keskiviikko 01.09.10

1. syyskuu am 2010

KESKIVIIKKO 01.09.10

1. HAMASIN ”luottamusta kasvattava ele” Israelille suorien rauhankeskustelujen alkamispäivänä oli murhaavan todellinen. Hamas on yksi niistä palestiinalaisryhmistä, jotka ovat tuominneet neuvottelut ja näyttävät tarkoittavan totta luvattuaan estää ne.
HAMASIN ”sotilaallisen siiven” izzadin al-Qassam edustaja Abu Ubaida kertoi medialle, että ”Hamasin izzadin al-Qassam prikaatit suorittivat eilisen urhoollisen operaation Hebronissa, ja kaikki miehet palasivat turvallisesti tukikohtiinsa”. Hän lupasi että se oli vain yksi isku iskujen sarjassa ja että toisia tulee seuraamaan.

NELJÄ israelilaista ajoi autollaan eilen illalla tiellä no 60 lähellä Kiryat Arban sisäänkäyntiä, kun heidän autonsa joutui kiivaan tulituksen kohteeksi luultavasti ohi ajavasta autosta. Saatuaan juutalaisten ajaman auton pysähtymään terroristit ampuivat useita kertoja jokaista autossa ollutta lähietäisyydeltä varmistaakseen, että kaikki olivat varmasti kuolleita, paeten sen jälkeen autollaan paikalta. Tämä on tämän hetken näkemys, miten kaikki tapahtui. Neljän uhrin joukossa olivat Yitzhak Ames, 47, ja hänen vaimonsa Tali Ames, 45; Kochava Ben Haim, 37, sekä Avishai Shindler, 24, kaikki Beit Haggaista. Amesin pariskunnalla on 6 lasta, nuorin 1.5-vuotias. Zaka-vapaaehtoisten joukossa oli Momy Ben Haim, joka lähestyessään autoa havaitsi, että yksi uhreista oli hänen vaimonsa. Hänet vietiin shokkitilassa kotiinsa.

Paikalle tulleet kertoivat, että auton kaikki ovet olivat auki ja uhrien ruumiit oli kiskottu tielle ja terroristit olivat jättäneet heidät sinne verissään ensin ammuttuaan heitä jokaista useita kertoja lähietäisyydeltä. Tämä jos mikään osoittaa, miten murhanhimoinen silmitön viha saa ihmisen muuttumaan pedoksi. Yksi surmatuista naisista odotti lasta.
Vapaaehtoiset kertovat pyrkivänsä unohtamaan tämän tapaiset näkymät, mutta aina ne iskevät yhtä suurena shokkina todisteena ihmisluonnon raakuudesta.

IDF aloitti välittömästi terroristien jahtaamisen. Paikalle tullut IDF:n komentaja Gabi Ashkenazi kertoi, että heillä on useita johtolankoja, jotka tulee tutkia. Lääkintähenkilöt tutkivat uhrit tultuaan paikalle ja voivat vain todeta, ettei ollut mitään toivoa pelastaa heitä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3947213,00.html

2. PAIKALLISET analyytikot ja kommentoijat ovat spekuloineet, mitä vaikutuksia terrori-iskulla tulisi olemaan huomenna pidettäville keskustelujen aloittamisseremonialle. Muutamat kommentoijat muistelevat, miten edelliset valtion päämiehet ovat toimineet vastaavissa tilanteissa – niitähän Israelissa on ollut riittämiin. Eräs totesi, että Ariel Sharon palasi välittömästi kotiin saatuaan tiedon ensimmäisestä terrori-iskusta kotona, mutta ei enää seuraavien johdosta – kai nähtyään, että terrori-iskut seuraavat aina yrityksiä aloittaa keskustelut rauhasta.

PÄÄMINISTERI sai tietää iskusta ollessaan matkalle Washingtoniin, mutta hänellä ei juuri ole varaa pettää Obaman luottamusta ja ilmoittaa kääntävänsä koneensa nokan kohti kotia. Sen sijaan hän vakuutti ottavansa yhteyttä Hillary Clintoniin kertoakseen tälle, miten ”tämä rikollinen teko todistaa taas kerran Israelille seisoa järkähtämättä turvallisuusvaatimustensa takana.” Hän vakuutti, ettei isku tule määrittelemään Israelin rajoja tai ”setlementtien” tulevaa kohtaloa samalla kun hän totesi sydämensä liittyvän läheistensä menettäneitten suruun.
Pääministeri puhui koneestaan puolustusministeri Ehud Barakin, Shin Betin johtajan Yuval Diskinin sekä IDF:n komentajan Gabi Ashkenazin kanssa. Hän sanoi kehottaneensa turvallisuusjoukkoja metsästämään terroristit diplomaattisista kiemuroista välittämättä ja saattamaan heidän oikeuteen vastaamaan rikoksestaan. Pääministeri mukana matkustavat vakuuttivat, ettei Netanyahulla ole aikomustakaan peruuttaa osallistumisensa Washingtonin seremonioihin tänään ja huomenna.

SIVIILIHALLINNON johtaja Juudeassa ja Samariassa prikaatikenraali Yoav Mordechai otti yhteyden PA:n vastaavaan virkailijaan antaen hänelle informaation terrori-iskusta. PA:n poliisi on aloittanut omat tutkimuksensa tapauksesta. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186640

3. OIKEISTOA edustavat kansanedustajat ovat vaatineet, että Netanyahu keskeyttää USA:n matkansa ja palaa välittömästi kotiin johtamaan terroristien etsimistä. Heidän lausunnoistaan kuvastuu määrätty katkeruus ja pettymys siitä, että IDF poisti vähän aiemmin miehitetyn valvonta pisteen lähellä paikkaa, jossa isku tapahtui, Obaman vaatimuksesta, kuten he sanovat. IDF:n johto kehotti viime viikolla turvallisuusjoukkoja lisäämään valppauttaan terrori-iskujen estämiseksi mutta myös muuttamaan suhtautumistaan palestiinalaisia kohtaan entistäkin ystävällisemmäksi, ettei tulisi ikäviä välikohtauksia juuri keskusteluja aloitettaessa.

TERRORI-ISKU ei pystyne estämään tänä iltana pidettävää gala-illallista Washingtonissa Obaman toimiessa isäntänä, mutta luulisi sen hyydyttävän Netanyahun ”itsetyytyväisen hymyn”, jota ilman hän antaisi itsestään paljon vakuuttavamman kuvan, kuten jotkut sanovat. Sen uskotaan vaikuttavan sekä Abbasin asemaan – syytöksenä, ettei hänen turvallisuusmiehensä pysty vielä hallitsemaan alueitaan – mutta myös Netanyahun asemaan hänen vaatiessaan turvallisuus-kysymysten tärkeyttä keskusteluissa.

KUIN muistutuksena Israelin turvallisuusjoukkojen oudosta käyttäytymisestä on todisteena se, että he vain jokin aika sitten takavarikoivat pistoolin yhdeltä autoon murhatuilta eivätkä suostuneet palauttamaan sitä oikeuden päätöksestä ja voimassa olevasta aseenkantoluvasta huolimatta, jonka he myös peruuttivat viitaten ”rikollisiin yhteyksiin” ilman selityksiä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139428

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139426

4. PÄÄMINISTERI Netanyahu selitti keskustelujen aattona, ettei hän halua ”poimia kirsikoita puusta”, eli ottaa valikoituja aiheita keskusteltaviksi, vaan kaikkia kysymyksiä käsitellään kokonaisuutena ja tehdään niitä koskevat päätökset pakettiratkaisuna. Netayahun ideana on, että päätösten jälkeen niiden toteuttaminen suoritetaan useiden vuosien tai vuosikymmenien aikana. Tämä on kyllä vastoin sitä, mitä PA:n pääministeri Salaam Fayed haluaa, eli itsenäistä Palestiinan valtiota vuoden kuluessa, eli ennen ensi vuoden loppua. Miten tähän liittynee Obaman lausunto, että tehdään sopimukset nyt, rauha tulee aikanaan – jos tulee.

MAHMOUD ABBAS antoi lehtimiehille lausunnon ennen nousemistaan omaan koneeseensa matkalla Washingtoniin, vähän seuraavaan tapaan. Hän puhui Betlehemissä toimivan Maan uutistoimiston virkailijalle viestiksi ”setleteille”: ”Te asutte maassa, joka ei ole teidän, ja se on mahdotonta.” Lausunto annettiin vähän ennen veristä terrori-iskua Kiryat Arbassa. Hän toisti sanomansa vielä uudelleen: ”Setlerit asuvat maalla, joka ei ole heidän. Kerron heille, ettei maa ole heidän ja että he ovat tietoisia siitä. Ette voi rakentaa tosiasioita maalle, koska setlementit ovat laittomia ja ne tullaan poistamaan”, oli hänen suora viestinsä.

PA:n turvallisuuslähteet sanoivat olettavansa, että Kiryat Arban terrori-iskun tekivät joko Hamasin tai Islamic Jihadin iskuryhmät tarkoituksenaan häiritä Washingtonin keskusteluja sekä saattaakseen Abbasin hämilliseen asemaan. Abbas antoi lievän tuomion iskusta sanoen, ettei se palvele palestiinalaisten asiaa.

5. Poliisi antoi julkisuuteen ikävän tapauksen Jerusalemissa. USA:sta muuttanut 60-vuotias Lance Wolf istui Kikar Hahatulot lähiössä Hillel kadulla aikaisin keskiviikkoaamuna nauttien kahvistaan, kun kaksi alkoholia nauttinutta 13.3- ja 15-vuotiasta arabinuorta lähestyi hänen pöytäänsä vaatien tupakkaa. Miehen kohteliaasti kieltäydyttyä ja pyytäessä nuoria jättämään hänet rauhaan, nämä hakivat läheisestä rakennustyömaasta parrunpätkiä alkaen niillä huiskia miestä lopulta iskien yli kaksimetrisellä parrulla häntä päähän. Mies tuupertui katuun jääden makaamaan siihen verissään ilman että kukaan ohikulkijoista puuttui tilanteeseen. Nuoret pakenivat paikalta kuten muutamat sivusta tilannetta seuranneet arabit.
VASTA yli puolen tunnin kuluttua ambulanssi tuli paikalle vieden uhrin Ein Keremin Hadassan sairaalaan, mutta lääkärit voivat vain todeta avun tulleen liian myöhään.
Poliisi pystyi jäljittämään nuoret turvallisuuskameraan tallentuneiden kuvien perusteella Jerusalemin pohjoisosasta. Nuoret kielsivät ensin syyllisyytensä, mutta tunnustivat lopulta. Heidän vanhempansa vakuuttavat, että ”he ovat hyviä poikia, jotka eksyivät nauttimaan alkoholia, ja kun ei ollut muutakaan tekemistä, hakkaamaan miehen hengiltä”.
Lance Wolf muutti Israeliin 10 vuotta sitten, hänellä oli alkoholiongelmia eikä pysyvää työtä.
Asukkaat valittavat, ettei poliisi liiku lähiössä aamuisin kahden ja neljän välillä, mikä aiheuttaa kaikenlaisten huligaanien vapaan liikkumisen, tarjoten ostettaviksi halpoja helmiä, vesipiippuja ja huumeita. Tyypillisesti vasemmistolehdet eivät maininneet nuorukaisia arabeiksi. INN kertoo, että nuorempi päästettiin 20 000 NIS takuusummaa vastaan kotiarestiin, vaikka hän kuvien perusteella osallistui murhaan. (JP) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139423

6. UUTISOTSIKOITA
- Koulut alkoivat tänään Israelissa, mutta muutamat opettajaryhmät ovat lakossa. (JP)
- PA:n turvallisuusjoukot sanovat pidättäneensä 200 epäiltyä osallisuudesta neljän israelilaisen murhaan eilen illalla Kiryat Arbassa. PA voi käyttää tätä tekosyynä Hamasin kannattajien pidättämiseksi ja kuulustelemiseksi, mitä se on tehnyt kaiken aikaa pelätessään Hamasin suunnittelevan vallankaappausta Länsirannalla. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186680
- Shasin puheenjohtaja Eli Yishai totesi eilen, että nöyryyttävä tappio Libanonin kakkos-sodassa, mitä Israelin viholliset ovat hyödyntäneet propagandassaan ja kansan moraalin kohottamiseksi, oli seurausta kansan etääntymisestä Torasta ja Jumalasta. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186681
- Juudean, Samaria ja Gazan juutalaisyhteisöjen neuvoston puheenjohtaja Danny Dayan matkusti myös Washingtoniin, mutta oman ohjelmansa puitteissa. Hän sanoi Lontoon välilaskun aikana varmistavansa, ettei Netanyahu anna päättömiä myönnytyksiä keskustelujen aikana. Hän sanoi antavansa haastatteluja ja lausuntoja Medialle tasapainottaakseen Netanyahun ehkä yksipuolista kuvaa Israelin kansan tahdosta. Juudeassa ja Samariassa asuvat juutalaiset aikovat aloittaa rakentamisen keskiviikkoiltana 18.00 jälkeen vastauksena terrori-iskulle Kiryat Arbassa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186650 http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/settlers-we-ll-violate-settlement-freeze-in-response-to-attack-1.311445
- Puolustusministeri Ehud Barak kuiskii Netanyahun korvaan – kuten haaretzin kuvassa näkyy – että Israel on valmis luovuttamaan arabienemmistöiset lähiöt Jerusalemin itäosissa tulevaan Palestiinan valtioon. Tätäkö Barak meni kertomaan Abbasille eilen ylimääräisellä ja salaisella matkallaan Ammaniin? http://www.haaretz.com/print-edition/news/barak-to-haaretz-israel-ready-to-cede-parts-of-jerusalem-in-peace-deal-1.311356

tiistai 31.08.10

31. elokuu am 2010

TIISTAI 31.08.10

1. PÄÄMINISTERI Bebyamin Netanyahu sanoo edelleen etsivänsä ”palestiinalaista
Sadatia”, Egyptin presidentin veroista kansanjohtajaa, joka uskaltaa ottaa vastuun päätöksestä, jota suuri osa hänen kansastaan vastustaa ja joka voi vaarantaa hänen oman henkensä. Ilmeisesti Mahmoud Abbas ei ole se valtiomies, eikä muitakaan ole näköpiirissä. Netanyahu vakuuttaa kohtalokkaitten Washingtonin keskustelujen alkamistilaisuuden aattona, ”ettei hän ole lapsellinen”. Hän lisäsi puhuessaan Likudin oman väen tilaisuudessa, että valmistautuessaan luopumaan suurimmasta osaa Juudeaa ja Samariaa, hän on erityisen varovainen ja valpas, ettei astu naamioituun sudenkuoppaan. Siksi hän vaatii USA:lta runsaasti aseita ja ammuksia, ohjuksia ja lentokoneita sekä ydinvarjoa ja erilaisia vakuutuksia, joilla USA voisi turvata Israelia joutumasta yllätyshyökkäyksen kohteeksi.

