uskomuksen mukaan haudattu sen lattian alle.

AHMET istui mielellään lähellä pesuallasta antaen mielikuvitukselleen täyden vallan.
Hän kuvitteli, miten profeetta Muhammed oli kävellyt näillä samoilla kivilaatoilla, kuten myös kuuluisa muslimien kurdipäällikkö Saladin, joka karkotti ristiretkeläiset Palestiinasta.
Ahmetin mielikuvissa historian eri aikakaudet sekoittuivat yhdeksi kokonaisuusvyyhdeksi, jossa kulkivat samaan aikaan Muhammed, Saladin, Johannes Kastaja ja jopa Jeesus. Tämä on tyypillistä arabikulttuurissa. Tämän takia joskus islamin alaisuuteen kuuluvat maat kuten Espanja ovat heidän mielikuvissaan pysyvästi islamille kuuluvia. Täten myös Palestiina, vaikka sinne olikin vuosisatojen kuluessa tunkeutunut monia kansoja, ennen islamia, sen aikana ja sen jälkeen, on edelleen kokonaisuudessaan islamin aluetta.
AHMET PALAUTTI mieleensä harjoitusleirin imaamin kertomuksen, jonka mukaan islamin tuleva messias, mahdi, tulee aloittamaan valloituksensa tästä moskeijasta. Mahdi osallistuu rukoustilaisuuteen, jonne tulee myös Jeesus, jonka Allah palauttaa maan päälle. Jeesus tulee ilmestymään hänen nimeään kantavan valkoisen minaretin luona ja osallistuu rukoushetkeen.
Mahdi tarjoaa rukouksen johtoa Jeesukselle, mutta tämä kieltäytyy, koska paikalla on häntä arvokkaampi henkilö, islamin mahdi.
Vaikka islamin messiaan odotus on voimakkaampaa shia-muslimien parissa, myös sunnit ovat alkaneet lämmetä sille, sillä muhamettilaiset ovat kaikkina aikoina odottaneet henkilöä, joka yhdistäisi kaikki muslimit ja jatkaisi islamin uskon viemistä kaikkialle maailmaan.
Ahmet tunsi melkein eroottista nautintoa kuvitellessaan, että hän – mitätön poloinen syvältä Palestiinan sydänmailta – oli valittu yhdeksi Allahin soturiksi ja Muhammedin kunnian todistajaksi. Ahmet vannoi sydämessään antautuvansa täysin tälle kutsulle. Hän vannoi, että hän tulee antamaan kaikkensa vapauttaakseen Palestiinan maan vääräuskoisten vallasta.
ISLAMIN OPETTAJAT olivat yksi toisensa jälkeen vakuuttaneet, että hänen kaltaisensa soturit ovat Allahin erikoisessa suosiossa. Jos heille tapahtuukin jotain, se kaikki on Allahin tahto, ja että kuollessaan he pääsevät suoraan paratiisiin, jossa heitä odottavat kaikki ne lihalliset nautinnot, joista he täällä maan päällä kieltäytyvät Allahin kunniaksi.
TÄMÄ ANTOI Ahmetille lähes yliluonnollisen rohkeuden.
Hän tunsi voivansa ilman pelkoa antautua millaiseen vaaraan tahansa, sillä mitään ei voinut tapahtua hänelle ilman Allahin tahtoa. Allah oli suunnitellut hänen elämänsä kaaren.

AHMET heräsi haaveiluistaan hätkähtäen huomatessaan, että oli kiirehdittävä tilaisuuteen, jossa järjestön korkea johtaja antaisi heille kullekin henkilökohtaisia ohjeita ja neuvoja.
Islamic Jihadin johtaja, joka heille luennoi, ei sanonut omaa nimeään. Häntä kutsuttiin nimellä Abu Ansar, mutta sekään ei ollut hänen oikea nimensä.
Jotkut kuulijoista, jotka olivat käyneet erilaisia koulutuskursseja Ahmetin tapaan, kyselivät, koska heille annettaisiin aseet ja koska he pääsisivät kokeilemaan taitojaan käytännössä.
Abu Ansar tuli hyvin vakavaksi, jopa pelottavaksi, kertoessaan heille musta täysparta täristen: ”Muistakaa, että me omistamme nyt teidät. Te olette lupautuneet Islamic Jihadin palvelukseen, me olemme kouluttaneet teidät ja me tulemme kertomaan teille, mitä teidän tulee tehdä. Islamin taistelijoina teidän ensimmäinen velvollisuutenne on odottaa käskyjä ja ohjeita ja noudattaa niitä kyselemättä. Jos te joudutte noitten juutalaiskoirien käsiin, teille on eduksi, mitä vähemmän te tiedätte, koska niiden tapa kuulustella vankejaan ei ole helläkätinen. Ne tulevat pusertamaan teistä ulos kaiken, mitä tiedätte.”
”ALLAH AKBAR”, huutelivat miehet heristellen nyrkkejään ilmaan.
Miehet ilmaisivat olevansa valmiit astumaan taisteluun vääräuskoisia vastaan.
AHMET sai tilaisuuden puhua kaksistaan korkean Abu Ansarin kanssa.
Tämä toisti sen, minkä Ahmet oli jo kuullut, että hänet sijoitettaisiin Jeniniin.
ABU ANSAR oli tietoinen, että Ahmetin veli työskenteli Jeninissä, mutta hän ei kertonut, mistä hän oli tietonsa saanut eikä Ahmet uskaltanut sitä kysyäkään.
Abu Ansar kertoi, että hänen valvojansa tulisi asumaan Jordaniassa, josta käsin tämä tulee ottamaan yhteyden häneen. Miten se tapahtuisi, sitä Abu Ansar ei kertonut.
Lisäksi hän varoitti, ettei Ahmet missään vaiheessa saisi yrittää ottaa yhteyttä valvojaansa, koska se voisi paljastaa hänen henkilöllisyytensä israelilaisille, joilla oli urkkijoita kaikkialla.
Abu Ansar kehotti Ahmetia vuoraamaan itselleen asunnon, hänelle annettaisiin rahaa sitä varten, ja hankittava itselleen työpaikka. Lisäksi hänen tulisi pyytää isäänsä etsimään hänelle vaimo. Ahmetin tulisi pyrkiä ulospäin esiintymään täysin normaalina asukkaana, tehden työtä, asuen omassa asunnossaan ja perustaen oman perheensä.
Tämä olisi paras peitto hänen todellisille toimilleen Jihadin taistelijana.
Abu Ansar kehotti Ahmetia perustamaan oman solun, johon hänen tuli etsiä samanhenkisiä nuoria miehiä. Hänen tulee ottaa yhteys Jeninin moskeijan imaamiin, joka tietää sopivia nuoria henkilöitä seurakunnassaan.

DAMASKOS on suuri muslimikaupunki. Mutta koska Syyrian hallitus on ei-uskonnollinen, vähemmistöä edustavan alavite-heimon johtama, ei uskonto näy hallituksen toimissa.
Suurten muslimikaupunkien tapaan myös Damaskoksen hotellien ja lomanviettopaikkojen vaiheilla liikkuu naisia, jotka puoliavoimesti tarjoavat palvelujaan. Eikä tämä suinkaan jäänyt huomaamatta Ahmetilta. Hänen hengelliset opettajansa tähdensivät puhtauden merkitystä, mikä vaikutti syvästi Ahmetin avoimeen mieleen. Mutta hän ei voinut mitään sille, että eroottiset mielikuvat tunkeutuivat hänen tajuntaansa. Sitä lisäsivät imaamin kertomukset kymmenistä koskemattomista neitsyistä, jotka odottavat jokaista Allahin uskollista soturia.
Usein Ahmet liikkui hermostuneena hotellihuoneessaan pystymättä ratkaisemaan, uskaltaako hän antautua viettinsä vaatimuksiin. Asia sai kuitenkin käytännöllisen ratkaisun.

AHMET HERÄSI ajatuksistaan ovellaan kuuluneeseen koputukseen. Hän hätkähti ensin pelästyneenä mutta rauhoittui sitten ajatellen, että ehkä hotellin henkilökunnalla oli asiaa hänelle. Niinpä hän meni rohkeasti ja avasi oven. Oven takana seisoi viehättävän näköinen tyttölapsi, joka kainosti hymyillen mutta suorasukaisesti tarjosi itseään Ahmetille.
Ahmet melkein pelästyi havaitessaan kiihkon, millä hän antautui tilanteen ohjattavaksi. Tyttö oli kokenut, vaikka hän näyttelikin viatonta ja kainoa, ja hän tiesi tarkalleen, miten ohjailla nuorta kokematonta nuorta miestä, jollaiseksi hän Ahmetin arvioi.
AHMET heräsi unestaan muutaman tunnin kuluttua. Tyttö, jonka kanssa hän oli kokeillut kaikkia mahdollisia asentoja ja keinoja kiihkonsa sammuttamiseksi tytön avuliaalla opastuksella, oli lähtenyt huoneesta saatuaan esittämänsä palkkion.
AHMETIN MIELEN täytti tyydytetyn himon tuoma levollisuus, mutta vastavaikutus tuli hetken kuluttua melkein tuskallisen polttavana. Oliko hän tehnyt synnin, jota Allah ei antaisi hänelle anteeksi? Oliko hän menettänyt hänelle uskotun tehtävän toimia Allahin taistelijana hänen maataan miehittävän vihollisen lannistamiseksi? Hän ei tiennyt, tilanne oli uusi ja outo.
LOPULTA AHMET ei kestänyt enempää vaan meni moskeijaan, jossa hänen onnekseen imaami oli puuhailemassa jotain. Ahmet veti hänet sivuun ja alkoi kertoa hänelle ongelmastaan. Hän ryöpytti hätääntyneen tuskansa imaamille sekavana ja epäjohdonmukaisena. Kaiken kokenut imaami kuunteli hetken vaieten ja keskeytti sitten Ahmetin rauhoitellen häntä. Hän vakuutti, että lankeaminen on mahdollista jokaiselle, mutta Allah on armollinen. Hän lisäksi huomautti, että Ahmetin oli aika lähteä Damaskoksesta suorittamaan hänelle uskottua tehtäväänsä. Hän tajusi, että suurkaupungin viettelykset olivat ylivoimaisia kokemattomalle maalaismiehelle ja että epämieluisat kokemukset voisivat himmentää Ahmetin hengen paloa.

* * * * *

JOSSIN RYHMÄ palasi harjoituksista usean päivän jälkeen. Jossi oli unohtanut kirjoittamansa ”rakkauskirjeen” kokonaan, mutta kulkiessaan postitoimiston ohi sitä hoitava kersantti huusi hänelle maireasti hymyille:
– Jossi, tulehan tänne.
Kersantti kääntyi ja otti sivummalle asettamansa vaaleanpunaisen kirjekuoren nuuhkien sitä vilkuillen Jossin suuntaan.
- Hei Jossi, sinäpä olet tainnutkin löytää oikean makupalan, kun kirjekin tuoksuu näin hyvälle.
- Hei, onko se minulle, annahan tänne.
- Ei niin kiireesti, nautitaan nyt siitä ensin yhdessä, sanoi kersantti pitäen kirjettä selkänsä takana.
Lopulta Jossi sai kirjeensä, mutta sydän pamppaillen hän tunki sen puseronsa taskuun.
Hän halusi avata sen kaikessa rauhassa ilman tunkeilevia katseita ja virnuilevia huomautuksia. Hän etsi rauhallisen paikan, jossa hän varovasti avasi hyvältä tuoksuvan vaaleanpunaisen kirjekuoren ja levitti paperiarkin eteensä.
- Missä Sinä olet ollut? Mikset ole ottanut yhteyttä minuun? Mikä Sinua viivytti? Olin odottanut kirjettäsi tai jotain muuta viestiä kaiken aikaa. Kun pääset lomalle, tule katsomaan minua. Annan Sinulle puhelinnumeroni ja osoitteeni. Voit olla varma, että odotan Sinua koko sydämestäni.
Sinun oma tyttösi Elizeva.
Kirje oli lyhyt, kirjoitettu Jossin jo tuntemalla juoksevalla mutta siistillä ja selvällä käsialalla.
Jossi luki kirjeen yhä uudestaan, enne kuin taittoi sen huolellisesti takaisin kirjekuoreen.
Kirjeen suorasukainen varmuus ja selittelemätön yhteyden kokeminen saivat Jossin haaveellisten tunteiden valtaan. Hänen suunsa vetäytyi hyväksyvään hymyyn ajatellessaan Elizevan melkein lapsenomaista uskoa ja antaumusta, mutta hänen sydämensä oli haljeta hellyyden tunteesta. Tämä kaikki nosti hänessä esiin hänen miehisen suojelemisen tarpeensa, joka on ominaista tilanteissa, joissa heikompi osapuoli siihen vetoaa.
JOSSI melkein juoksi lähimpään puhelimeen, jossa hän joutui valitsemaan numeron kolmeen kertaan, ennen kuin hänen vapisevat sormensa löysivät oikean numeroyhdistelmän.
- Haloo, Elizeva puhelimessa.
- Hei Elizeva. Jossi täällä.
- Voi kun ihanaa. Missä Sinä olet? Tuletko tänne jo tänään?
Elizeva ryöppysi sanottavansa yhtenä pötkönä. Hän on kiihkeä ja epäjohdonmukainen, mutta ihanan läheisellä ja viehättävällä tavalla, päätteli Jossi mielessään.
Jossi mietti, että hän taitaa rakastua tyttöön jo ennen kuin tapaa häntä.
Jossi kertoi Elizevalle, että hän pääsee lomalle parin päivän päästä, ja hän voisi sen yhteydessä tulle käymään Raananasa, jossa tyttö asui. Se sopi mukavasti, sillä se oli melko lähellä Kedumimin kylää, jossa hän itse asui, ja jossa hänen tulisi viettää osa lomastaan.
Jossilla oli keskittymisvaikeuksia niiden parin päivän aikana, jotka hän oli vielä tukikohdassa ennen lomansa alkamista. Ne päivät kuluivat kuin sumussa, eikä hän jälkeen päin muistanut juuri mitään siitä ajasta.