JP luettelee kolme vakuutusta, joita Netanyahu haluaa Obaman hallitukselta: Vakuutus, ettei Länsirannasta tule uutta Libanonia tai Gazaa, josta ammutaan raketteja Israeliin; vakuutus siitä, ettei aseita ja raketteja salakuljeteta Länsirannalle kuten tapahtuu Hizbullahille Etelä Libanoniin ja Hamasille Gazaan; vakuutusta siitä, ettei PA aloita uutta väkivalta-aaltoa (intifadaa) neuvottelujen estyessä tai loppuessa, kuten tapahtui samantapaisissa tilanteissa Jasser Arafatin aikana, ja ettei PA salli vieraiden joukkojen tulla alueelleen tai kutsu arabijoukkoja tai muita ulkomaisia joukkoja Länsirannalle, josta ne voivat uhata Israelia.

JOKU viisas – tai viisastelija – on sanonut, että naiivi ihminen saa olla, mutta jos hän on vielä tyhmä, se on anteeksiantamatonta. Ei Israel ole aseeton ja puolustuskyvytön ollut vetäydyttyään Libanonin eteläosasta tai Gazasta, kyllä se aseellisesti ja armeijansa puolesta on ylivoimainen, mutta se ei ole pystynyt estämään toistuvaa rakettitulta Libanonista tai Gazasta. Nykyaikainen armeija on suuressa määrin avuton yksittäisiä gerillatyyppisiä hyökkäyksiä vastaan, koska siviiliuhrien pelossa se ei voi käyttää koko voimaansa, joka olisi kuin hyönteisen tuhoamista moukarilla. Tuho voi olla suurempi kuin saavutettu hyöty.
USA:n vakuutukset tulisivat käytännössä olemaan julkilausumia ja verhottuja uhkauksia ilman tositarkoitusta. Tämän varaanko Netanyahu aikoo perustaa Israelin turvallisuuden?

2. NETANYAHU näyttää täysin syrjäyttävän Jumalan antamat vakuutukset, jotka eivät ole julkilausumia ja uhkauksia. Profeetta Hesekiel kertoo ilmoituksensa kirjansa luvussa 36, kuten monessa muussakin paikassa. ”Israelin vuoret, kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra, Herra: Koska vihollinen on sanonut teistä: Kas niin, ikuiset kukkulat ovat tulleet minulle perinnöksi. Sen tähden, ennusta (profetoi) ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Koska – niin koska teitä on hävitetty ja poljettu joka taholta, että joutuisitte muiden kansain omaisuudeksi, ja koska te olette joutuneet pahain kielten ja kansan panettelun alaisiksi, sen tähden, Israelin vuoret, kuulkaa Herran, Herran sana: Näin sanoo Herra, Herra vuorille ja kukkuloille, puronotkoille ja laaksoille, autioille raunioille ja hyljätyille kaupungeille, jotka ovat joutuneet saaliiksi ja pilkaksi muille kansoille, mitä ympärille on.” (Hes.36:2-4) Ilmoitus jatkuu koko luvun 38 säkeen loppuun saakka. Siinä Herra ilmoittaa, että ”Hän itse kääntyy noita kansoja vastaan, jotka iloiten ja sydän täynnä ylenkatsetta ovat ottaneet omakseen Hänen maansa karkottaakseen siitä ihmiset ja ryöstääkseen sen”. Siksi ”Hän kohottaa kätensä noita kansoja vastaan, jotka saavat itse kärsiä oman pilkkansa”. (Kannattaa lukea koko luku)

3. SHASIN hengellisen johtajan rabbi Ovadia Yosefin tulikivenkatkuinen viikkopuhe, jossa hän toivoi palestiinalaisten ja heidän johtajansa – varsinkin Abbasin – menehtyvän lopullisesti, sopii outoudestaan huolimatta Hesekielen sanomaan. Hänen puheensa ei ehkä ollut diplomaattisesti oikein muotoiltu eikä turvallisuuspoliittisesti tasapuolisesti harkittu, mutta erityisilmoituksen saaneet ovat aina olleet erillään päivä-kohtaisista spekulaatioista.
Heidän sanomansa tuntuu ensi kuulemalta vieraalta, ikään kuin sen saanut henkilö olisi irtautunut yhteiskunnasta. Mutta tämä on aina ollut profeettojen ongelmana. Jeremiaa pidettiin kansansa petturina hänen julistaessaan sanomaansa, että israelilaisten tulisi etsiä diplomaattista ratkaisua lähestyvän vihollisarmeijan kanssa säästyäkseen tuholta. Eikä Jeesustakaan kukaan ymmärtänyt, eivät edes opetuslapset. Rabbi Ovadia Yosefin puhe on melkein kuin nykykielelle käännetty versio Hesekielen yllä lainatusta sanomasta. Jokainen voi tietenkin tehdä siitä omat arvionsa ja päätelmänsä, mutta Israelin kansan kohdalla ymmärryksen ylittävät mahdollisuudet on huomioitava, koska muuten niitä ei voida ymmärtää ollenkaan, kuten maailman reaktioista Israelin toimiin ja myös Yosefin puheeseen voi nähdä.

Rabbi Ovadia Yosef pehmitteli kärkevää puhettaan myöhemmin. Hän sanoo nyt kannattavansa ilman julkisia lausuntoja rakennuskiellon jatkamista Juudea ja Samarian juutalaisyhteisöissä. Tämän katsotaan antavan Netanyahulle melkoisen liikkumisvaran, sillä Shasin kannatus on elintärkeä hänen hallituksensa säilymiseksi.
Rabbi Yosef sanoo kuitenkin jyrkästi, että rakennuskielto täytyy poistaa kokonaan Jerusalemista ja sen itäpuolen juutalais- ja muista lähiöistä, joissa juutalaiset rakentavat. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3946523,00.html

4. PA:N pääministeri Salaam Fayad paljasti eilen Palestiinan valtion suunnitelmansa
toisen vaiheen, jonka tarkoituksena on rakentaa instituutiot ja infrastruktuuri valmiiksi valtiota varten. Fayad sanoi puhuessaan journalisteille Ramallahissa, että hänen hallituksensa tarkoituksena on ”rakentaa tosiasioita”, joita on vaikea jättää huomioimatta.
Suunnitelman mukaan PA:n hallitus keskittyy lain ja järjestyksen palauttamiseen, lisätä uskottavuutta ja luotettavuutta (transparency and accountability) sekä taistella korruptiota vastaan. Hän selitti, että toisena suunnitelman vuotena hallitus pyrkii vakuuttamaan kansallista valmiutta itsenäisen Palestiinan valtion perustamiseksi.

FAYAD tunnusti, että PA on suurten taloudellisten vaikeuksien kourissa, joiden alaisena sillä on vaikeuksia selviytyä juoksevista menoista. PA:n talous lepää suuressa määrin ulkomaisten lahjoitusten varassa. Tänä vuonna arabimaitten lupaamat sadat miljoonat dollarit ovat suurimmalta osin saamatta, varsinkin Saudi Arabian ja UAE:n taholta.
Hän selitti, että kuluneen suunnitelmavuoden aikana hallitus on toiminut 2000:n uuden projektin toteuttamiseksi eri aloilla, mukaan lukien infrastruktuurin-, vesi- ja terveyden kehittämisen alat.
Äskeisen gallupin mukaan kaksi kolmasosaa palestiinalaisista epäilee Barack Obaman kykyyn varmistaa sopimus, jolla perustetaan itsenäinen Palestiinan valtio, ja jonka ehdot palestiinalaiset voisivat hyväksyä. 80 % epäilee Mitchellin kykyyn toimia välittäjänä.

FATAHIN edustaja Ahmed Assaf kertoi journalisteille, ettei Fatah tule hyväksymään Israelia juutalaisena valtiona. Hän väitti sellaisen julistuksen olevan ”vastoin kansainvälistä lakia” ja vaarantavan rauhankeskustelut. ”Sen tunnustaminen tarkoittaisi miljoonien palestiinalaisten karkottamista historiallisista kodeistaan, eikä sellaista koskaan tule tapahtumaan”.
Gallupissa 62 % kannattaa suoria ja vääriä keskusteluja Israelin kanssa, mutta 86 % varustaa ajatusta Länsirannan liittämiseksi Israeliin ja kansalaisoikeuden myöntämistä sen asukkaille. 55 % antaa tunnustusta Fayadin hallitukselle ja 57 % tukee sen uudistustoimia, mutta Hamasin hallitusta kannatta vain 22 % ja sen toimia 27 %.

http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=186533

5. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak, josta joku voisi käyttää nimitystä ”Parakki”, sillä hänet tunnetaan juutalaisnuorten rakentamien parakkien tuhoajana, kävi eilen salaisella vierailulla Ammanissa, jossa hän keskusteli kuningas Abdullah II:n kanssa suorista neuvotteluista PA:n kanssa, palasi informoimaan Netanyahua keskustelustaan ja palasi sitten takaisin Ammaniin, jossa hän keskusteli PA:n puheenjohtajan Abbasin kanssa.
JP:n artikkelin mukaan Barak lupaili Abbasille IDF:n turvallisuusjärjestelyjen helpottamista Juudeassa ja Samariassa ”hyväntahdon eleenä” ennen Washingtonin seremonioita. Mitä muuta nämä salailevat pelurit keskustelivat, paljastunee aikanaan, sillä Barak olisi aivan hyvin voinut ilmoittaa puhelimitse muutamasta tiesulun tai tarkastuspisteen poistamisesta, ei sen takia olisi tarvinnut lentää Ammaniin. Ilmeisesti Barakilla oli Netanyahun antama lisävakuutus jostain, josta kerrotaan kansalle sitten, kun sen ”ymmärrys on kehittynyt tarpeeksi”.

Israelin ulkopoliittinen tilanne on outo, sillä ulkoministeriö on kokonaan syrjäytetty kansan kohtaloita käsittävistä keskusteluista, ja sen tehtäviä hoitaa vasemmistolainen puolustusministeri, jonka lausunnot ja päätökset eivät varmaan edusta aina kansan enemmistön tahtoa.
Netanyahu kuuluttaa palestiinalaisen Sadatin astumista esiin, mutta onko Israelilla henkilöä, joka voisi astua Beginin saappaisiin? Tosin Begin joutui allekirjoitettuaan Siinain luovutus-sopimuksen toteamaan, että hän oli joutunut USA:n presidentti Jimmy Carterin asettamaan ansaan, joka uudestisyntymisväitteistään huolimatta kavalsi Israelin arkaluoteisia tiedustelu-tietoja egyptiläisille ja jopa Saudi Arabialle. Toivottavasti Netanyahu ei putoa samaan kuoppaan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=186552
6. UUTISOTSIKOITA
- Syyria on allekirjoittanut sopimuksen Hizbullahin kanssa sotilassopimuksen, jonka perusteella ne perustavat yhteisen sodanjohtokeskuksen. Ne myöskin sopivat ohjustensa iskukohteista Israelissa, etteivät pommita samoja kaupunkeja ja kyliä. Syyria antaa Hizbullahille tietoja IAF:n koneitten liikkeistä sekä toimittaa sille ilmatorjunta-ohjuksia. Libanonin kakkossodan aikana 2006 IAF yllättyi Hizbullahin tietojen ajan-mukaisuudesta, mikä paranee nyt huomattavasti Syyria avustuksella. Osapuolet sopivat tulevansa toisensa tueksi kumman hyvänsä joutuessa hyökkäyksen kohteeksi. Libanonin pääministeri Saad Hariri vieraili Damaskoksessa eilen osallistuen Assadin kanssa viimeiseen ateriaan ennen aamun sarastusta (suhour). Hariri vierailee kovin tiheään hänen isänsä murhaan osallistuneen miehen luona. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=186456
- Iran iskee Dimonan tutkimusreaktoriin, jos Israel tai USA hyökkää Irania vastaan, kertoo Asharq Al-Awsat artikkelissaan. Nimettömänä pysytellyt viranomainen sanoo, että USA:n ongelmana on, miten lopettaa sota, jos se hyökkää Iraniin. Israelin ongelmana on sen alueen pienuus. Hän vakuutti, että Iran pyrkii vahvistamaan vaikutustaan Syyriassa ja Libanonissa Israelin ja USA:n heikentyessä. Hän olisi voinut lisätä, että vaikutus-vallan lisääminen Irakissa on kiireisin ja tärkein asia. Israelin apulaisulkoministeri Danny Ayalon sanoi, että Iran valmistelee suurta alueellista sotaa, mihin Israelin tulee valmistautua. Hän piti mahdollisena, että Iran kiihottaa Hizbullahin ja Hamasin Israelin vastaisiin hyökkäyksiin, tai iskee USA:n kohteisiin Persianlahdella. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=186480
- Seuraava pitkähkö artikkeli englanniksi antaa lisävalaistusta tilanteen kehityksestä. http://agorafinancial.com/reports/OST/NewWar/vp/OST_NewWar_vp.php?code=LOSTL903
- JP:n pääartikkeli käsittelee PA:n johdon farisealaista suhtautumista Shasin rabbin Ovadia Yosefin palestiinalaisten tuhoutumista toivovaan puheeseen muistuttaen, miten palestiinalaiset johtajat ylistävät terroristeja, jotka murhasivat sadoittain juutalaisia, miehiä, naisia ja lapsia, ja miten heidän kunniakseen vihitään laitoksia ja instituutteja, aukioita ja katuja sekä lapsi- ja nuorisotapahtumia. Tähän osallistuu myös Israelin vasemmiston aloittaman kampanjan ”rauhan-miehenä” ylistämä Mahmoud Abbas. http://www.jpost.com/Opinion/Editorials/Article.aspx?id=186543
- Venäjän armeijan tiedustelun apulaisjohtajan kenraali Ivanovin mystinen hukkumis-onnettomuus, joksi se kuvataan, Latakian sataman lähellä askarruttaa. Hänen ruumiinsa löydettiin Turkin rannikolta 12. elokuuta useita päiviä katoamisensa jälkeen. http://www.debka.com/article/8999/
- Kaksi arabia pidätettiin Tanskassa Shipholin kentällä, koska heidän laukuistaan löydettiin pommintekotarpeita mutta ei pommia. He olivat läpäisseet turvallisuus-tarkastuksen Chicagossa. Heillä oli runsaasti rahaa mukanaan. Heidän liikkeisiinsä USA:ssa liittyi epäselvyyttä, kuten heidän laukkuihinsa, joita he lähettivät eri kohteisiin ilman seuralaista. Ihmetystä herättää USA:n turvatarkastuksen epämääräisyys. http://www.debka.com/article/9000/
- Israelin vesiyhtiö Mekorot, joka hoitaa vedenjakelua asiakkaille, teki monien valitusten jälkeen ratsian vesijohtoihinsa todeten, että PA:n arabiasukkaat olivat luvatta liittäneet 230 putkiliitäntää Mekorotin vesijohtoihin. Tarkastajat poistivat liitännät ja takavarikoivat putket tuhoten arabien rakentamia vedenkeräysaltaita, joihin varastettu vesi johdettiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139368
- Kiellosta huolimatta Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöt kasvoivat 2.5 %:n vauhdilla ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Niissä asuu nyt 320 000 juutalaista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139391
- IMRA, Independent Media Review Analysis, havaitsi tällä viikolla, että PA:n pääministeri Salaam Fayad on aloittanut salaisen diplomaattisen sodan Israelia vastaan nimellä ”Appointment of Freedom”, joka hyväksyttiin PA:n hallituksessa maanantaina. Siinä kerätään tietoja ja tapahtumia, joissa Israelin katsotaan rikkoneen tehtyjä sopimuksia tai kansainvälistä lakia. Artikkelissa arvioidaan, että se voi vielä nousta pahaksi esteeksi suorille keskusteluille, ehkä jo niiden alkamistilaisuudessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139411

maanantai 30.08.10

30. elokuu am 2010

MAANANTAI 30.08.10

1. NETANYAHU rakennuskiellosta: ”Kun 10 kuukauden moratorium loppuu, päätös siitä ei ole enää pätevä.” Rakennuskielto Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä päättyy keskiyöllä 26.09.2010. Mutta tämä ei ole viimeinen sana pääministeriltä. Hän keskusteli eilen ulkoministeri Liebermanin kanssa tavasta, jolla kielto voitaisiin ujuttaa keskusteluihin PA:n kanssa siten, ettei PA pystyisi syyttämään Israelia keskustelujen torpedoinnista, mutta siten, ettei pääministeriä voida syyttää sanansa syömisestä. Lieberman kannattaa ajatusta, että kielto poistetaan suurista yhteisöistä mutta jatkuu osittaisena pienemmissä siten, että vain luonnollisen kasvun vaatima rakentaminen sallitaan. Ulkoministeriö on muuten jättäytynyt täysin sivuun rauhanprosessista.

MAHMOUD ABBAS rakennuskiellosta: ”Israel kantaa yksin vastuun näiden neuvottelujen uhkasta romuttua ja epäonnistua, jos se jatkaa setlementtien laajentamista kaikissa sen muodoissaan kaikilla 1967 miehittämillään Palestiinan alueilla”. Hän esitti lisäksi hurskaan toiveen, että Israel osoittautuu kumppaniksi, joka pystyy päättämään ja lopettamaan miehityksen. ”Täten voimme saavuttaa turvallisuuden molemmille kansoille, Israelin ja Palestiinan.”
ABBAS puhui näitä eilen televisioidussa puheessaan. PA on toistellut uhkaustaan vetäytyä keskusteluista, ellei Israel jatka kieltoa; viimeksi Saeb Erekatin suulla, joka asetteli kysymyksen näin: ”Israelin tulee valita setlementtien ja rauhan välillä.” Abbasin versio kuuluu näin: ”Asenteemme setlementteihin ja niiden laittomaan asemaan ei ole muuttunut. Päätöksemme osallistua suoriin keskusteluihin perustuu kvartetin julkilausumaan.” Hän selitti, että tuo julistus sisältää tarpeen lopettaa ”miehitys”, joka alkoi 1967, myös Itä Jerusalemin osalta. Edelleen Abbasin mukaan kvartetin julkilausuma vaatii elinkelpoisen ja itsenäisen Palestiinan valtion perustamista hyläten kaiken setlementtien toiminnan, myös luonnollisen kasvun osalta. Hän sanoi menevänsä Washingtonin konferenssiin näillä eväillä ja vetosi toisiin osapuoliin niiden täydellisestä toteuttamisesta todellisen ja kestävän rauhan saavuttamiseksi. Hän lisäsi tähän: ”Sekä Israel että palestiinalaiset haluavat turvallisuutta, mutta sitä ei tule käyttää verukkeena oikeudelle laajentua, asuttaa ja riistää toisten omistamaa maata väkivalloin.” http://www.jpost.com/ArtsAndCulture/Entertainment/Article.aspx?id=186422, http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=186394

2. PÄÄMINISTERI Netanyahun Washingtonin matka on saanut yllättävän lisäongelman kaikkien muitten lisäksi. Koska ulkoministeriön henkilökunta vaatii lisää liksaa, eli samalle tasolle kuin esim. puolustusministeriön virkailijat, ulkoministeriö ei avusta pääministerin USA:n matkaa, eikä Israelin lähetystö Washingtonissa osallistu hänen matkansa järjestelyihin USA:n pääkaupungissa. Täten autojen ja kuljettajien tilaaminen ja varmistaminen oikealle paikalle oikeaan aikaan vaarantuu ja jää pääministerin kanslian vastuulle.
ULKOMINISTERIÖ esitti uhkavaatimuksen katkaista yhteydet armeijan kanssa, jos se osallistuu pääministerin matkan järjestelyihin ja hänen turvallisuutensa varmistamiseen. Shin Bet osallistui pääministerin Kreikan matkan järjestelyihin, mutta ulkoministeriö antoi uhkavaatimuksen lopettaa yhteistyö myös Shin Betin kanssa, jos se rikkoo lakon ja kuitenkin antaa apua Netanyahun matkalle. Tämä asettaa Israelin USA:n lähettilään Michael Orenin vaikeaan asemaan, koska kielto koskee myös häntä. Oren ilmoittaa kuitenkin osallistuvansa tilaisuuksiin Netanyahun kanssa Washingtonissa.
Histadrutin pääsihteeri Eini on aiemmin vastaavissa tilanteissa antanut luvan avustaa pääministeriä ulkomailla, mutta tässä tapauksessa näin ei ole tapahtunut.
Netanyahu aloittaa matkansa tiistaina ja palannee kotimaahansa perjantaina. (JP)

3. SHASIN hengellisen johtajan entisen päärabbin Ovadia Yosefin viikkopuheensa
aikana esittämä toive, että palestiinalaiset ja varsinkin puheenjohtaja Mahmoud Abbas tuhoutuisivat, on herättänyt laajaa kummastelua ja vastustusta sekä Israelissa että ulkomailla. USA:n ulkoministeriö esitti toiveensa, että Israelissa pyrittäisiin pidättymään kiihottavista lausunnoista aikana, jolloin keskitytään rauhankeskustelujen uudelleen aloittamiseen. Israelissa reaktiot ovat olleet suhteellisen vaisuja, rabbi Yosefin kiihkeät lausunnot, joita hän laukoo silloin tällöin, tunnetaan eikä niihin kiinnitetä suurempaa huomiota. Pääministerille ne ovat tietenkin harmillisia ja ikäviä, mutta tuskin aiheuttavat suurempaa päänvaivaa. Netanyhau kuitenkin sanoutui irti hänen lausunnostaan todeten: ”Rabbi Ovadia Yosefin lausunnot eivät edusta pääministerin näkemyksiä eikä myöskään hallituksen kantaa”, pääministerin kanslian lausunnossa sanotaan. ”Israel valmistautuu osallistumaan rauhan-keskusteluihin pyrkimyksenään saavuttaa rauhansopimus palestiinalaisten kanssa, joka lopettaa konfliktin ja varmistaa rauhan, turvallisuuden ja hyvät naapuruussuhteet kahden kansan välille.” Lausunnossa ei kuitenkaan tuomittu Yosefin puhetta. USA:n ulkoministeriön edustaja P J Crowley esitti valittelunsa ja tuomionsa näistä rabbin kiihottavista puheista, joita hän pitää paitsi syvästi loukkaavina myös kiihottavina, jotka voivat vahingoittaa rauhaa. PA:n johdon Israelia demonisoivat lausunnot ovat jokapäivisiä ilman suurta kohua.

http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/u-s-rabbi-s-offensive-remarks-harm-peace-efforts-1.310930

4. RAMALLAHISSA näyteltiin outo näytelmä, joka on herättänyt ihmettelyä ja sekoittanut ennestäänkin vaikeasti tajuttavaa poliittista tilannetta Länsirannalla. Kuutisenkymmentä ihmistä oli kutsuttu ns. ”kansalliseen konferenssiin”, mutta järjestäjät eivät olleet uskoa silmiään, kun satoja lihaksikkaita nuoria miehiä tunkeutui kokoussaliin täyttäen koko huoneen. Heillä oli sama ulkoinen olemus: siviilivaatetus, hyvin kehittyneet lihakset ja tuima ilme. Konferenssiin odotettiin vanhoja ihmisiä, jotka oli kutsuttu laatimaan vastalause osallistumista vastaan suoriin neuvotteluihin USA:n ja Israelin painostuksen alla, eivätkä nämä sopineet kuvaan ollenkaan. Muutamilla heillä oli mukanaan rullalle käärittyjä plakaatteja. Järjestävät aavistivat, että oli odotettavissa ongelmia. Eikä siinä petytty.

LIHAKSIKKAAT nuoret miehet aloittivat vihellyskonsertin välittömästi ensimmäisen puhujan tri Mamdouh al-Akerin lausuttua sanat : ”Allahin, armollisen nimessä”, huudellen: ”Verellämme ja sielullamme vapautamme sinut, Abu Mazen”, aukaisten plakaattinsa, joissa oli heidän vapauttajansa kuvia. Al-Aker, joka johtaa palestiinalaisten riippumatonta ihmisoikeuksien komissiota, ei voinut jatkaa puhettaan. Yhden järjestäjän tartuttua mikrofoniin ja pyytäessä hetken hiljaisuutta niiden muistoksi, jotka olivat antaneet henkensä Palestiinan ja arabikansan puolesta, yksi edessä istuvista muskelimiehistä nousi ja viittasi saliin, mikä lopetti vihellykset ja huudot hetkeksi, mutta alkoivat uudestaan hiljaisuuden jälkeen.
KONFERENSSIN järjestäjät päättivät pitää lehdistötilaisuuden Watan TV-asemalla käyttääkseen matkaa sinne mielenosoitusmarssina. Mutta heti mentyään ulos muskelimiehet alkoivat mellakoida estäen kuvaajien toimia työntäen Abbasin kuvia kameran ja kuvattavan välille. Pahoinpitelyiltä sentään vältyttiin poliisin tullessa väliin, ja kokous hajosi siihen.
Konferenssin järjestäjät uskovat, että nämä 400 muskelimiestä kuuluivat Palestiinan yleiseen tiedustelupalveluun (Mukhabarat) ja osa estävän turvallisuuden miehiin. Heitä ja heidän johtajiaan tunnistettiin konferenssivieraiden toimesta, osa muskelimiehistä oli juuri lopettanut koulutusjaksonsa.