JOSSI ASTUI alas linja-autosta sovitussa paikassa Raanan kaupungissa katsellen epävarmana ympärilleen. Kaupunki oli uusi ja hänelle tuntematon.
- Hei Jossi, voi kuinka ihanaa nähdä sinua, liverteli pehmoinen ääni aivan Jossin korvan juuressa. Jos Jossille oli jäänyt miellyttävä kuva Elizevasta, hän yllättyi katsellessaan tytön punehtuvia poskia ja silmiä, jotka nauroivat täydeltä terältään.
- Hei Elizeva, mistä sinä siihen ehdit, kun en nähnyt sinua missään.
- Minä liikun kuin ankerias, lirkutteli Elizeva veitikkamaisesti, vakavoituen sitten.
- Ensiksi meidän täytyy mennä tapaamaan äitiäni. Kerroin sinusta hänelle ja hän vaati saada nähdä sinua heti paikalla, kun et kuvaakaan lähettänyt.
- Enhän minä, kun en tiennyt… aloitti Jossi, mutta Elizeva touhusi jo kiirehtien
- Tulehan nyt, että saadaan nuo muodollisuudet pois, koska aikaa ei ole rajattomasti.
Eipä siinä juuri jäänyt Jossille jossittelemisen paikkaa. Elizeva toimi kuin he olisivat tunteneet toisensa aina. Hänellä oli viehättävän tomera ote asioihin ilman turhia kakisteluja.
Vaikka Jossi olikin aina tottunut tekemään omat päätöksensä, hän ei millään tavoin vastustellut, vaan antautui Elizevan ohjattavaksi. Eikä se tuntunut ollenkaan pahalta.
Elizevan koti oli juuri sellainen, kuin voi kuvitellakin tytöstä saamansa kuvan perusteella, ehti Jossi koota ajatuksiaan kysymysten ristitulessa. Äidit kun ovat semmoisia, ne haluavat suojella tytärtään ja tietää kaiken mahdollisen pojasta, joka on viemässä hänen pikkutyttöään.
Jossi kertoi sen, minkä katsoi olevan tarpeen Elizevan äidin uteliaisuuden tyydyttämiseksi. Joukko-osastostaan hän kuitenkin kertoi arkaillen, mutta rauhoittui sitten alkaen mukautua perheen miellyttävän läheiseen ja ymmärtävään ilmapiiriin.
Elizeva näytti Jossille myös oman huoneensa hänen äitinsä rauhoittavan ja hyväksyvän vilkaisun saattelemana. Huone oli sininen ja valkea, vähän väriä siellä täällä, kaikki hyvässä järjestyksessä. Jossi katseli kaikkea ympärillään melkein hartautta tuntien, mikä sai Elizevan tirskahtamaan ja välillä heläyttämään solisevan naurun. Hän näytti arvaavan Jossin ajatukset.

NE PARI päivää olivat kuin unennäköä. Jossi oli kuin huumattuna. Ei hän osannut muuta kuin ihmetellä, miten hyvältä ja rauhoittavalta ja luonnolliselta toisen ihmisen läheisyys voi tuntua. Olihan hän ollut lähellä ihmisiä ennenkin, armeijassakin joutui joskus hyvinkin lähelle toista sotilasta ja heidän välilleen voi kehittyä hyvinkin kiinteitä ystävyyssiteitä, mutta tämä yhteisyys, jota hän koki Elizevan lähellä, oli aivan muuta, koskaan ennen hän ei ollut sellaista kokenut, ei edes äitinsä kanssa, joka sentään oli hänelle läheinen.
Elizeva näytti Jossille kaupungin nähtävyyksiä, joita ei liiemmälti ollut – onneksi, ajatteli Jossi. Elizeva vei Jossin paikkoihin, jossa hän itse mielellään kävi, puutarhassa, yksinäisellä mäen töyräällä, ja Välimeren rannikolla, jossa aallot pärskyivät rantakivikoita vastaan.
Se tapahtui heti ensimmäisenä iltana, kun he olivat kaksistaan katsomassa auringon painumista meren aaltoihin. Elizeva oli hetken kuin omissa ajatuksissaan, mikä kiinnitti Jossin huomiota, mutta ei rohjennut kysyä mitään.
Sitten Elizeva kääntyi Jossin puoleen ja sanoi vakavasti.
- Kuule Jossi, Jos sinä haluat minut, sinä saat ottaa minut.
- Mitä sinä… aloitti Jossi mutta ei löytänyt enempää sanoja.
- Katsohan Jossi, me eletään Israelissa sellaista aikaa, ettei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Minua kauhistuttaa ajatuskin, että menettäisin sinut ennen kuin olen saanut tuntea sinut pohjaan saakka. Tarkoitan, että saan todella tuntea, että minä olen sinun.
Jossin mieli kuohui tunteitten mylläkässä, jossa ajatukset olivat yhtenä möykkynä ja kurkkuunkin oli noussut outo pallukka, joka esti kunnollisen hengityksen. Hän oli nyt tilanteessa, josta armeijan ohjesäännöt eivät kertoneet mitään, eikä apua tullut muualtakaan. Elizeva havaitsi Jossin mielenkuohun ja painautui pehmeästi häntä vasten hyväillen toisella kädellään Jossin kättä.
- Minä taisin saattaa oman soturini aivan pois tolaltaan, visersi Elizeva Jossin korvaan
- Kuulehan Elizeva, en minä tiedä, miten tällaisessa tilanteessa tulee menetellä. Sinä varmaan olet tietoinen, etten missään vaiheessa tekisi mitään, mikä voisi haavoittaa Sinua. Minun sydämeni on tulvillaan rakkautta ja hellyyttä sinua kohtaan.
Jossi ei osannut jatkaa. Hän ymmärsi vaistomaisesti, että tässä oli tilaisuus, jossa vääränlainen vastaus voisi haavoittaa Elizevaa. Suora kielto ei siis tullut kysymykseen, mutta toisaalta, hän ei haluaisi rikkoa sitä vuosisatojen ja tuhansien juutalaista perintöä, joka säätelee miehen ja naisen suhteita ennen avioliittoa ja virallista tunnustamista.
Mutta siinä paikassa Jossi tunnusti rakkautensa Elizevalle ja vannoi kuten mies vain voi vannoa, ikuista uskollisuutta.
Tämä vakuutus sinetöitiin ensimmäisellä suudelmalla, minkä he vaihtoivat.
Jossi tunsi sellaista mielenkuohua ja hellyyttä, että se melkein koski sydämeen.