PA:N puheenjohtaja Abbasin kanslia kieltää tietävänsä, keitä muskelimiehet olivat ja kuka heidät oli lähettänyt paikalle. Yleisesti uskotaan, että oli heidät lähetetty paikalle Abbasin kanslian toimesta tai sen tietämättä, se osoittaa vakavan vapaan puheoikeuden loukkauksen tapahtuneen Abbasin silmien alla Ramallahin keskustassa. http://www.haaretz.com/print-edition/features/amira-hass-who-s-suppressing-opposition-rallies-in-ramallah-1.310973

5. UUTISOTSIKOITA
- Habeit HaYehudi (Juutalainen kotimme) kansanedustaja Zevulun Orlev varoittaa, että hallitusyhteistyö alkaa hajota, jos Netanyahu taipuu PA:n ja USA:n painostuksen alla ja suostuu rakennuskiellon jatkamisen Juudeassa ja Samariassa. Hän sanoi tämän olevan puolueensa varoituslinja. Jos puolue vetäytyy hallituksesta, sen kannatus Knessetissä putoaa 74:stä 71:en, minkä johdosta 13 kansanedustajan vetäytyminen hallituksen riveistä voi kaataa Netanyahun hallituksen. Liebermanin puolue pysyttelee hallituksessa toistaiseksi. Labouria edustava vähemmistöministeri Avishay Braverman vaatii puoluetta eroamaan, ellei Netanyahu suostu jatkamaan rakennuskieltoa. Hänen puoluetoverinsa Ben Eliezer moitti Bravermania, että hän esitti vaatimuksensa väärään aikaan. (JP)
- Knessetin puhemies Reuven Rivlin vaatii Netanyahua selittämään, miksi rakentaminen on dramaattisesti vähentynyt Jerusalemin itäosissa. Ennen USA:n varapresidentti Bidenin vierailua kolmen kuukauden aikana hyväksyttiin 3 171 asuntoyksikköä, sen jälkeen viiden kuukauden aikana vain 433. Hän piti virheellisenä rajoittaa rakentamista Jerusalemin itäosissa myönnytyksenä PA:lle, koska maailma ei ymmärrä, miksi se nostetaan uudelleen epävirallisen kiellon loputtua. Rivlin selitti, ettei Jerusalemin itäisten osien rakentaminen sinänsä ole pääasia, vaan se, millaisen kuvan se antaa Israelin pääkaupungin yhtenäisyydestä, mitä kielto runtelee pahoin. (JP)
- Israelin valtion edustaja vastustaa Ashkelonin kaupungin valitusta korkeimmalle oikeudelle, ettei valtio vahvista kaupungin koulurakennuksia raketti-iskujen varalta. Valtion vastineessa sanotaan, ettei Ashkelon poikkea muista uhanalaisista kaupungeista, joitten koululaitokset olisi myös vahvistettava. (JP)
- Uusi lakiesitys antaa poliisille oikeuden ruumiintarkastuksiin eri tilanteissa ilman erityistä lupaa tai edes epäilyä, että henkilöllä on aseita tai pommia mukanaan. Oikeusministeriö vastustaa lain voimaan tuloa, koska se loukkaa monin tavoin kansalaisen yksityisyyttä.
- Iran esitteli uuden pitkän kantomatkan 130 mm:n tykistön ammuksensa. Se käyttää kiinteällä polttoaineella toimivia moottoreita, joitten ansiosta ammus muistuttaa ballistista ohjusta. Sen kantomatkaa nostettiin 27 km:stä 42 km:in. (JP)
- Egyptin turvallisuusjoukot löysivät sunnuntaina lisää kätkettyjä aseita Siinailta. Mukana oli 150 ilmatorjuntaohjusta sekä 50 ilmatorjunta-ammusta. He löysivät ja sulkivat myös toistakymmentä salakuljetustunnelia Siinalta Gazaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139383
- Pitkään kestänyt kuivuus yhdessä onnettoman infrastruktuurin kanssa ovat ajaneet arviolta 800 000 ihmistä Syyrian koillisosista kaupunkeihin. He leiriytyvät kaupunkien porttien ulkopuolelle ilman sähköä tai juoksevaa vettä, ilman kouluja tai muita sosiaalisia ja lääkinnällisiä palveluja. Kuivuutta ovat pahentaneet Turkin rakentamat padot ja vesivoimalat Eufratin ja Tigrisjokien alkulähteillä. Kuivuus tuntuu erittäin pahana myös Irakissa, jossa Eufratin varren viljelykset on kasteltu joesta ohjattujen kanavien avulla. Kuivuminen aiheuttaa Irakissa jatkuvia hiekka- ja pölymyrskyjä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139381
- ALRAI lehti kertoi Kuwaitissa lauantain numerossaan, että IDF valmistautuu tuhoamaan Hizbullahin asevarastot ja tukikohdat Syyrian alueella. Lehden mukaan IDF on vahvistanut voimiaan maan pohjoisosassa. Artikkelissa arvioidaan, että tällä kertaa Syyria tulisi vastaamaan IDF:n iskuihin lujasti ohjuksillaan, joita se itse valmistaa ja joita Venäjä toimittaa sille USA:n ja Israelin vastustuksesta huolimatta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139384
- Arielin kaupungissa esityksiä varustavien näyttelijöiden ja kirjoittajien lukumäärä pieneni eilen viidellä, jotka sanoutuivat irti boikottiuhasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139380
- Libyan diktaattori Muammar Gaddafi luennoi islamista muutamalle sadalle nuorelle Italian naiselle. Gaddafi sanoo olevansa omatekoinen feministi. Kolme naista kääntyi islamin uskoon tilaisuuden jälkeen. Paikalla ollut kiitteli tilaisuutta hyvin järjestetyksi ja Gaddafia ihmisläheiseksi, joka ihannoi islamia ja piti kristinuskoa merkityksettömänä kehottaen kaikkia kääntymään islamin uskoon, lahjoittaen jokaiselle Koraanin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3945653,00.html
- Tiberian kaupunki on hankkinut Las Vegasin mallin mukaan turistipyydyksen, joka perustuu voimakkaitten vesisuihkujen käyttöön, valojen ja äänen vaihteluun musiikin tempon mukaan laser- ja tanssiesitysten säestyksellä. 15 minuutin esitykset toistetaan 20.30, 21.30 ja 22.30 iltaisin Tiberian kävelykadun eteläpäässä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3944673,00.html

sunnuntai 29.08.10

29. elokuu pm 2010

SUNNUNTAI 29.08.10

1. ISRAELIN JA PA:N johtajat valmistautuvat keskiviikon gala-illallisiin Valkoisessa Talossa presidentti Baruck Obaman toimiessa isäntänä ja Hillary Clintonin emäntänä sekä suorien keskustelujen aloittamistilaisuuteen torstaina. Torstain tilaisuuteen kuuluu lyhyt aloittamis-seremonia kameroitten todistaessa tilaisuutta, jota johtavat ulkoministeri Hillary Clinton sekä USA:n Lähi Idän lähettiläs George Mitchell, minkä jälkeen Mahmoud Abbas ja Benyamin Netanyahu kokoavat tiiminsä ensimmäiseen kolmisen tuntia kestävään neuvottelutilaisuuteen.

NETANYAHU ilmoitti, ettei hän halua osallistua julkiseen keskusteluun aiheista, kuten rakennuskiellon jatkaminen juutalaisyhteisöissä sekä muista julkisuudessa puiduista kysymyksistä, joista tullaan sopimaan neuvotteluissa PA:n kanssa.
PA:n pääneuvottelijana mainittu Saeb Erekat selvitteli palestiinalaisten kantaa asioihin näin.
Erekat sanoi, ettei PA hyväksy Netanyahun esitystä tavata Abbasia kahden viikon välein pääkohtien sopimiseksi ja yksityiskohtien hiomiseksi neuvottelutiimien välillä. Erekat ilmoitti hylkäämisestä BBC:n arabiakielisessä lähetyksessä. Hän sanoi samalla, että on liian aikaista päättää, kuka neuvotteluja johtaa PA:n puolesta, kuten myös kuinka usein tiimit tapaavat ja missä. Hän vakuutti, että keskeisin kysymys neuvottelujen jatkumiseksi on Netanyahun suostuminen rakennuskiellon jatkumiseen syyskuun 26. päivän jälkeen.
NETANYAHUN uskotaan vielä kerran ennen Washingtonin matkaansa vakuuttavan, ettei hän halua kertoa kantaansa rakennuskiellosta, vaan siitä sovitaan keskusteluissa PA:n kanssa.
Netanyahu täydensi neuvottelutiimiänsä nimittämällä siihen ulkoministeriön edustajat. Hän kehuu tiiminsä olevan pieni mutta asiantunteva ja tehokas. Kotimatka alkanee torstaina.

JORDANIAN kuningas Abdulla II sanoi neuvottelujen aloittamistilaisuuden osoittavan, että USA on todella päättänyt selvittää, miten Lähi Itä tulee muotoilemaan itseään seuraavan 10 vuoden aikana. Kuninkaalla ei ollut muuta tarjottavanaan kuin hartaita toiveita, ettei tulevaisuus ole vain Jordanjoki, Libanon tai Siinai, vaan laajempi näkymä, jossa Israelin kansa integroituu arabi-islamilaiseen maailmaan. ”Tämä on se palkkio”, hän totesi. Hän varoitti samalla nykyisen tasapainotilan säilyttämisestä. Hän selitti kantaansa todeten, että aina on joku, joka painaa väärää nappia vahingossa tai tarkoituksella aloittaen konfliktin, kuten on myös ihmisiä, jotka haluavat horjuttaa tasapainoa.
LONTOOSSA ilmestyvä Al-Qods raportoi, että länsimaat painostavat Syyriaa, jotta tämä käyttäisi vaikutusvaltaansa hillitäkseen alueella toimivia terrorijärjestöjä, etteivät ne häiritsisi rauhanneuvotteluja. EU ilmoittaa samalla, ettei se osallistu keskusteluihin, vaikka Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner esitti osallistumista koskevan vetoomuksen. EU:n ulkomaanasioitten johtaja Catherine Ashton on vierailulla Kinassa, ja EU:n edustaja Darren Ennis totesi EU:n olevan enemmän kiinnostunut tuloksista kuin koreografiasta.

http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186298

2. PÄÄMINISTERI Netanyahu selvitteli kuluneen viikon aikana asennettaan keskusteluihin PA:n kanssa todeten, että hän on yksi niistä Israelin pääministereistä David Ben Gurionin ja Yitzhak Rabinin ohella, jotka saivat toisen mahdollisuuden toimia kansansa johtajana pääministerin ominaisuudessa. Hän totesi, ettei tässä vaiheessa ole tärkeintä varmistaa asemaansa yhteisössä, vaan todella pyrkiä saavuttamaan jotain pysyvää kansansa hyväksi. Tämä on kauniilta kuulostava lausunto, mutta – kuten Ben Gurion totesi – ”hän ei tiennyt, mitä kansa haluaa, mutta hän tiesi, mikä sille on parasta”.
NETANYAHU vakuuttaa tarkoituksensa olevan saada Israelin kansalle rauha palestiinalaisten ja lähinaapureittensa kanssa, mitä se syvästi kaipaa. Toiseksi Netanyahu vakuuttaa julkisissa puheissaan, että hän tulee yllättämään kaikki epäilijät jalomielisellä anteliaisuudellaan. Tämän voisi kuvitella viimeistään herättävän epäilyksen kansan parissa, mitä hän on tarjoamassa palestiinalaisille ja onko hänellä mitään oikeuksia siihen.
KOMMENTAATTORIT viittaavat siihen, että hänellä on vahva hallitus ja sen mukana kansan valtaosan tuki takanaan. Se on kuitenkin valheellinen kuva tilanteesta, sillä hän on ylittänyt mandaattinsa, jolla hänet valittiin kansan johtoon, kuten myös ne hallituksen jäsenet, jotka myöntyvät Netanyahun esityksiin ilman vastaväitteitä. Kommentaattori George Will toteaa, että PA:n kannalta rauhanprosessi on paras mahdollinen tilanne, ei siksi, että se johtaisi rauhansopimukseen, jota Will pitää haave-kuvana, vaan siksi, että PA on saanut sen kautta toistuvia myönnytyksiä Israelilta antamatta itse mitään vastapainoksi. Rauhansopimus voi jopa olla tuhoisa PA:n kannalta.
ONE JERUSALEM kyselee, onko Jerusalem mahdollisesti yksi niitä yllättäviä myönnytyksiä, joita Netanyahu tulee tarjoamaan palestiinalaisille? http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186341

http://www.onejerusalem.org/2010/08/is-jerusalem-in-play.php

3. PA JATKAA sitä vastustavien jahtaamista pidätyksin ja häirinnällä aina moskeijan saarnaajia myöten, kuten JP:n artikkeli kertoo. PA:n turvallisuusvirkailijat tekivät siviiliasuisina ratsian kahteen Länsirannan moskeijaan estäen Hamasiin kuuluvien saarnaajien esittämästä perjantain rukoustilaisuuden yhteydessä puhettaan kuulijoille. Molemmat moskeijat sijaitsevat Hebronin alueella, jossa Hamasilla on vahva kannatus. Turvallisuusjoukkojen väliintulo aiheutti rajuja mielenosoituksia, joiden seurauksena viranomaiset sulkivat molemmat moskeijat. Raivostunut Hamasin väki etsii nyt uusia kokoontumistiloja.

Kansanedustaja Nayef Rajoub, joka toimi Hamasin ja Fatahin yhteishallituksen ministerinä kolme vuotta sitten, kertoi siviiliasuisten poliisien lähestyneen häntä hänen mentyään kotikylänsä Duran moskeijaan ja varoittaneen häntä pitämästä saarnaansa. Rajoubin pyytäessä kirjallista kieltoa miehet alkoivat pahoinpidellä häntä ja jatkoivat apuun tulleitten ihmisten pahoinpitelyä lopulta pidättäen heistä muutamia. Rajoub vapautettiin Israelin vankilasta 20.06.2010 kärsittyään 50 kuukauden vankeustuomion. Hän sanoi PA:n sotivan moskeijoita ja Allahia vastaan yhteistyössä Israelin kanssa. Hän vakuutti jatkavansa 30 vuotta jatkunutta saarnatointaan kielloista huolimatta. ”Juutalaiset setlerit polttavat moskeijoita ja PA:n virkailijat karkottavat saarnaajia”, hän valitti. Hän on tunnetun PA:n johtajan Jibril Rajoubin veli. Jibril Rajoub tunnetaan kiihkeänä Hamasin jäsenten metsästäjänä.
Toinen vastaavanlainen tapaus sattui Idnan kylässä, jossa Abu Jhaisheh estettiin astumasta puhujakorokkeen toiseksi ylimmälle askelmalle – ylin on varattu Mohammedille.

FATAHIN johtamien turvallisuusjoukkojen edustaja Adnan Damiri tunnustaa, että virkailijat olivat menneet moskeijaan ja estäneet saarnaajia puhumasta, mutta kielsi, että he olivat pahoinpidelleet ketään, tai että moskeijat olisi suljettu. Hän sanoi turvallisuusvirkailijoitten saaneen tietoja, joitten mukaan Hamas suunnittelee vallankaappausta Länsirannalla, ja siksi virkailijat ovat aloittaneet Hamasin johtomiesten pidätykset. Hän sanoi Hamasin saarnaajien toimivan Khaled Mashaalin ohjeitten mukaan aiheuttaakseen kaaoksen moskeijoissa alkuna vallankaappaukselle. ”He haluavat saada Länsirannan haltuunsa.”

4. TEHERANIN johto lupaa aseistaa Libanonin USA:n kieltäytyessä antamasta sille luvattua 100 miljoonan tukirahaa aseitten hankkimiseksi. USA:n kieltoa perustellaan sillä, että sen toimittamia aseita voidaan käyttää Israelia vastaan. Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah esitti, että Libanonin hallituksen tulee virallisesti pyytää aseapua Iranilta.
IRANIN puolustusministeri kenraali Ahmad Vahidi ei viivytellyt tarjotessaan Iranin apua. ”Libanon on ystävämme”, hän sanoi IRNA-news mukaan. ”Jos siellä on tarvetta tässä suhteessa, olemme valmiit auttamaan tätä maata ja ohjaamaan aseitten toimittamista.”

Saatuaan tietää USA:n talousavun jäädyttämisestä Jordania avasi tilin, jonne kootaan lahjoituksia armeijan asehankintoihin. Iran on Hizbullahin tärkein aseitten toimittaja vieden sille aseita miljoonien USD arvosta vuosittain, vaikka Hizbullah sen kieltääkin. Hizbullahin toinen läheinen tukija ja avustaja on Syyria.
IRANIN presidentti Mahmoud Ahmadinejadin tärkein neuvonantaja Esfandiar Rahim Mashaei vakuutti Kuwaitin emiirille, ettei alueella ole sodan uhkaa, kuten Israelin propaganda väittää. Häntä pidetään Israelille myötämielisenä Iranin presidentin toimiston johtajuudesta huolimatta. Hän varoitti, että jos Bushehria tai Iranin muita ydinlaitoksia vastaan hyökätään, Iran tulee iskemään takaisin USA:n kohteisiin kaikkialla ja kaikin keinoin. Hän sanoi toivovansa, etteivät Persianlahden maat avusta USA:n tai Israelin mahdollista hyökkäystä Irania vastaan. Hän sanoi Bushehrin voimalan olevan varustettu kaikin turvatoimin, joten siitä ei ole turvallisuusriskiä. Mashaein tytär on naimisissa Ahmadinejadin pojan kanssa. .

5. USA:n lähi Idän lähettilään George Mitchellin avustaja Frederick Hoff varoitti Libanonin armeijan komentajaa kenraali Jean Kahwajia, että jos seuraava rajakiista Israelin ja Libanonin rajalla kiihtyy, IDF on valmistautunut tuhoamaan Libanonin armeijan neljässä tunnissa. Sinä aikana tuhottaisiin Libanonin sotilaallinen infrastruktuuri, mukaan lukien armeijan tukikohdat ja toimistorakennukset.

Israel ja USA ovat keskittyneet asetoimitusten estämiseksi Libanonin armeijalle, koska sieltä ne voivat helposti siirtyä Hibullahin käsiin. Ranska lupasi äskettäin Libanonille 100 HOT panssarin torjuntaohjusta, jotka voidaan asentaa Gazelle helikoptereihin.
PÄÄMINISTERI Netanyahu oli äskettäin yhteydessä Venäjän pääministeri Vladimir Putiniin, että tämä estäisi myymästä Syyrian armeijalle P-800 Yakhont yliäänennopeaa risteilyohjusta.
Israelista muistutetaan, että Hizbullah käytti Libanonin armeijalle toimitettua Kiinassa valmistettua Exocet C-802 tutkaohjattua maalta merelle ohjusta aiheuttaessaan pahaa tuhoa israelilaiselle ohjusalukselle v. 2006 Libanonin kakkossodan aikana. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA
- Irak on korkeassa hälytysvalmiudessa pelätessään uusia tuhoisia terrori-iskuja maassa. USA:n hyökkäysjoukot lähtivät Irakista kuukauden vaihteessa jättäen 50 000 miehen koulutus- ja huoltojoukkojen osastot tarkasti valvottuihin tukikohtiin. Obama kehuu toteuttaneensa lupauksensa saada Irakin sota loppumaan ja USA:n joukot vedettyä maasta, mutta se jättää maan pahoin rampautuneena ja kyvyttömänä puolustautumaan sisäistä tai ulkoa tulevaa uhkaa vastaan. Iran varsinkin on aktiivinen pyrkien hyödyntämään epäselvää tilannetta Irakissa, jossa ei ole saatu toimivaa hallitusta 5 kuukautta vaalien jälkeen. (JP)
- Arkkipiispa Desmond Tutu puuttui ryhmän nimissä, joka tunnetaan nimellä ”Elders” (vanhimmat) Israelin armeijan tuomioistuimen tuomittua Bilin kylän asukkaan Abdallah Abu Rahmanin kiihotuksesta hyökätä IDF:n sotilaita vastaan. Eläkkeelle siirtynyt entinen piispa sanoi Rahmanin saavuttaneen jotain vastustaessaan Israelin rakentamaa turva-aitaa. Hän sanoi tavan millä Israel kriminalisoi tämän aktivistitoiminnan olevan täysin tuomittavan ja kehotti Israelia vapauttamaan Rahmanin välittömästi, ilman ehtoja sekä peruuttamaan hänelle langetetun tuomion. Myös EU:n johtava ulkomaanasioitten virkailija C Ashton sanoi olevansa syvästi huolestunut Rahmanin pidättämisestä ja tuomiosta ”vastustaessaan tämän laittoman muurin rakentamista”. Abu Rahman on 39-vuotias opettaja, joka on noussut yhdeksi pahimmista häiriköistä. (JP)
- Joukko teatterin näyttelijöitä ja näytelmäkirjailijoita lähetti kirjeen opetusministeriölle sanoen kieltäytyvänsä esiintymästä Arielin kaupungin uudessa teatterissa, koska se on 1949 aselepolinjan itäpuolella. Netanyahu sanoo, että hallitus lopettaa tukensa niiltä, jotka boikotoivat Israelia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3945238,00.html
- Libanonin armeija sanoo IDF:n käyttävän kuumailmapalloja kameroilla varustettuina vakoillakseen Libanonia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3945165,00.html
- Shasin hengellinen johtaja Ovadia Yosef sanoi viikkopuheessaan, että palestiinalaiset ovat Israelin vihollisia. ”Lyököön Jumala heitä, palestiinalaisia”, hän totesi. PA:n johto toteaa, että jopa Israelin kansa on menettänyt kiinnostuksensa Yosefiin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3945117,00.html
- Israelin odotukset Välimeren 13 triljoonan kuutiojalan kaasulöydöistä kasvavat tutkimusten osoittaessa, että sieltä on mahdollista löytää 3 miljardia tynnyriä öljyä. Rosh Ha-Ain luota tehty öljylöytö on 1.5 miljardia tynnyriä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139364
- Egyptin turvallisuusjoukot löysivät Siinailta suuria asekätköjä, joista aseet oli tarkoitus salakuljettaa Gazaan. Löytöihin sisältyy 190 panssarintorjuntaohjusta ja 10 panssarimiinaa. Israelin viranomaiset ovat toistuvasti varoittaneet lomailijoita välttämään Siinaita, joka on erittäin vaarallinen paikka. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139363
- Israel ostaa USA:sta 60 miljoonaa gallonaa lyijytöntä petrolia, 284 gallonaa korkea-oktaanista JP-8 lentokonebensiiniä ja 100 miljoonaa gallonaa dieselöljyä, kertoo DEBKAFILE. Artikkelissa arvioidaan, että määrä riittää IAF:n tarpeisiin iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan. JP-8 bensiinin käyttöaika on 6-8 kuukautta. http://www.debka.com/article/8997/
- Israelissa liikkuu nimettömiä lausuntoja, joiden mukaan PA:n puheenjohtaja Abbas on ilkeä ja kaksinaamainen mies, joka vihkii aukioita ja katuja terroristien nimiin ja antaa järjestää lapsi- ja nuorisotapahtumia heidän nimissään. Ihmettelyä herättää, miksi Netanyahu niin kiihkeästi haluaa neuvotella ja vielä silmästä silmään tällaisen miehen kanssa? Hamasin taholta uhataan, että jos Abbas hallituksineen luopuu Jerusalemista heidän päänsä murskataan. http://www.jpost.com/Opinion/Columnists/Article.aspx?id=186172
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139360

pejantai 27.08.10

27. elokuu am 2010

PERJANTAI 27.07.10

1. PÄÄMINISTERI Netanyahu suunnittelee itse hoitavansa avainkysymykset Mahmoud Abbasin kanssa kahden viikon välein pidettävissä keskusteluissa ja antaa yksityiskohdat hoidattaviksi keskustelutiimien kesken. Tämä voisi olla oikea tapa pitää asiat hanskassaan. Netanyahun tiimiin kuulunevat Yitzhak Molcon johdolla kansallisen turvallisuusneuvoston johtaja Uzi Arad, ulkoministeriön Lähi Idän osaston apulaispääsihteeri Yaacov Hadas, pääministerin sotilas-attashea kenraali Yohanan Locker, politiikan suunnittelujohtaja Ron Dermer sekä puolustusministeriön ja armeijan edustajat.

PÄÄMINISTERI kutsui lähimmät avustajansa neuvotteluun torstaiksi käydäkseen läpi huolestuttavia uutisia, että rakennuskiellon jatkaminen voi muodostua kynnyskysymykseksi suorien neuvottelujen aloittamiseksi, ja toiseksi valmistellakseen ensi viikon torstaiksi suunniteltua keskustelujen alkamistilaisuutta. Netanyahu painottaa johtajien kahdenkeskisten tapaamisten tärkeyttä säännöllisin välein, joissa selvitetään ydinkysymykset pääpiirteittäin keskustelutiimien huolehtiessa detaljeista.
PA:n johto uhkailee toistuvasti, ettei se osallistu alkamistilaisuuteen, ellei Israel suostu jatkamaan rakennuskieltoa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä. Kukaan ei sen sijaan ole vaatinut tasapuolisuuden nimissä palestiinalaisten rakentamisen kieltoa, koska sikäli kuin ymmärretään, Juudea ja Samaria ovat ”kiistanalaisia” alueita, mihin määritelmään Israel on vuosien varrella alistunut omaa tyhmyyttään eikä vaatinut asian käsittelemistä San Remon konferenssin 1920 ja Kansainliiton päätöslauselman vuodelta 1923 mukaisesti, joissa nämä alueet sisältyivät juutalaisten kansalliseen kotiin Jordanjoesta Välimereen.

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas kehotti pari päivää sitten Israelia tarttumaan ”historialliseen” tilaisuuteen rauhan saavuttamiseksi välittömillä suorilla keskusteluilla. Mutta seuraavana päivänä Hamas, PFLP, DFLP, Islamic Jihad ja muut sirpaleryhmät esittivät vaatimuksen Abbasin eroamiseksi kaikista tehtävistään, koska hän taipui USA:n painostuksen alla ja luopui ennakkoehdoistaan keskustelujen aloittamiseksi. Oppositioryhmien edustajat tapasivat Damaskoksessa eilen.
HAMASIN edustaja Izzat Risheq Damaskoksen kokouksessa totesi läsnäolijoitten sopineen vaatimuksesta, ettei Abbas ole enää luotettava valvomaan palestiinalaisen kansan etujen toteutumista ja hänen tulee sen tähden erota kaikista tehtävistään.
Abbas selitti mielenmuutostaan suostuessaan kuitenkin osallistumaan Washingtonin tilaisuuteen todeten, että PA menee sinne omasta halustaan. Vaatimuksestaan rakennus-kiellosta hän selitti, ettei se ole ennakkoehto, koska se sisältyy useisiin kahdenkeskisiin sopimuksiin, ja Oslon sopimuksista lähtien kumpikin osapuoli suostuu välttämään olosuhteiden muuttamista alueella. Täten Israel välttää rakentamasta Juudeassa ja Samariassa ja PA lupaa, ettei se yksipuolisesti julista Palestiinan valtiota, Abbas analysoi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=186149 http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=186146

2. RAKENNUSKOHTEIDEN hyväksyminen Jerusalemin itäosiin väheni dramaattisesti USA:n varapresidentti Joe Bidenin maaliskuun Israelin vierailun jälkeen, toteavat kaksi ääri-vasemmistolaista NGO-järjestön nimellä kulkevaa painostusryhmää Ir Amim ja Peace Now. Näiden järjestöjen julkistamiin tilastoihin on kuitenkin suhtauduttava tietyllä varovaisuudella, sillä niiden tapa koota tietoja ja käsitellä niitä ei vastaa yleisesti hyväksyttäviä normeja.