ELIZEVA hyväksyi Jossin tunnustuksen rakkaudestaan kuin asiaan kuuluvana. Hän ei jäänyt märehtimään sitä, vaan hyppäsi suoraan varsinaiseen asiaan, eli siihen, miten tästä eteenpäin olisi toimittava. Elizeva kertoi omista suunnitelmistaan ja haaveistaan omasta kodista, jonka he perustaisivat sitten, kun Jossi pääsee armeijasta. Jossi heitti väliin, että hän haluaisi ensin saada itselleen ammatin ja työpaikan, tai sitten jatkaa armeijassa tai mennä opiskelemaan jotain. Elizeva hyväksyi tämän ilman muuta, hänellä itselläänkin oli vielä armeija käymättä ja mahdollisesti opiskelukin. Mutta se tulisi aikanaan.

* * * * * *

JENIN

AHMET RALSUT alias Abu Inha sai kaupungin muslimiyhteisön imaamin välityksellä vuokrattua asunnon, kaksi huonetta ja keittiön, kaupungin liepeille pystytetystä pakolaisleiristä. Paikka sopi erittäin hyvin Ahmetin suunnitelmiin, sillä leiri oli ahtaasti rakennettu kapeine kiemuraisine katuineen. Lisäksi se oli runsaasti liika-asuttu. Leirin sydänosan muodosti kauppakuja, jonka varrelle oli keskittynyt kaikenlaisia pienliikkeitä. Ahmet arveli, etteivät Israelin armeijan sotilaat uskaltaneet tulla leirin sisälle, mikä lisäsi sen turvallisuutta. Leirin huonona puolena oli se, että useimmat sen kaduista olivat päällystämättömiä eikä viemäröinti koskaan toiminut kunnolla, sähkötkin miten sattuivat.
AHMET tutustui Jeninin kaupungin keskustaan, jossa oli väljyyttä, jossa kadutkin oli pääosin päällystettyjä ja ihmisten elämä muutenkin normaalia verrattuna pakolaisleirin ahtauteen. Siellä oli viehättäviä pienkuppiloita, joissa Ahmet maleksi tutustuessaan kaupungin elämään. Siellä oli myös mahdollisuuksia solmia hyödyllisiä suhteita.
Ahmetia viehätti arabien tapa rakentaa väljästi; talot olivat omilla puutarharonteillaan ja jokaisella omakotitalon perheellä oli suojattu puiden varjostama sisäpiha.
AHMET sai tietää, että Jeninin kaupungin historia ulottui kauas kanaanilaisaikaan, jolloin sen nimi oli Ayn Jewna; roomalaiset kutsuivat sitä nimellä Ginae, se kuului Sebastneyn piiriin. Kaupungissa oli aikoinaan ollut linna, mutta se oli tuhoutunut aikojen saatossa. Saladin valloitti kaupungin aikoinaan ja kaupunki linnoitettiin ristiretkeläisten pelossa.
JENININ keskusta oli päivisin kiireinen ja kansoitettu. Ihmiset kävivät toreilla ostamassa hedelmiä ja vihanneksia, joita kaupunkia ympäröivällä maaseudulla viljeltiin. Kaupungin ympäristö tunnettiin jo muinoin erittäin hedelmällisenä ja ilmasto sopi hyvin hedelmäpuitten ja vihannesten viljelemiseen. Kaupungin keskustan ihmisvilinä antoi viitteen sen asukasluvusta, joka ylitti runsaasti 30 000. Pakolaisleirissä asui yli 13 000 asukasta.