JP:n artikkelissa, jonka laati Melanie Lidman, todetaan, että viiden kuukauden sisällä Bidenin vierailusta vain kourallinen pieniä projekteja, kaikkiaan 433 taloyksikköä, on vahvistettu. Kolmen kuukauden aikana ennen Bidenin vierailua hyväksyttiin viisi suurta rakennus-kohdetta, joissa on 3 171 taloyksikköä, joillakin suunnitteluasteilla. Aiemmista kohteista ei artikkelin mukaan ole käytettävissä tietoja.
ULKOMINISTERI Lieberman on joittenkin muitten poliitikkojen tavoin todennut, että rakennus-kielto on ollut voimassa Jerusalemissa 10 kuukauden ajan, vaikka sitä ei ole virallisesti julkistettu. Jerusalemin pormestari kiistää tiedot rakennuskiellosta Jerusalemin itäosissa.
SISÄMINISTERIÖN edustaja sanoo, että rakennuskohteiden hyväksymisen taantuminen Jerusalemin itäosissa on seurausta Netanyahun asettaman seurantaryhmän toimista, mutta myös luonnollisesta hyväksymismenettelyn vaihteluista. Mutta Meretzin edustaja vahvistaa, että rakennusprojektien hyväksyminen on taantunut selvästi viimeisen 5 kuukauden aikana. Hän painottaa, ettei USA estä rakentamista vaan suunnitelmien hyväksymistä, mikä käytännössä johtanee samaan lopputulokseen, eli rakentamisen tyrehtymiseen. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186150

3. OBAMAN hallitus lähetti käsikassaransa Dennis Rossin Israeliin varmistamaan, ettei rakennuskieltoasia nouse estämään Obaman ensi viikon torstaiksi järjestämää ”vaalitilaisuutta”, jonka yhteydessä pidetään ensin gala-illallinen keskiviikkona – varmaan tervetullut katkos Abbasin ja hänen tiiminsä muitten ”rauhanneuvottelijoitten” ramadan paaston lieventämisemiseksi – ja jatketaan torstaina juhlallisena keskustelujen alkamis-tilaisuutena, joissa Netanyahu ja Abbas pakotetaan taas kerran puristelemaan toistensa käsiä. Edellisessä Obaman johtamassa tilaisuudessa Abbas kaiveli korvaansa epävarmana eikä Netanyahu löytänyt sopivaa asentoa tuolilleen nykytellen sitä hermostuneena lähemmäs pöytää. Ei ole ilmoitettu, mitä muuta ohjelmaa tilaisuuden kuvaamisen lisäksi on tarkoitus suorittaa. On puhuttu, että rakennuskiellon jatkaminen on ainakin esillä, mutta siitäkään ei ole varmuutta. Abbas on viime päivinä luistellut aiemmista kovista uhkauksistaan eikä enää vaadi ehdotonta kieltoa, vain periaatteellista hyväksymistä Netanyahun taholta. Turvallisuutensa vakuudeksi Abbas kuitenkin lähetti kaikille osapuolille sitä koskevat kirjeensä, joissa hän selittää vaatimuksensa, jotka eivät ole ennakkoehtoja vaan toteamuksia.
TILAISUUKSIEN ”emäntänä” toiminee Hillary Clinton Obaman varovaisuuden vuoksi pysytellessä parrasvalojen ulkopuolella, ettei tule sanoneeksi liikaa, kuten hän on tehnyt viime aikoina joutuen antamaan selityksiä, mitä oli tarkoitus sanoa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139345
Poliitikot ovat kierrelleet kouluissa hakeakseen vaikutelmia, miten siellä asioita katsotaan ja toiseksi antaakseen Netanyahulle muistutuksen, että ainakin koulujen rakennustarpeet on tyydytettävä kiellosta huolimatta Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä.

4. ISRAELIN poliitikot ja päättäjät ovat siinä määrin kiinni rauhankeskusteluissa ja niihin liittyvissä rakennuskieltoasioissa, etteivät huomaa ollenkaan paljon tärkeämpiä asioita, kertoo DEBKAFILE (DF) artikkelissaan, joka käsittelee Obaman tarjoamaa ydinvarjoa Israelille, jota kuitenkin esim. USA:n lehdet laajasti raportoivat.
DEBKAFILE toteaa ensiksi, että diplomaattilähteet sekä Washingtonissa että Jerusalemissa uskovat, että Israel on selvästi aktivoinut suunnitelmaansa iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan, koska näyttää, ettei USA tee mitään asian eteen. Päinvastoin USA tyynnyttelee Israelin päättäjiä, ettei Bushehrin voimalasta ole mitään vaaraa Israelille, koska sitä valvotaan tarkasti kuitenkaan kertomatta, että Iranilla on ainakin kaksi laitosta, joissa Iranin oman ilmoituksen mukaan voidaan rikastaa uraania 20 %:n tasoon. Jatkaminen siitä 90 %:n tasoon ydinpommia varten käy paljon nopeammin. Molemmat reaktorit sijaitsevat Natanzissa.

IAEA:n uusi pääsihteeri Yukiyu Amano vieraili viikon aikana Israelissa vakuuttaen, että hänen johdollaan tarkastusmenettely on paljon luotettavampaa kuin El-Baradain aikana. Torstaina Israelissa vieraili Daniel Shapiro, USA:n Lähi Idän turvallisuusneuvoston puheenjohtaja ja Israelin ystävänä tunnettu. Eikä Shapiro tullut tyhjin käsin, arvioi DF.

Hänellä oli Obaman hallituksen vakuuttelut, että Israelista on tarkoitus muodostaa yksi maailman vahvimmista sotilasvaltioista, mutta se ei tule ilman kytkentöjä. Jos Netanyahu toimii kuten Obaman hallitus toivoo, USA tulee asettamaan ydinvarjonsa Israelin ylle. Tämä toteutunee siten, että USA varastoi ydinaseitaan Israeliin – varmaankin tarvittavin kuljetusvälinein varustettuina – ja USA antaa Israelin merivoimille ydinsukellusveneitä, yksi hyökkäysalus, toinen ballistisin ohjuksin varustettuna. Lisäksi USA voi myydä Israelille F-22 Rapter stealth koneita, joita pidetään maailman edistyneimpinä ennen F-35 konetta, joka valmistunee 2015. Lisätäkynä on USA:n lupaus saada Israel NATO:n jäseneksi, mikä takaa sille pääsyn maailman edistyneimpään aseteknologiaan.

DF kertoo, että nämä lupaukset ja suunnitelmat sisältyvät entisen CIA-upseerin Bruce Riedelin kirjoittamaan artikkeliin. Ehtona on kuitenkin, että Israel lupautuu olla hyökkäämättä Iranin ydinlaitoksia vastaan ja sopeuttaa ulkopolitiikkansa – ainakin Lähi Idän osalta – USA:n politiikkaan. Riedel vakuuttaa artikkelissaan, että Iranin kansa on järkevä ja vastuuntuntoinen eikä antaudu hallitsemattomiin seikkailuihin. Miten tämä sopii Iranin mullah-johtajien sekä muslimien mahdi-kiihkoa ja hänen tulonsa valmisteluja ajavan presidentin politiikkaan, artikkeli ei pysty antamaan järkevää vastausta. http://www.debka.com/article/8990/
5. UUTISOTSIKOITA
- Israelin sotilaallinen pääasianajaja kenraalimajuri Avichai Mandelblitt antoi oman todistuksensa Mavi Marmaran välikohtausta tutkivalle Turkelin komitealle todeten, että Gazan saarto on kansainvälisen lain mukaan täysin oikeutettu ja laillinen. Hän tähdensi sitä, että ulkomaat ja äärijärjestöt pyrkivät hyötymään poliittisesti järjestämällä laivasaattueita Gazaan, mutta kieltäytyen niiden lastin tarkastuksista, mitä Israel vaatii turvallisuussyistä. Hän kertoi aluksi vastustaneensa merisaartoa, mutta todettuaan sen käyttämisestä ulkopuolisten toimesta politiikkansa välikappaleena hän antoi suostumuksensa. Jos laivasaattueet suostuvat lastinsa tarkastuksiin ennen Gazaan menoa, mitään ongelmaa ei ole olemassa, hän vakuutti. Ongelmia syntyy joittenkin kieltäytyessä tunnustamasta Israelin oikeutta vaatia tarkastuksia oman turvallisuutensa vuoksi, ettei laivoissa kuljeteta aseita ja ohjuksia Gazaan. (JP)
- Turkin viranomaiset kertovat USA:n hallituksen edustajille, että flotilla-välikohtaus Välimerellä tapahtui kahden ystävävaltion välillä. He pyrkivät kaikin tavoin hälventämään USA:n epäilyjä Turkin suunnan muutoksista USA:n vastaiseksi. (JP)
- Israelin lähettiläs Helsingissä Avi Granot esitti voimakkaan vastalauseen Amnesty International Suomen osaston johtajan Frank Johanssonin Israelia halventavasta lausunnosta. Hän kutsui Israelia nimellä ”scum state” (scum: kuohu, vaahto, kuona, törky, roskaväki, pohjasakka). Granot valittaa lausunnossaan, että Amnesty International on peruskirjansa mukaan puolueeton ja kantaa ottamaton tutkijaelin, joten 7.5 miljoonaisen demokraattisesti hallitun valtion leimaaminen tuollaisella nimityksellä on vakava loukkaus sen nauttimaa arvostusta vastaan. Hän ei hyväksynyt järjestön web-sivullaan esittämää lausuntoa, jossa se sanoutuu irti Johanssonin lausunnosta todeten, että hänen lausuntonsa oli yksityisasia. Garnot selittää, että Johanssonin asema järjestön Suomen osaston johtajana ei anna oikeutta tuollaisiin itsenäistä demokraattista valtiota halventaviin lausuntoihin edes yksityisesti. Granot painotti Israelin ja Suomen välisiä ystävällisiä ja hyviä suhteita todeten, että presidentti Tarja Halosen ja ulkoministeri Alexander Stubbin Israelin vierailun järjestäminen lokakuussa on työn alla. Englannissa on nostettu esiin kysymys Amnesty International järjestön verottomuudesta, mikä voi vaarantua järjestön toimiessa puolueen tavoin. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=186162
- IAEA:n entinen apulaispääsihteeri virkailija Olli Heinonen kertoi Le Monde lehdelle torstaina, että Iranilla on rikastettua uraania 1-2 ydinpommia varten. Hän antoi lausuntonsa juuri ennen jätettyään toimensa IAEA:n palveluksessa. Hän kutsui Iranin ydinsuunnitelmaa uhkaksi Israelille. Venäjä ei ole vain toimittanut know-how tietoutta Iranille, vaan on rakentanut sen ydinlaitoksia, kuten Bushehrin voimalan, sekä toimittanut sille alan välineistöä ja tietoutta. Iran tarjoaa ydinyhteistyötä Venäjän kanssa, joka Iranin edustajan mukaan tutkii esitystä. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=186093

torstai 26.08.10

26. elokuu am 2010

TORSTAI 26.08.10

1. JERUSALEMIN rakennuskielto on ollut voimassa 10 kuukauden ajan, totesi ulkoministeri Avigdor Lieberman Israelin radion haastattelussa eilen. Pääministerin kanslia on toistuvasti vakuuttanut, ettei Jerusalem kuulu kiellon piiriin eikä siellä ole rajoituksia rakentamiselle. Tämä lienee sitä poliitikkojen oikeus- ja moraalitajua, jossa kansalle voidaan syöttää pajunköyttä, kansahan ei ymmärrä kuitenkaan mitään. Maan ensimmäinen pääministeri David Ben Gurion totesi aikoinaan: ”En tiedä, mitä kansa haluaa, mutta tiedän, mikä sille on parasta.” Siinä on johtamistaidon poliittinen ohjenuora, jota Netanyahu näyttää seuraavan.

LIEBERMAN selitti haastattelussa, että Jerusalemissa odottaa 1600 asuntoyksikön rakennus-suunnitelmat, jotka on hyväksytty asianmukaisissa instansseissa, vain lopullinen lupa aloittaa rakentaminen puuttuu. Näistä 1000 yksikköä Ramotiin; 600 yksikköä Gilon lähiöön, itä- Talpiotiin, Har Homaan ja Pisgat Zeeviin. JP:n artikkelin kirjoittaja Herb Keinon muistaa huolellisesti mainita, että nuo kohteet sijaitsevat Jerusalemin itäosassa, jota Jordania miehitti 1967 sotaan saakka, jolloin Israel vapautti ne. Keinon ei muista mainita, että Jerusalemissa on huutava rakennusmaan puute, ja sen ainoa laajennussuunta on itään.

PÄÄMINISTERIN kanslia edustaja kiistää, että Jerusalemin itäosassa olisi rakennuskielto. Hän sanoo kanslian olleen tietoinen, että tarjouspyyntöjä on lähetetty 10-kuukauden moratoriumin aikana, mutta rakentamista ei kuitenkaan ole aloitettu.
LIEBERMAN totesi noista rakennuskohteista, että koska ne sijaitsevat Jerusalemissa ja koska kielto ei koske sitä, ne eivät tarvitse puolustusministeri Ehud Barakin hyväksymistä. Sama koskee kahden tuhannen asuntoyksikön rakentamisen aloittamista Juudeassa ja Samariassa; nekin on hyväksytty asianmukaisissa instansseissa, eivätkä tarvitse Barakin allekirjoitusta. Barakin tyylin tuntien asia tuskin etenee noin sujuvasti. (JP)

2. LIEBERMAN sanoo uskovansa, että Israel voi ilman ongelmia USA:n tai PA:n kanssa rakentaa Juudeassa ja Samariassa niiden juutalaisyhteisöjen sisällä, joiden uskotaan kaikissa sopimuksissa jäävän Israelin puolelle, mutta muissa yhteisöissä vain luonnollisen kasvun vaatiman tarpeen mukaan. Tiedusteluministeri Dan Meridor (Likud) katsoo, että rakentaminen vain suurissa juutalaisyhteisöissä on mielekästä, mutta kieltoa tulee jatkaa muualla.
SHASIN puheenjohtaja Eli Yishai vastustaa rakennuskiellon jatkamista missään muodossa. Vähemmistöjen ministeri Avishay Braverman (Labor) esittää, että Barak kutsui Labor-puolueen instituutiot voidakseen niiden tuella vaatia rakennuskiellon jatkamista syyskuun 26. jälkeen. Hän katsoo tilaisuuden olevan tarjolla saavuttaa todellista edistystä rauhan-prosessissa. Hänen mielestään rakentamisen aloittaminen vaarantaa kaiken.

USA:N hallitus on todennut toistamiseen, että se katsoo juutalaisten rakentamisen 1967 sotaa edeltävien aselepolinjojen itäpuolella laittomaksi, eikä siten näe mitään syytä aloittaa rakentamista siellä uudelleen kiellon loputtua. Ilmoittamalla julkisesti tämän kantansa USA samalla vahvistaa Mahmoud Abbasin asemaa, joka pitää kiellon jatkamista ennakkoehtona. Avigdor Lieberman pyytää panemaan jäitä hattuun Washingtonin neuvottelujen onnistumisen suhteen: ”On päivän selvää, etteivät palestiinalaiset tule keskusteluihin hyvällä, todellisella tahdolla saadakseen aikaan edistystä. He tulevat siksi, että heidät pakotettiin tulemaan. He tulevat keskusteluihin ehtoineen ja vaatimuksineen, jotka rikkovat ja estävät kaikki todelliset ja rehelliset neuvottelut.” Hän selitti, että keskustelujen aloittamistilaisuus on vain yksi uusi seremonia, samantapainen, joita on pidetty parin viimeisen vuosikymmenen aikana Madridista Annapolisiin. Osapuolet ovat liian kaukana toisistaan sopimuksen runnomiseksi vuoden aikana, Lieberman arvioi. Siksi sekä amerikkalaisten että eurooppalaisten ja kaikkien muittenkin on syytä alentaa odotuksia keskustelujen suhteen.
Pääministerin kansliasta vakuutetaan edelleen, että keskustelut tulevat olemaan vaikeat, mutta silti on olemassa mahdollisuus saavuttaa sopimus vuoden sisällä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186000

3. JUUDEAN JA SAMARIAN rabbit ovat antaneet kiukkuisen vastalauseen siksi, että IDF on antanut Josefin mausoleumin korjauksen Sikemissä lähellä Nablusia palestiinalaiselle rakennusyhtiölle. Vain muutama päivä sitten Israelin päärabbit Yona Merzger ja Shlomo Amar vierailivat tällä juutalaisille pyhällä paikalla todeten sen rappeutuneen kunnon ja esittivät sen pikaista korjaamista. He olivat keskustelleet korjaamistöistä IDF:n edustajien kanssa eivätkä olleet esittäneet vastaväitteitä suunnitelmille käyttää niihin arabirakentajaa.
Päärabbit olivat samalla torstaipäivän matkallaan tutustuneet myös Jerikon lähellä olevaan Shalom Al Israel synagogaan, joka myös kaipaa kunnostustöitä.

SAMARIAN kymmenen rabbia sen sijaan esittivät kiivaan kritiikin IDF:n suunnitelmista antaa muslimiurakoitsijalle juutalaisille pyhän rakennuksen ja sen uskonnollisia rituaaleja palvelevien sisustusten rakentaminen. He selittivät IDF:lle lähettämässään kirjeessä, että IDF oli käyttänyt päärabbien vierailua Josefin hautakammiolla tehdäkseen salaisen päätöksen muslimirakentajasta näyttämään rituaalisesti puhtaalta (kosher). Päärabbeille lähettämässään kirjeessä he syyttävät heidän antaneen luvan hautakammion uudelleen häpäisemisestä, ja se enteilee hautakammion antamista uudelleen PA:n hallintaan, joka on häpäissyt ja turmellut sitä moneen kertaan.

IDF LUOVUTTI Josefin hautakammion ja sen läheiset rakennukset PA:n poliisille lokakuun 7. päivänä vuonna 2000, ilmeisesti yhtenä hyödyttömistä hyvän tahdon eleistä, joilla Israel on pyrkinyt maanittelemaan PA:n johtoa sovinnollisemmaksi juutalaisia kohtaan. Vain muutama tunti hautakammion luovutuksen jälkeen palestiinalainen roskajoukko hyökkäsi paikalle tuhoten kaiken, minkä voivat, hakaten moukarilla rakennuksen kupolikattoa ja sytyttäen sen ja sen lähellä sijainneen yeshivan tuleen. Vähäisiä korjauksia on suoritettu juutalaisten toimesta ja PA lupasi myös siivota paikat ja korjata vahingot, mutta se ei juuri tilannetta parantanut. Juutalaiset pyhiinvaeltajat järjestävät retkiä paikalle IDF:n ja poliisin tieten ja suojeluksessa.
Juudean ja Samarian siviilihallinnon taholta selitetään, että työn antamisella muslimi-rakentajalle haluttiin osoittaa maailmalle, miten suhteet ovat parantuneet muslimien korjatessa juutalaisten kulttirakennuksia, joita he aiemmin tuhosivat. Päärabbit vaativat, että IDF:n ja siviilihallinnon tulee kuulla Samarian rabbien mielipiteitä ennen lopullista päätöstä.

http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186001

4. PALESTIINAN AUKTORITEETIN demokratia toimii käytännössä. Länsimaiseen muotoon tottuneen lienee kuitenkin vaikea tunnistaa sitä ainakaan länsimaisin kriteerein. Pari sataa palestiinalaista oli kokoontunut Ramallahissa laatiakseen vastalauseen PA:n johdon suostumukseen osallistua Obaman kutsuun suorien keskustelujen aloittamis-tilaisuuteen Washingtonissa toinen syyskuuta. Kuten tunnettua, nämä keskustelut on tarkoitus aloittaa ilman USA:n holhoavaa kättä, vaikka USA:n viranomaiset vihjaavatkin, että Obaman nimittämä Lähi Idän erikoislähettiläs George Mitchell seuraa keskusteluja silmä kovana puuttuen niihin, jos alkaa osoittautua, ettei edistystä tapahdu.

PROTESTITILAISUUDESTA annetut tiedot ovat osin ristiriitaisia. Yhden version mukaan PA:n siviiliasuiset poliisit olivat soluttautuneet yleisön joukkoon aloittaen häirinnän ja ennen pitkää osallistujien pahoinpitelyn hajottaen kokouksen ja pakottaen heidät ulos, jossa virka-pukuiset poliisit pidättivät heitä, pahoinpidellen journalisteja ja takavarikoiden heidän kameransa, mukana oli Al-Watan TV:N kameramiehet Khaled Milhem ja Aysar Barghouti. Poliisin toiminta aiheutti herätti kiivaita vastalauseita palestiinalaisten taholta, minkä seurauksena Abbas nimitti tutkimuskomitean suorittamaan tutkimuksia väitetyistä poliisin tarpeettoman väkivaltaisista otteista. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=186004

5. PALESTIINALAISET nuoret aloittivat väkivaltaisen mellakan tänä aamuna Silwanin lähiössä. Arabit väittivät valeasuisten juutalaisten pyrkineen lähiön moskeijaan neljän aikaan aamulla, joka on täysin tuulesta temmattu väite, joita muslimit tehtailevat milloin minkin mellakan syyksi.
Arabit sytyttivät ainakin neljä autoa tulee, kuten myös puita ja roskankeräysastioita.
Paikalle kutsutut palokuntalaiset joutivat heidän kivisateeseensa ennen kuin poliisit lopulta saivat karkotettua mellakoitsijat paikalta.

Lähiön arabit seurasivat tilannetta sivusta ilmeisesti kutsuen uusia nuorisojoukkoja paikalla. Muslimien paastokuukauden vuoksi arabien tunteet ovat kireällä, mutta muslimit järjestävät vastaavanlaisia mellakoita oli ramadan tai ei. Yksi poliisi haavoittui mellakoissa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186026

6. UUTISOTSIKOITA
- Iran jatkaa armeijansa aseistuksen vahvistamista. Viimeisin uutuus on Fetah-110 ohjus, joka edellisistä versioista kehitettynä on varustettu tehokkaammalla ohjauslaitteella. Ohjus on kiinteää polttoainetta käyttävä ja kehitetty kotimaisin voimin. Aiemman version kantomatka oli 200 km ja sen kuorma 250 kg. Uudempi versio yltää pitemmälle. Iran esitti sunnuntaina miehittämättömän koneensa, joka ottaa 200 kg:n pommin ja jonka kantomatka on 1000 km. Maanantaina Isan esitteli uudet ohjuspikaveneet Seraj ja Zolfagar. Israelin ekspertit toteavat, etteivät järjestelmät ole uusia, vain vanhojen parannettuja versioita. (JP)
- IAEA:n uusi pääsihteeri Yukia Yamato kävi pikavierailulla Israelissa tavaten presidentti Shimon Peresin, joka varoitti vierastaan Iranin atomipommista. Israelilaiset johtajat ovat ilahtuneet uudesta pääsihteeristä, joka on miellyttävä poikkeus edellisestä. (JP)
- YK:n viranomaiset ovat todenneet, että Libanonin armeijan LAF tulituksen aloittaminen näkyvyyden parantamispuuhissa olleita IDF:n sotilaita vastaan oli provosoimaton lähellä Migav Am juutalaiskylää. LAF:n sala-ampuja ampui IDF:n everstiluutnantti Dov Hararin kuoliaaksi tämän tarkkaillessa tilannetta valvontatornissa 300 m:n päässä rajalta. (JP)
- Israel vie 250 – 280 rekka-autollista tavaraa Gazaan päivittäin, joten väitteet kansan kärsimisestä nälkää tai puutetta on täysin kohtuuton, sanoi Silvan Shalom. Alueellisen kehityksen ministeri Shalom hylkää Abbasin vaatimuksen rakennuskiellon jatkamisesta. (JP)
- Israel suunnittelee rautatietä Rosh Ha´Ainista Barkasin ja Arielin kautta Nablusiin, kertoo liikenneministeri Yisrael Katz. Ensimmäinen osuus Arieliin on suunniteltu 3 miljoonan hinnalla, mutta sitä on tarkoitus jatkaa pitemmälle Samariaan.

http://www.haaretz.com/print-edition/news/while-the-rest-of-the-country-sits-in-traffic-

israel-railways-invests-nis-3m-in-track-to-nablus-1.310244
- IDF pidätti kaksi Tanzim-järjestön jäsentä Länsirannalla, mutta PA poliisit pidättivät
kymmeniä Hamasin ja Jihadin jäsentä pyrkiessään poistamaan Hamasin ja Jihadin
häirintäyritykset rauhankeskustelujen vastustamiseksi.

http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/israel-arrests-two-members-of-

palestinian-tanzim-militia-1.310228, http://www.haaretz.com/news/diplomacy-
defense/pa-arrests-dozens-of-hamas-islamic-jihad-militants-in-west-bank-1.310200
- IDF valmistautuu kemialliseen sotaan perustaen erillisyksikön, jonka tehtävänä on
valmistautua ei-tavanomaisin asein tehtyyn hyökkäykseen.

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139322

- Patriarkkojen mausoleumi Hebronissa on avoinna 24 tuntia päivässä uudenvuoden ja
Jom Kippurin välisen 10 päivän ajan henkilökohtaisen parannuksen tekoa varten.

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139314

keskiviikko 25.08.10

25. elokuu am 2010

KESKIVIIKKO 25.08.10

1. PIIRILEIKKI Israelin ja PA:n suorien keskustelujen aloitustilaisuuden ympärillä jatkuu, vaikka kysymys onkin vakavasta asiasta. Viimeisin ongelma, joka voi vaikeuttaa Netanyahun matka- ja ohjelmajärjestelyjä Washingtonissa ensi viikolla, on Israelin ulkoministeriön sisällä uhkaava työriita, jonka seurauksena se kieltäytyy avustamasta pääministeriä. Pääministerin kanslia vakuuttaa, että se pystyy kyllä hoitelemaan käytännön järjestelyt. Ulkoministeriön virkailijat ovat vihreitä kateudesta, sillä puolustusministeriön virkailijat saavat paljon parempaa palkkaa kuin he.
Ulkoministeriö ilmoitti seuraavista rajoituksista: Maanantaista lähtien ministeriö ei ota vastaan vierailuja – ei koske ulkoministeriä ja hänen varamiestään; vieraita tai delegaatioita Israelista tai ulkomailta ei vastaanoteta; ministeriö keskeyttää palvelusten antamisen, kuten dokumentaatio tai valtuutukset, ulkomaisille diplomaateille; Israelin artikkeleitten viejiä ei avusteta; kaikki yhteydet talousministeriöön katkaistaan; konsulaatti-palvelut tärkeimmissä konsulaateissa kuten New York, Los Angeles, Bryssel ja Pariisi, hoidetaan pelkästään puhelimen välityksellä.

USA:N lähettämä virkailija kävi Israelissa ja Ramallahissa kertomassa viimeiset ohjeet Obamalta suostumatta kertomaan uteliaille journalisteille, mitä viestissä sanotaan. Hän vain toisti USA:n virallista jo aiemmin antamaa lausuntoa, että molempien osapuolten tulee pidättyä kaikesta, mikä voi kiihottaa ilmapiiriä ja vaikeuttaa keskustelujen alkamista.
Ulkoministeriön edustaja P J Crowley totesi, että USA on hyvin varpaillaan PA:n suhtautumisesta rakennuskiellon jatkamiskysymykseen lisäten, että tämä asia otetaan keskusteluihin heti, kun osapuolet istuvat vastakkain saman pöydän ympärillä.