AHMET oli tullut Syyriasta takaisin kotiinsa Jordanian kautta. Israelilaiset rajavartijat katselivat epäluuloisina hänen papereitaan heitellen teräviä kysymyksiä, joihin Ahmet vastaili monisanaisesti kertoen sukulaisista ja serkuista, joita hän oli tavannut matkallaan Jordaniassa, luetellen heidän kuviteltuja nimiään. Hän ei vihjannutkaan matkaansa Syyriaan, mikä olisi aiheuttanut lisäkysymyksiä, eikä hänen passiinsa oltu tehty merkintää rajanylityksestä Syyriaan tai sieltä Jordaniaan. Mutta lopulta kaikki sujui ilman vaikeuksia.
AHMET otti yhteyttä Jeninin moskeijan imaamiin, jolta hän sai hyödyllisiä linkkejä, minne kannattaisi ottaa yhteyttä. Hän suositteli myös muutamia nuoria miehiä, jotka hän tunsi luotettaviksi ja joiden kanssa hän voisi kehittää oman solunsa.
Hänen luonaan vieraili paikallisen Jihadin johtaja, jonka onnitteli häntä hyvin suoritetusta koulutuksesta Syyriassa. Hän näytti olevan täysin selvillä Ahmetin asioista, mikä helpotti asioitten käsittelyä. Hän suositteli kellarivaraston vuokraamista pakolaisleirin alueelta, jossa
hän voisi aloittaa erikoisosaamisensa kokeilun, pommien suunnittelijana ja rakentajana. Jihadin johtaja varoitteli myös äärimmäiseen varovaisuuteen keskustellessaan ihmisten kanssa, sillä Israelin armeijan ilmiantajia liikkui kaupungissa.
Ahmet tunsi itseluottamuksensa kasvavan sitä mukaa, kun hän sai asiat kehittymään toivomaansa suuntaan. Hän halusi myös aseita, mutta Jihadin komentaja kehotti häntä etenemään hitaasti; hän toimittaisi niitä sitten, kun aika oli siihen sopiva.
Käyttökelpoisen kellaritilan vuokraaminen ei ollut vaikeaa, sillä sana oli jo ehtinyt kulkea, että hän maksaisi sellaisesta vallitsevan käytännön ja hintatason mukaan, mikä työttömyyden vaivaamassa kaupungissa oli suuri etu.
AHMET SAI oman aseensa, kiikarilla varustetun Kalashnikov-kiväärinsä, parin viikon päästä. Sen toi hänen kotiinsa tuntematon nuorimies, joka liukkaasti häipyi tiehensä annettuaan aseen Ahmetille antautumatta edes keskusteluihin. Hän kuului Islamic Jihadin paikallis-osaston tiedustelujoukkoihin, joiden ominaisuuksiin kuului pysyä tuntemattomina. Mistä hän oli aseen saanut tai kuka sen oli hänelle antanut, jäi Ahmetille epäselväksi. Luultavasti varastettu Israelin armeijan varikoista tai salakuljetettu Jordaniasta.
PARI NUORTA miestä lähestyi Ahmetia hänen osallistuttuaan iltarukouksiin kaupungin moskeijassa ja kiertelevin sanoin ilmaisivat kuulleensa, että Ahmet etsi itselleen miehiä, joitten kanssa hän aloittaisi yhteistoiminnan. Ahmet keskusteli heidän kanssaan saadakseen selville, mitä he olivat tehneet aiemm miehet olivat juuri sellaisia, joita hän oli etsinytkin. He olivat kerkeäkielisiä, nokkelia ja heissä oli sitä asialle antautumista, mikä paloi Ahmetin omassa rinnassa.
Ahmetin suunnittelema solu alkoi hahmottua ja saada muotoa.
Ahmet kutsui solunsa miehet ensimmäiseen yhteiseen tilaisuuteen, jossa oli tarkoitus laatia toimintasuunnitelma. Nuoret miehet olivat aivan yhtä innokkaita kuin Ahmetkin aloittamaan suoran toiminnan heti, mutta Ahmet muisti Jihadin paikallisen johtajan varoitukset, että kaiken tulee tapahtua suunnitelmallisesti eikä yksityisyritteliäisyyteen ole varaa. Jos jotain tapahtuu, järjestö joutuu siitä vastaamaan.
- Muistakaa sitten, että jokainen käyttää peitenimeään. Omaa nimeä ei saa käyttää
muualla kuin kotona. Minä olen Abu Inha , sinä olet Abu Zaid ja sinä olet Abu Zimbel.
Näillä nimillä hoidetaan kaikki yhteydet. Puhelinyhteyksiä tulee välttää, koska niitä
voidaan kuunnella. Me hankitaan jokaiselle kännykät joilla pidetään yhteyttä.
- Mutta eikö me voitaisi tehdä jotain hyödyllistä, voisimme mennä tienvarteen, jota
juutalaiset käyttävät ja asettaa heille väijytyksen, ehdotti Abu Zaid.
- Kyllä kai me voisimme tehdä harjoituksena pienen väijytyksen, mutta ensin sitä pitää
suorittaa tiedusteluja, koska juutalaisautoilijoita kulkee tiellä. Minä otan yhteyden
pakallisjohtajaamme ja kysyn häneltä, onko hänellä jokin paikka tiedossa, jonne
voimme mennä, selvitti Abu Inha lisäten, että he tapaisivat moskeijassa.
Ahmet kertoi solunsa jäsenille harjoitusleirillä saamistaan tiedoista, jota nuoret miehet innokkaina kuuntelivat. Ahmetin arvo nousi heidän silmissään kuulleessaan, että heidän solunsa johtaja oli ollut erikoisleirillä Syyriassa, eikä Ahmet katsonut vääräksi lisätä vähän omiaankin kokemansa joukkoon arvostuksen lisäämiseksi.
AHMET aloitti kuitenkin ensimmäiseksi hankkia varusteita ja materiaalia erilaisten pommien valmistamiseksi kellariverstaassaan. Hänen palavin halu joita voitaisiin asettaa teitten varsiin tai ajotielle, joita pitkin IDF:n sotilaat ajoivat jeepeillään. Jihadin johtaja oli antanut hänelle toivelistan pommeista, joita hän kipeimmin tarvitsi. Siihen kuului putkipommeja, joita keskenkasvuiset pojatkin pystyvät kuljettamaan huomiota herättämättä, tienvarsipommeja sekä palopommeja.
Yksinkertaisimpien pommien räjähdysaineet valmistetaan käyttämällä kaupoista ostettavaa lannoitetta, kuten potassium nitraattia. IDF:n sotilaat olivat myös havainneet tämän, ja asettaneet vientikiellon apulannoitteille Länsirannalle. Niitä saatiin kuitenkin hankittua, sillä eivät sotilaat hyvästä yrityksestä huolimatta pystyneet tutkimaan kaikkia aasinrattaita, ja toisaalta aina löytyi miehiä, jotka sopivaa korvausta vastaan myivät mitä vain.