OBAMAN hallituksen virkailija kertoi Jerusalemissa, ettei USA ole muuttanut kantaansa Israelin oikeuteen rakentaa Juudeassa ja Samariassa, jota se pitää ”laittomana”. Hän kiisti tiedot salaisista sopimuksista Obaman ja Netanyahun välillä ja vakuutti, ettei keskusteluille aseteta ennakkovaatimuksia. ”Kaikki kysymykset nostetaan pöydälle, mutta niiden käsittelyjärjestyksestä päättävät osapuolet”, hän selitti. PA vaatii ensimmäiseksi asiaksi rakennuskiellon jatkamisen, Israel puolestaan turvallisuuskysymykset. Osallistuuko George Mitchell aktiivisesti keskusteluihin, on sekin auki, mutta tämä USA:n lähettiläs vihjaili valmistautuneensa tekemään sovintoesityksiä kysymyksissä, joissa keskustelut takkuavat. Tämä on juuri sitä, mitä Israelin tulee välttää, koska se antaa hänelle mahdollisuuden Israelin painostamiseen palestiinalaisten hyväksi.

USA:n viranomainen kertoi, että Saudi Arabia, Jordania, Egypti, UAE ja Oman ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä keskusteluissa, jos niiden apua tarvitaan. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=185864 http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=185859

2. JUUDEAN, SAMARIAN JA GAZAN juutalaisyhteisöjen neuvosto lähetti laatimansa kirjeen tiistaina pääministeri Netanyahulle kehottaen tätä viipymättä antamaan puolustusministeri Ehud Barakille ohjeet allekirjoittaa määräys, jonka perusteella asukkaat voivat pyytää rakennustarjouksia Juudeassa ja Samariassa syyskuun 26. päivänä kohteista, joitten suunnitelmat on jo hyväksytty kaikissa ajankohtaisissa suunnittelukomiteoissa.

JUUTALAISYHTEISÖJEN kirjeessä pyydetään, että Netanyahu ilmoittaa kantansa asiassa selkeästi jo ennen Washingtonin matkaansa. Edelleen kirjeessä esitetään, että jos Barak ei suostu allekirjoittamaan tällaista määräystä – kuten on enemmän kuin luultavaa – Netanyahu allekirjoittaa määräyksen itse. Kirjeessä tähdennetään, että ilman tätä määräystä tarjouspyyntöjä ei voida laillisesti, julkisesti ja diplomaattisesti pyytää, mikä käytännössä tarkoittaa rakennuskiellon jatkumista syyskuun 26. päivän jälkeenkin.
”Tämä on tuomion päivä”, kirjeessä todetaan kohtalonomaisesti. (JP)

3. ”SINÄ vaarannat minun pojanpoikani hengen”, sanotaan Gilad Shalitin isoisän Tzvi Shalitin pääministeri Netanyahulle lähettämässä kirjeessä Giladin viidennen vuosipäivän aattona Hamasin vankeudessa. ”Joka päivä sinä vaarannat pojanpoikani Giladin hengen”, kirjoittaa Tzwi Shalit, joka menetti oman poikansa Yom Kippur-sodassa. ”Sinä et työskentele hänen vapauttamisekseen, Sinä et kuuntele Israelin kansanjoukkojen vaativan hänen vapauttamistaan etkä kuuntele omia turvallisuusjohtajiasi, jotka sanovat, etteivät hänen vapauttamisekseen vaadittujen palestiinalaisten vapauttaminen vaaranna Israelin turvallisuutta.”

ITESNÄISYYSTAISTELUN veteraani Tzwi Shalit syyttää Netanyahua, ettei tämä kunnioita sotilaallista henkeä (ethos), jossa sinut kasvatettiin, jonka mukaan sotilasta ei jätetä taistelu-tantereelle. Hän sanoi, että jos Netanyahulta puuttuu rohkeutta, tulee toinen pääministeri, joka uskaltaa avata vankilanportit ja päästää Hamasin Giladia vastaan vaatimat vangit vapauteen. ”Jos minun pojanpoikani kuolee Hamasin vankisellissä, vastuu on sinun”, hän kirjoittaa.
Gilad Shalitin perhe ja sukulaiset ovat aktivoineet kirjeiden kirjoittamisen vaikutushenkilöille sekä järjestävät mielenosoituksia eri puolilla voidakseen vaikuttaa päättäjiin, että Gilad voisi päästä kotiin viettämään 24. syntymäpäiväänsä vietettyään yli 1500 päivää vankeudessa.
He pyytävät israelilaisia osallistumaan surulliseen 24. vuosipäivän viettoon ensi lauantaina pääministerin asunnon edessä. (JP)

4. HAMASIN Damaskoksessa toimiva ulkoministeri Khaled Mashaal lähetti eilen kiukkuisen viestin Fatahin johtajille vaatien heitä pidättymään osallistumasta tähän ”laittomaan operaatioon”, jollaisena Hamas pitää USA:n presidentti Obaman järjestämää keskustelujen aloittamistilaisuutta. Obama kutsui Netanyahun ja Abbasin lisäksi Egyptin presidentti Hosni Mubarakin ja Jordanian kuninkaan Abdullah II:n syyskuun 01. päivän illalla galat-ilaisuuteen – muslimien ramadan jatkuu vielä 11.09. saakka – , keskustelujen aloittamistilaisuus pidetään 02.09. luultavasti Valkoisen talon nurmikolla, mikäli ilmat sen sallii eikä tule uusia mutkia matkaan. USA:n viranomaiset ovat vuoroin maanitelleet ja uhkailleet osapuolia pidättymään kaikesta kiihotuksesta tai turhista puheista, jotka voisivat sotkea hyvät suunnitelmat.

ABBASIN toimet ovat PA:n peruskirjan mukaan todellakin laittomia, sillä hänen virkakautensa PA:n puheenjohtajana päättyi 20. 01.2009 hänen kieltäytyessä pitämään uudet vaalit, joissa Hamas voisi uusia edellisen voittonsa. Toiseksi Abbasilla ei ole mitään valtaa Gazassa eikä hän edusta sen kansaa, joten hänen allekirjoittamillaan dokumenteilla ei ole laillisuuden tukea. Demokratian pelisääntöjen vahvimmat puolustajat ja levittäjät länsimaissa näyttävät ummistavan silmänsä tältä tosiasialta, mutta se voi nousta kummittelemaan myöhemmin.

http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=185844

5. BEIRUTISSA puhkesi kiivas taistelu Hizbullahin ja sunni-suuntaa edustavan Al-Ahbash ryhmän välillä. Välienselvittely alkoi sanasodasta ryhmien edustajien kesken Burj Abi Haidar lähiössä kehittyen laukausten vaihdoksi, johon kutsuttiin apuvoimia molemmin puolin. Lopulta turvauduttiin konekivääreihin ja rakettikranaatteihin. Taistelut saatiin loppumaan Libanonin armeijan yksiköitten eristettyä alueen ja saadessa osapuolet rauhoittumaan.

Tilanne Libanonissa on jännittynyt Irania ja Syyriaa tukevien shia-muslimien asettuessa Hizbullahin kannalle ja sunni-muslimien ryhmittyessä saudi arabian tukemien ryhmien tueksi. Uutislähteet ovat epätietoisia, kumpi puoli aloitti tulituksen, jossa JP :n artikkelin mukaan kuoli ainakin kolme ihmistä, kaksi heistä Hizbullahin jäsentä – toinen lähiön komentaja Mohammad Fawash, sekä yksi sunni-muslimi. Toisen lähteen mukaan kaksi ihmistä menetti henkensä, toinen kuollut kuului Al-Anbash ryhmään.
Hizbullahin kireyttä lisää se, että Rafik Haririn murhaa tutkiva komitea, tribunaali, on vihjaillut murhan suunnittelijan kuuluvan Hizbullahin johtoryhmään. Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah antoi tribunaalille aineistoa, jonka hän sanoo todistavan Mossadin olleen murhan takana, mitä mikään muu taho ei ole vahvistanut.

http://www.haaretz.com/news/international/senior-hezbollah-man-killed-in-shiite-sunni-beirut-clashes-1.310023

6. IRANIN vallankumouskaartin IRGC komentaja kenraali Mohamed Ali Jafari teki yllätys-vierailun Damaskokseen vähän ennen Iranin Bushehrin atomivoimalan käynnistämistä. Hänen mukanaan oli kaksi korkeaa Al-Qods järjestön upseeria, Iranin vakoilu- ja terrorijärjestön Irakin, Gazan ja Länsirannan haaran komentaja Abu Mahdi al-Muhadis sekä Hassan Mahdavi, IRGC:n Hizbullahin lähettiläs, mutta joka ylennettiin koko Libanonin terroritoiminnan johtajaksi.
DEBKAFILE (DF), joka asiasta kertoo, sanoo Damaskoksen neuvottelujen keskittyneen Syyrian rooliin mahdollisen Iranin vastaisen sodan aikana sekä miten Syyria voisi vaikuttaa saudien ja Persianlahden maitten asenteisiin, etteivät ne antaisi tukeen USA:n ja Israelin hyökkäyksille. Kolmas kysymys oli tietenkin Irania tukevien terrorijärjestöjen aktivoiminen hyökkäyksiin Israelia vastaan, varsinkin sodan aikana. DF kertoo, että Hizbullahin rooli muuttuu oleellisesti poliittisesta puolueesta sotilaalliseksi yksiköksi, kun sen johtoon astuu IRGC:n alainen Al-Qods komentaja.
DF arvioi, että IDF:n komentajan kiireelliseen vaihdokseen on voinut vaikuttaa tilanteiden muutokset Syyrian ja Libanonin rintamilla. IDF:n komentaja Ashkenazi tunnetaan varovaisena ja harkitsevana johtajana, joka ansiokkaasti rakensi IDF:n iskukyvyn takaiskujen jälkeen, mutta että uusi komentaja Yoav Gallant edustaa hyökkäävää ja uskaliasta komentajatapaa. mikä sopii paremmin muutoksiin Israelin pohjoisrajan takana ja Gazassa.

http://www.debka.com/article/8988/

7. UUTISOTSIKOITA
- Poliittisen kartan äärilaidoilla olevat johtajat Arye Eldad (NU) ja Yossi Beilin pystyivät tunnustamaan, että rakentaminen alkaa kiellon päättymisen jälkeen, mutta enemmän yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Siitä lähtien mielipiteet erkanivat koskaan kohtaamatta toisiaan. Beilin on yksi Oslon kohtalokkaiden sopimusten laatijoista, joka edelleen elättelee haavekuvia rauhantahtoisesta Palestiinan valtiosta Israelin rinnalla. Beilin kuitenkin heitti toistuvia moitteita Obaman hallituksen suuntaan, ”joka tekee virheen toisensa jälkeen”, joista Israelin ja PA:n pakottaminen näytösesitykseen Valkoisen talon nurmikolla Obaman kansansuosion nostamiseksi on traaginen näyte, joka ei tule onnistumaan. Hän suositteli tilapäistä ratkaisua tilapäisin rajoin, koska Gazan eristyneisyys ei salli maanvaihtoja suunnitellulla tavalla. Sivustaseuraaja vain ihmettelee, miksi Israelin tulee suostua maan vaihtoihin sadan %:n tarkkuudella maasta, joka kaiken järjen mukaan kuuluu sille Jordanista Välimereen? Miksi Israelin johto ei anna tehtäväksi johtaville lain tuntijoille laatimaan asiakirjan, jossa selvästi esitetään juutalaisten kotimaan perustaminen alusta lähtien? Miksi Israelin johto ei reagoi mitenkään toistuviin syytöksiin, että Juudeassa ja Samariassa rakentava juutalainen rikkoo lakia, vaikka hän rakentaa omalle maalle? (JP)
- Lintujen ylilennot ovat vauhdissa Israelin taivaalla. Kaikkiaan lähes puolen miljardin linnun uskotaan siirtyvän etelään, kauemmas näiltä vaarallisilta leveysasteilta. Uhkeimmat näytökset nähdään 31 000 kurjen matkaavan auroina etelään, ensin tehtyään piruettinäytöksiä täyttäen lähes koko tavaan kannen parvillaan. (JP)
- Israelilaisen kanssa avioon menneet palestiinalaiset saavat jäädä asumaan maahan, päätettiin parin oikeuden istunnoissa. (JP)
- Pariisin Drancy synagoga, jota natsit käyttivät välietappina juutalaisten karkotusten yhteydessä, joutui vandalismin kohteeksi. Sen seiniin raapustettiin hakaristejä ja sinne lähetettiin luoteja osoituksena murha-aikeista. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3943499,00.html
- Ein Karem, raamatullinen viehättävä kylä Jerusalemin ulkolaidassa, on vaarassa joutua maan hyödyntäjien kohteeksi. Holyland skandaalin ollessa vielä oikeuskäsittelyssä luulisi päättäjien varovan suunnittelun antamista rakennusyhtiöitten käsiin, joissa ainoa kriteeri on voiton maksimointi. http://www.haaretz.com/print-edition/business/ein-karem-under-threat-1.310061
- IDF:n ja USA:n sotilaat harjoittelevat yhdessä oikeita arabikyliä muistuttavissa sitä varten rakennetussa ympäristössä. Harjoitukset alkoivat jo kuukausi sitten, ja niitä jatketaan tarpeen ja suunnitelman mukaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139304
- Nerian juutalaiskylän asukkaat syyttävät poliisia yhteistyöstä Peace Now painostus-järjestön kanssa. Peace Now, tunnettu palestiinalaismyönteinen vasemmisto-ryhmittymä Israelissa, lähetti edustajansa tunkeutumaan Nerian kylään sen vartijan pyrkiessä estämään heidän pääsynsä. Paikalla ollut poliisi pahoinpiteli ja pidätti vartijan.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139290