AHMET SAI TÄRKEÄN puhelinsoiton paikallisen Jihadin johtajalta, joka pyysi Ahmetia tulemaan sovittuna aikana määrättyyn osoitteeseen ilmoittamatta, mitä asia koski. Kun Ahmet sydän epävarmana koputti sovitun koodin pakolaisleirin sivukujan varrella olevan varastotilaksi merkityn soluaseman oveen, hänet otettiin kiireesti sisälle, Ahmet oli pannut merkille, että tilan ulkopuolella maleksi pari rennon näköistä nuorta miestä, jotka tarkkailivat Ahmetia syrjäsilmällä kuitenkaan kysymättä mitään. Ahmet vaistosi, että varomaton liike olisi voinut räjäyttää rennot miehet nopeaan toimintaan.
AHMET istutettiin vapaana olevaan tuoliin. Hän huomasi joutuneensa monen silmäparin tarkkailuun, joista osa oli kiinnostuneita, suurin osa ilmeettömiä tai luotaantyöntävän kovia.
- Ahmet veljeni, kutsuimme sinut tähän keskusteluun. Meillä on sinulle kiireinen ja tärkeä tehtävä, jolla sinä voit palvella Allahin niillä lahjoilla ja erikoispalveluilla, joihin sinä olet erikoistunut.
- Kiitos johtajani, olen valmis Allahin kunniaksi tekemään mitä minulta odotetaan, soperteli Ahmet vähän epävarmana sanoja etsien tutkivien silmien ristitulessa.
- Järjestömme on valmistautumassa tärkeän marttyyrimme juhlapäivään, ja sen kunniaksi meidän tulee antaa tuntuva muistutus sionistiviholliselle, että sen tuhoutumisen päivä lähenee. Järjestömme teknisen osaston johtaja kertoo lisää.
- Katsohan Ahmet, aloitti nuorehko tuikeasilmäinen mies kumartuen lähemmäksi Ahmetia. Olenko ymmärtänyt oikein, että sinä olet erikoistunut räjähteisiin? Me haluamme, että valmistat kaukosytyttimellä toimivan pommin, joka voidaan kätkeä tielle tai sen varteen, jota pitkin sionistisotilaat ajavat jeeppejään. Voit itse määritellä, miten laukaisu suoritetaan, kännykällä vaiko lankaohjatulla säätimellä. Onko sinulla jotain vihjeitä antaa meille jo tässä yhteydessä?
- Luulisin, että lankaohjaus on luotettavampi, mutta silloin tulee olla lähempänä kohdetta, aloitti Ahmet alkaen selittää tarkempia yksityiskohtia, mutta hänet keskeytettiin huomautuksella, että yksityiskohdat on hänen ratkaistava. Häntä pyydettiin ratkaisemaan, millainen räjähde olisi ja mitä tarveaineita hän tarvitsisi.
AHMET tunsi riemullista painetta sydänalassaan. Tämä oli juuri sitä, mitä hän oli toivonut. Nyt hän voisi panna käytäntöön saamiaan oppeja. Ahmet uskalsi esittää toiveen saada uutta muoviräjähdettä, jonka teho oli paljon suurempi kuin perinteisten.
Seuraavat päivät Ahmet ahersi kellariverstaassaan, tuskin ehtien syömään, ja illatkin tahtoivat venyä myöhään, ennen kuin hän meni kotiinsa nukkumaan.
Ahmet sai ohjaajaltaan pommin rakennusaineita, voimakasta muoviräjähdettä, joka hän sulloi hankkimaansa muoviastiaan. Hänelle ei oltu ilmoitettu paikkaa, jonne hänen tuli asettaa pomminsa ja odottaa siellä uhriaan. Hän saisi tietää sen heti, kun hän olisi valmis.
Ahmet ilmoitti parin päivän päästä, että hän oli nyt valmis. Hän meni samaan osoitteeseen, kuin edellisellä kerralla sopiakseen yksityiskohdista, mutta hänet käännytettiin pois ja hänelle kerrottiin, että hänelle ilmoitettaisiin, missä tapaaminen tapahtuisi.
Jihadin johto oli oppinut kantapään kautta, ettei koskaan voi olla liian varovainen, sillä Israelin armeijalla näytti olevan silmiä ja korvia joka paikassa.
Uusi osoite ilmoitettiin Ahmetille nuoren pojan välityksellä, joka ei suostunut kertomaan enempää itsestään tai mistään muustakaan, vaan liukkaasti häipyi katuvilinään.
- Shalaam Ahmet, tervehti kaupungin Jihadin aluejohtaja Ahmetia tämän astuessa sisään. Otahan paikkasi siinä, meillä ei ole paljon aikaa.
- Salaam. Minulla on nyt kaikki valmiina, se on lankaohjaimella toimiva pommi, jossa on 9 kiloa räjähdettä. Sen pitäisi riittää yhtä sotilasjeeppiä varten, kuvaili Ahmet työnsä tuloksia.
- Tulisitko tänne sivupöydän ääreen. Meillä on täällä kartta, jossa näkyy paikka, jonne haluamme sinun menevän ja asettavan pommisi. Saat myöskin tarkemman tiedon sotilaitten aikatauluista, koska he armeijan tavoin partioivat säännöllisin välein. Tämä helpottaa tehtäväämme, koska silloin ei tarvitse maata kätkössä koko päivää.
- Miten monta sotilasta heillä on yhdessä jeepissä? Voimmeko mennä sinne koko soluni kanssa? Meillä on vain yksi kivääri, jos tarvitaan jatkohoitoa, kyseli Ahmet.
- Voitte mennä sinne koko solusi, sotilaat partioivat kahden tai neljän hengen ryhmissä, se vaihtelee emmekä pysty sanomaan, miten monta. Saatte kaksi kivääriä ryhmänne jäsenille, mutta ne on vain lainaksi. Ammuksia saatte kaksi lipasta kukin.
AHMET oli suorastaan haltioitunut lähtiessään johtajansa luota. Hän meni sieltä suoraan moskeijaan, jossa hän suoritti yksityiset palvontamenot Allahin kunniaksi kiittääkseen häntä luottamuksesta, mitä hän oli osoittanut Ahmetia kohtaan valitsemalla hänet tehtävää varten.
Ahmet meni sieltä kellariverstaaseensa, jossa hän vielä kerran kävi läpi kaikki, ettei vain mitään ollut jäänyt huomaamatta. Iltarukousten aikaan Ahmet tapasi solunsa jäsenet moskeijassa kertoen heille operaatiosta, mutta varovaisesti jättäen suurimman osan kertomatta. Hän oli oppimassa hyvää vauhtia, miten salainen solujärjestelmä toimii.
Seuraavana iltana Ahmet meni hänelle kerrottuun paikkaan tien varteen, ja asetti sinne pomminsa kätkien sen pensaiden ja kivien suojaan. Hän veti sieltä ohjauslangan niin pitkälle, kuin lankaa riitti sovittaen sen siten, että hänelle jäi hyvä näkyvyys pommin paikalle, mutta oli itse piilossa. Hän katseli myös paikat solunsa jäsenille, hän halusi, että räjähdyspaikkaa voitaisiin tulittaa ainakin kahdesta kohdasta, jos pommi ei surmaisi sotilaita heti.
Sen jälkeen ei ollutkaan muuta tehtävää kuin odotella. Ahmet osoitti solunsa jäsenille heille tarkoitetut väijytyspaikat, ja he kaikki asettuivat jännittyneinä odottamaan. Heillä ei ollut aivan tarkkaa tietoa, milloin partio tulisi, mutta se riitti heille.
ISRAELIN SOTILAAT olivat omaksuneet taktiikan, jonka mukaan he tekivät partioretkiään yöllä tällaisiin palestiinalaisten asumiin yhteisöihin. Tämä siksi, että mahdollisten yhteenottojen tapahtuessa palestiinalaisten pyssymiesten kanssa sivullisia oli vähemmän liikkeellä. Toiseksi heidän etsimänsä terroristitkin tarvitsevat unta ja he asuvat jossain talossa. Siksi sotilaat voivat paremmin piirittää talon, jossa tiedustelun mukaan majaili heidän etsimiään palestiinalaisia. Ongelmana oli kylläkin pimeys, eikä palestiinalaisten kylissä eikä kaupungeissakaan katuvalot olleet kovin tehokkaita. Sotilailla oli kuitenkin mukanaan omat valonheittäjät, joilla pystyi valaisemaan tarvittavia osia kohteesta.

ABU AHMET oli saanut tarvitsemansa kiväärit, ja pommi lankasytyttimineen oli valmiina ja paikoilleen asennettuna. Siispä ei ollut muuta kuin odottaa operaation seuraavaa vaihetta, operaation, joka oli hänen ja hänen solunsa ensimmäinen.
Ahmet värjötteli illan alkaessa tummeta ja päivän lämpimän muuttuessa illan viileydeksi omassa piilopaikassaan pensaan suojassa, kuten hänen solunsa kaksi muuta jäsentä omissa piiloissaan. Aurinko värjötteli sekin hetken tummien kukkuloitten laella tipahtaen sitten arvaamatta näkymättömiin.
Ahmetin sydänalassa liiteli perhosia, mitähän tästä kamppailusta sionistisikojen kanssa tulisi, hän aprikoi mielessään. Mutta nyt ei ollut tilaa tunteiluun. Hän tulisi osoittautumaan hänelle uskotun tehtävän arvoiseksi. Ahmet terästäytyi ja kuunteli tarkkaavaisesti.
Yhtäkkiä tien suunnasta alkoi kuulua moottorin surinaa. Ahmet antoi kädellä merkin tovereilleen, että olisivat valmiina. Hän oli sopinut, ettei kukaan saisi laukaista asettaan ennen pommin räjähdystä.
Sotilaitten auto, jossa istui kolme ihmistä tummina varjoina, ajoi mitään aavistamatta suoraan Ahmetin asettaman pommin kohdalle, jolloin Ahmet painoi käsi vapisten laukaisunappia.
Sen jälkeen kaikki häipyi näkyvistä voimakkaan valon sokaistessa silmät, ilmassa lenteli kaikenlaista rojua, pensaitten ja kivien kappaleita, autokappaleita ja ihmisten ruumiita, minkä Ahmet ehti nähdä kuin hidastetussa filmissä. Seuraavaksi hänen korviinsa tuli erittäin voimakas pamaus, kuin erillisenä pommin räjähdyksestä, mikä sai hänen korvansa lukkiutumaan ja soimaan pitkän aikaa.
AHMET ODOTTELI paikoillaan hetken aikaa, nousten sitten varovaisesti paikoiltaan nähdäkseen paremmin. Sotilaitten jeeppi oli kaatunut kumolleen, osia siitä oli hajonnut ja lentänyt mikä minnekin, pari sotilasta retkotti jeepin ulkopuolella liikkumatta, kolmas oli ilmeisesti lentänyt iskun voimasta kauemmas pensaikkoon.
Ahmet ponnahti seisoalleen ja huusi tovereilleen, että oli aika mennä tarkastamaan paikalle, mikä tilanne oli. Hän ampui kiväärillään pari lyhyttä sarjaa kuin rohkeutensa kasvattamiseksi juostessaan tovereittensa kanssa, jotka laukoivat omia aseitaan.
AHMET ei kuitenkaan ollut tietoinen, että ensimmäisen jeepin perässä tuli toinen IDF:n armeijan panssaroitu auto, josta ehdittiin näkemään pommin räjähdys. Sieltä annettiin viivyttelemättä tieto tukikohtaan pommi-iskusta, ja sieltä annettiin edelleen hälytys IAF:n helikoptereille, jotka nousivat ilmaan välittömästi.
Panssaroitu auto kuului matkalin erikoisjoukoille, jotka olivat menossa suorittamaan erikoistehtävää Jeninissä. Matkalin sotilaat ryntäsivät välittömästi ulos autostaan kahta puolta tietä lähestyen äänettöminä tummina varjoina räjähdyspaikkaa. Lyhyen mutta kiivaan kivääritulen jälkeen yksi Ahmetin miehistä oli saanut surmansa, toinen makasi verta vuotaen maassa. Ahmet itse oli saanut lievän haavan käteensä, mutta hän pääsi pakoon pimeyden ja matalan pensaikon suojassa. Hän tiesi, että vaikka hän olisi päässyt eroon matkalin sotilaista, helikopteri olisi paikalla muutamassa minuutissa valonheittäjänsä kanssa. Aikaa ei ollut hukattavissa. Ahmet juoksi kiireesti sivutielle, jonne hän oli piilottanut autonsa, ja ajoi sillä kiireesti ilman valoja pois paikalta. Hänen oli jätettävä toverinsa paikalle, mitään ei ollut tehtävissä heidän hyväkseen.
MATKALIN sotilaat, joista Jossi oli yksi, haravoi ympäristöä löytääkseen muut mahdolliset terroristit, jollaisiksi pommi-iskuihin syyllistyneitä palestiinalaisia pidettiin. Yksi lääkintätoimiin erikoistunut matkalin sotilas meni kiireesti räjähdyspaikalle, jossa hän sai todeta, että yksi sotilaista oli menehtynyt, mutta kaksi hengitti vielä vaivalloisesti. Sotilas antoi heille nopean ensiavun. Sen jälkeen hän lähestyi varovasti ase valmiina terroristeja, jotka makasivat vieläkin puristaen kivääriä kädessään. Nähdessään toisen kuolleen hän meni haavoittuneen luo potkaisten kiväärin pois miehen kädestä. Mies oli kuitenkin niin pahoin haavoittunut, ettei hänestä ollut vaaraa. Sotilas sitoi nopeasti hänen pahimmin verta vuotavat haavansa jääden sitten odottamaan sotilasambulanssia, joka oli jo matkalla paikalle.
Sotilasjeepin yksi pyörä jatkoi edelleen pyörimistään hidastuen sitten ja pysähtyen lopulta kokonaan. Kaikki oli tapahtunut muutaman minuutin sisällä, ja nyt korvia huumaavan räjähdyksen jälkeen kaikki oli hiljaista. Linnutkin olivat vaienneet tai paenneet paikalta. Matkalin miehet palasivat paikalle hiljaisina alkaen keräillä aseita ja muita hajalle lentäneitä tavaroita, sekä kantaen sotilaan pahoin runnellun ja terroristin ruumiit jeepin lähelle. He jatkoivat haavoittuneiden hoivaamista pyrkien estämään veren vuotamisen. Haavoittuneet sotilaat olivat tajuttomia, mutta he liikahtelivat välillä tuskissaan.
PIAN AMBULANSSI tulikin paikalle, johon kaatuneet siirrettiin, ja jossa oli mukana lääkäri. Myös helikopterit tulivat paikan ylle lentäen edestakaisin haravoiden valoillaan pensaikkoa etsiessään paennutta terroristia. Toinen helikopteri laskeutui tielle, johon haavoittuneet siirrettiin. Myös siellä oli lääkäri mukana, joka jatkoi ensiaputoimiaan kopterin noustua.
AHMET jatkoi ajoaan autollaan tähtien ja yön valojen heikossa valaistuksessa valot sammutettuina, kunnes hän pääsi suuremmalle tielle ja soluttautui liikenteen sekaan. Hänen sydämensä hakkasi vieläkin välistä villisti sekä tilanteen aiheuttamasta jännityksestä että onnistuneen operaation aiheuttamasta ilosta. Hän oli onnistunut, ainakin muutama sionistisika olisi poissa päiviltä. Välillä hänellä häivähti mieleen toveriensa kaatuminen, mutta hän poisti sen muistot mielestään. Kysymys oli sodasta, ja toisaalta Allah oli luvannut, ainakin hän muisti mullahin kertoneen niin moskeijassa, että taistelukentällä kaatuneet marttyyrit pääsevät suoraan Allahin eteen paratiisiin, jossa heitä odottaa 72 koskematonta neitsyttä, puettuina niin ohuisiin vaatteisiin, että heidän salaiset paikkansa näkyvät niiden läpi. Ahmet tunsi jopa viiltävää kateutta heitä kohtaan, kun hän ei ollut saanut tuota marttyyrin kunniaa.
Abu Ahmet ajoi autonsa Jeninin pakolaisleiriin, ja varovaisuuden vuoksi toiselle sivukujalle, kuin missä hän tavallisesti autoaan piti. Se oli vanha, israelilaisilta varastettu, jossa vielä oli Israelin rekisterilaatat, koska autoa ei oltu rekisteröity Palestiinassa. Tällaisen varastetun auton rekisteröinti PA:n viranomaisen edessä oli sinänsä yksinkertainen juttu, kun maksoi sopivan maksun käteisenä virallisen maksun lisäksi.
Ahmetin kädet vapisivat vieläkin jännityksen alkaessa vähitellen laueta. Hän jätti autonsa ja kiirehti suoraan toiselle sivukadulle, jossa valaistus oli lähes olematon. Siellä hän meni suoraan ovelle, jossa hän oli tavannut Jihadin johtajia, ja koputti sille varovaisesti sovitun koodin. Ovi avattiin välittömästi ja Ahmet suorastaan kiskaistiin sisälle ja oven avannut arabi sulki sen kiireesti kurkisteltuaan ensin varovasti moneen suuntaan ja nyökättyään vartijoille.
MUSTALLA sohvalla istunut Jihad-johtaja nousi ylös ja syleili Ahmetia lämpimästi. Hän istutti Ahmetin viereensä sohvalle ja pyysi apulaistaan tuomaan Ahmetille kupin vahvaa kahvia. Ahmetin sydän pomppoili vieläkin epätasaisesti ja hänen katseensa harhaili edes takaisin. Jihad-johtaja kiersi kätensä Ahmetin hartioitten ympäri puhuen hänelle tyynnyttelevästi. Hän pyysi Ahmetia juomaan kahvinsa kehottaen häntä ensin rauhoittumaan ja vasta sitten kertomaan, mitä oli tapahtunut.
Ahmet aloitti kertoakseen tapahtumista, mutta sekoittui sanoissaan aloittaen kaiken alusta, mutta hänen oli vaikea pitää ajatuksensa ja mielikuvituksensa kurissa.
Vähitellen hän kuitenkin voitti pahimman kiihkonsa ja pystyi kuvailemaan tilannetta.
Hän kertoi monisanaisesti, miten he urhoollisesti seurasivat aivan läheltä sotilasjeepin lähestymistä ja miten hän painoi sytytysnapin pohjaan. Hän kertoi, että kaikki autossa olleet kuolivat auton kääntyessä ympäri ja miten sotilaitten ruumiita ja heidän ruumiinosiaan lenteli ilmassa. Sitten Ahmet siirtyi kuvaamaan toisen auton – tai oli niitä ainakin kaksi muuta – saapumista paikalle, ja miten he urheasti puolustautuivat suurta ylivoimaa vastaan, sillä niissä oli sotilaita ainakin kaksikymmentä, kuvaili Ahmet silmien loistaessa mielikuvien mukana. Mutta koska ylivoima oli niin suuri, he eivät mahtaneet niille mitään. Hänen kaksi apulaistaan pääsivät suoraan paratiisiin, mitä Ahmet sanoi kadehtivansa. Hän kuitenkin katsoi parhaaksi vetäytyä irti taistelusta, koska hänellä oli vielä paljon tehtävää. Ahmet kuvaili pakoaan paikalta, ei pakoa pelkuruuden vuoksi vaan siksi, että hän uskoi Allahin tahtovan niin.
JIHAD-JOHTAJA kuunteli Ahmetin raporttia kiinteästi, mutta jo mielessään sommitellen, millaisen raportin hän siitä laatisi julkaistavaksi. Se oli tehtävä ennen kuin sionistisiat ehtivät julkistaa omansa. Arabitarinoihin tottunut Jihad-johtaja vähensi Ahmetin kertomista sotilasmääristä automaattisesti pois kaksi kolmannesta, sillä arabi olettaa jokaisen liioittelevan kertomuksissaan, ja jopa niin, että jos joku kertoo asian totuudenmukaisesti, he epäilevät, että siihen sisältyy jokin ilkeä juoni.